Kuohujuomia 3_Timo Viljakainen330x243

Kevään juhliin juhlajuoman lisäksi
suolaista ja makeaa

Keväisten juhlien ketju alkaa toukokuun toisena viikonvaihteena, jolloin muistetaan äitejä ja mummeja. Helatorstain ja helluntain juhlat saavat jatkoa touko-kesäkuun vaihteessa, kun kokoon-nutaan iloitsemaan yhdessä ylioppilaan, koulunsa päättävän tai ammattiin valmistuvan kanssa.

Hyvin suunnitellen juhlapäivä onnistuu ilman paineita. Tarjottavien miettimiseen kannattaa varata aikaa, ja antaa myös juhlittavan itsensä esittää omat toivomuksensa siitä, miten ja mitä tarjotaan. Sen lisäksi tietysti ajatellaan juhlan kulku ja tarpeet vieraiden kannalta: tulevatko he läheltä vai kaukaa ja mihin aikaan päivästä.

Useimmiten tarjottavat kootaan selkeästi nouto-pöytään ja esille varataan niin suolaista kuin ma-keaakin, niin kuohuviiniä kuin alkoholitonta juhla-juomaa. Erityisruokavalioista kannattaa kysyä jo kutsun yhteydessä ja huomioida myös kasvis-ruokailijat. Hyvä lähtökohta valinnoille on suosia kauden tuotteita ja lähellä tuotettua ruokaa.

Nettikokkimme suosittelee alkoholittomaksi juhlajuomaksi mausteista raparperijuomaa.

Onnellista kevättä kaikille!

P.S. Tarkista lisäksi, löydätkö näistä nettikeitto-kirjamme ohjeista juhlaasi sopivaa tarjottavaa.

Kahvipöydän suolaisia paloja:
Voileipäkakku; kasvis-, kinkku- ja munatäyte
Merelliset tuulihatut
Juustoinen kurkkukakku
Kalastajan juhlapiirakka
Kasvis-poropiirakka ja puolukka-viinietikkakastike
Kalaisat cocktailpiirakat
Pienet sieni-pinaattipiiraat
Pienet poro-purjopiiraat
Lohimousse, kirpeää raparperia ja leipää


Kahvipöydän makeita herkkuja
:
Omenainen täytekakku
Mokka-marjakakku
Tyrni-juustokakku
Porkkanakakku ja appelsiinilla maustettua tuorejuustoa
Hollantilaiset tuulihatut
Browniet
Lehtevät mansikkaleivokset

Erityisruokavalioihin:
Kasvis-currypiirakka (gluteeniton, lakto-ovovegetaarinen, laktoositon, maidoton, munaton)
Ananas-kookosmuffinit (gluteeniton, lakto-ovovegetaarinen, laktoositon, maidoton, munaton)
Marengit (gluteeniton, lakto-ovovegetaarinen, laktoositon, maidoton)

Lisää ruokaohjeita löydät Ruokatiedon keittokirjasta.

 

(Kuva: Timo Viljakainen)