Etelä-Savo

Etelä-Savossa saa muikkua ja mustikkakukkoa

Eteläsavolaisessa ruuassa on hyvin yksinkertaiset ja selkeät raaka-aineet. Ruokakulttuuri on saanut vaikutteita niin Karjalasta, Pohjois-Savosta kuin Hämeestä. Savolaiseen ruokakulttuuriin kuuluu erityisesti leipä ja kala monissa muodoissa. Etelä-Savossa on saatavina runsaasti järvikalaa ja muikku onkin aina ollut erityinen osa savolaista arkea ja juhlaa. Savolaiset ateriat on valmistettu yleensä uunissa kypsentämällä ja pitkään hauduttamalla. Näin vähistä raaka-aineista on saatu maukasta ruokaa edullisesti.

Eteläsavolaiset viljelijät ovat tehneet uraauurtavaa työtä luomuviljelyn eteen. Siksi maakunnasta löytyy harvinaisen paljon luonnonmukaiseen viljelyyn erikoistuneita yrityksiä. Myös luomumaidon jalostus on alkanut Etelä-Savosta.

Alueelle tyypillistä on aina ollut runsas rukiin käyttö. Ruisleipä ja erilaiset rieskat ovat kuuluneet pitopöytien tarjoiluihin yhtä hyvin kuin arkiruuan lisäkkeiksi. Itäsuomalainen ruisleipä on paksu ja happamampi kuin Länsi-Suomessa valmistettu leipä. Muita rukiisia herkkuja ovat rättänä eli mustikkakukko sekä ruispuolukkapuuro.

Jotain uutta, jotain vanhaa

Etelä-Savossa liha-alan yritykset ovat yleensä pieniä perheyrityksiä. Lihanjalostus ei ole keskittynyt yksinomaan nautaan, sikaan ja lampaaseen vaan alueella on tuotettu ja jalostettu erikoisuuksia, kuten hanhia, emuja, strutseja ja biisoneita.

Etelä-Savossa kehitellään uusia tuotteita perinteitä kunnioittaen. Uunijuusto on saanut uuden muodon ruuduiksi leikattuna hillon kera. Muikiaisessa eli mujepiirakassa on ruiskuori ja täytteenä perunasosetta ja sen päällä 1-2 pientä muikkua. Näin yhdistyvät leipä, peruna ja kala.