Ruoka ja terveys > Ruoka eri ikäkausina > Pikkulapset >  Koko perhe yhdessä pöytään

Koko perhe yhdessä pöytään

Leikki-ikäinen lapsi syö jo samaa ruokaa yhdessä muun perheen kanssa. Lapsenkin monipuolinen ateria kootaan tutun lautasmallin mukaan, lapsen annos vain on aikuisen annosta pienempi. Koko perheen on hyvä suosia vähäsuolaista ja vähärasvaista ruokaa.

Lapselle maistuu usein yksinkertainen ja selkeä ruoka, jossa raaka-aineet ovat näkyvissä. Sekoitettu salaatti voi jäädä syömättä, mutta kasvispalat katoavat lautaselta hetkessä.

Kiireisen arjen keskellä ei aina ole aikaa valmistaa ruokaa alusta alkaen itse. Valmisruuastakin saa ravitsevan aterian, kun sitä täydentää kasviksilla, leivällä ja maidolla.

Maistetaan ainakin kirpun annos

Leikki-ikäinen lapsi syö mielellään aikuisten kanssa, mutta ei jaksa istua pöydässä pitkään. Se on kiitos ja pois, kun vatsa on täynnä. Silloin ei kannata jäädä tuputtamaan, vaan odotellaan seuraavaa ruoka-aikaa.

Lapsella on herkkuruokia niin kuin aikuisellakin. Houkutus on laittaa usein sitä ruokaa, jonka tietää käyvän kaupaksi. Se on kuitenkin karhunpalvelus lapselle ja yksipuolistaa hänen makuaistiaan.

Maistamissopimuksen avulla uusiin ruokiin voi totutella vähitellen. Mitään ei ole pakko syödä, mutta kaikkea maistetaan ainakin ”kirpun annos”. Aikuiset näyttävät mallia maistamisrohkeudessa. Kirpun annoksen maistamisen jälkeen lapsi täyttää vatsansa tutuilla aterian osilla. Yksi väliin jäänyt ateria ei ole vaaraksi.

Pöytätavat tutuiksi

Nyt on aika opetella myös pöytätapoja. Emme puhu ruoka suussa. Pureskelemme suun tyhjäksi ennen seuraavaa suupalaa. Pyyhimme suun ja kädet lautasliinaan tai talouspaperiin. Kiitos ja ole hyvä vakiintuvat koko perheen sanavarastoon.

Pöytätavatkin tarttuvat kuin huomaamatta, kun ilmapiiri on leppoisa ja myönteinen. Muista kiittää lasta hyvästä käytöksestä.

Pikkukokki keittiössä

Ota lapsi rohkeasti mukaan keittiöpuuhiin. Alussa sotkuakin syntyy, mutta siitä ei kannata hermostua liikaa. Lapsi nauttii, kun saa olla aikuisen apuna.

Kattilakaappi kiinnostaa jo konttausiässä ja kaapin tyhjentäminen lattialle käy nopeasti. Vähän varttuneempi lapsi haluaa tyhjentää ja täyttää tiskikonetta, auttaa pöydän kattamisessa ja sen siivoamisessa aterian jälkeen.

Pikkukokki hämmentää tohkeana keitoksia, kääntelee paistoksia ja lisää niihin aineksia aikuisen avulla. Leipominen on ihanaa!

Lapsi oppii hyvin nopeasti varomaan kuumaa, kunhan häntä siihen opastetaan. Terävät veitset ja muut terävät työvälineet on kuitenkin pidettävä lapsen ulottumattomissa.