Pirkanmaa tunnetaan mustasta makkarasta
Pirkanmaan tai paremminkin Tampereen ruokakulttuurista taitaa tulla mieleen ensimmäiseksi mustamakkara. Makkara kuuluu pirkanmaalaiseen perinteeseen muutoinkin. Orivesi on saanut nimensä ja maineensa ison makkaran pitäjänä siitä, että pitäjän naiset tekivät ahneelle papille makkaran lehmän pötsiin.
Tampereen ympäristössä tunnetaan hyvin Messukylän lanttu. Tarina kertoo näiden lanttujen siementen tulleen venäläisten sotilaiden mukana heidän rakentaessaan Kalevankankaan sotilasparakkeja 1910-luvulla.
Tampereen rievät ja tyttöset sievät
Pirkanmaalaiset eivät ruokaperinteensä puolesta juuri poikkea muista maakunnista. Samoja ruokia on totuttu syömään naapurimaakunnissakin.
Rievät kuuluvat perinteiseen pirkanmaalaiseen leipomiskulttuuriin. Sanotaankin, että "On Tampereen tyttöset sieviä, kun syövät ne tuoreita rieviä."
Perinteestä on Pirkanmaalla siirrytty nykyaikaan. Mustamakkara tehdään teollisesti ja elintarviketeollisuus on maakunnassa muutenkin vahvaa.