Tuore valmisruoka on meikäläisessä laajuudessaan erityinen suomalainen ilmiö. Valmisruokamarkkinoiden kehittyminen liittyy suomalaisten syömisen nopeaan muutokseen 1950-luvulla lähtien.

Muuttoliike maalta kaupunkeihin, naisten siirtyminen kodin ulkopuoliseen työelämään ja yleinen elintason nousu kävivät käsi kädessä elintarviketeollisuuden kehityksen kanssa. Samalla siirryttiin omatarveviljelystä kaupan asiakkaiksi ja ruuan niukkuudesta yltäkylläisyyteen.

Valmisruokia syytetään usein kansalaisten keittotaitojen ruostuttamisesta, ja aihe onkin suomalaisen ruokakulttuurin kiistanalaisin asia. Valmisruokien maine laiskan ja taitamattoman emännän apulaisena on jo osittain historiaa. Nykyisin kritiikkiä saa lähinnä se, että monet haluavat käyttää aikansa muuhun kuin ruuan laittoon.

Apua moneen asiaan

Osa kokee edellä mainitun ajan käytön muutoksen myönteisenä. Ehkä me pienenä kansakuntana olemme päässeet kansainväliselle kartalle osittain siksi, että koko työkykyinen väestö on ollut muualla kuin hellän äärellä. Tätä näkökulmaa ajatellen ei ole ihme, että emme ole maailmalla tunnettu ruokakulttuurimaa!

Suurelle suomalaisjoukolle valmisruuat ovat osa arkea, harvalle koko ruokavalion perusta. Myös kotien juhlien järjestäjät saavan helpotusta valmisruuista.

Ruuanlaiton helpottamisen lisäksi valmisruokateollisuus on pelastanut monen perinneruokamme lähes sukupuuton partaalta. Jos mämmiä, maksalaatikkoa, verilättyjä ja hernekeittoa ei saisi valmiina kaupasta, moniko niitä enää söisi?

Myönteistä tukea valmisruokien käytölle antaa myös ajatus siitä, että näin jää aikaa itse ateriointihetkelle. Koko ajan kasvava joukko yksinäistalouksissa asuvia - niin nuoria kuin vanhoja - saa myös valmisruokien kautta monipuolistettua helposti monipuolistettua lämpimien aterioiden repertuaaria.

Kuuma peruna

Silti keskustelu valmisruokien ympärillä käy kuumana. Monet meistä mieltävät suomalaisen ruokakulttuurin vahvasti eineskulttuuriksi, mutta samalla kokevat valmisruuan, pikaruuan ja kiireen nimenomaan ruokakulttuuriamme heikentäväksi asiaksi. Olisiko kuitenkin jo aika antaa armo eineksille ja pitää sitä luonnollisena osana ruokakulttuurimme kehityksen kaarta?