Ruokalahja sopii kaikille

Ruuasta pitävät kaikki - ruokalahja on mitä mainioin lahja varsinkin silloin, jos ei ole aivan varma, minkälaisista asioista lahjan saaja pitää.

Ruokalahjoja on paljon erilaisia

Lahjakortti toimii aina! Lahjakortilla voit antaa vaikkapa kauppahalli- tai ravintolakäynnin, kokkikoulun, yhteisen leivontahetken tai sieniretken. Tulosta valmis lahjakortti täältä ja ilahduta jotakuta.

Itsetehdyt lahjat jäävät mieleen antajalle ja saajalle. Lahjojen tekeminen on vähintään yhtä mukavaa kuin niiden vastaanottaminen. Itsevalmistettu lahja on paljon muutakin kuin tuote tai tavara, siinä on mukana ajatusta ja muistoja. Ruokatiedon Keittokirjassa on paljon ohjeita, jotka sopivat tähän tarkoitukseen.

Itsevalmistettu lahja on paljon muutakin kuin tuote tai tavara, siinä on mukana ajatusta ja muistoja.

Herkkukorit voi koota itsevalmistetuista ruokalahjoista tai kaupan valikoimista. Pienten tuottajien paikalliset tuotteet antavat erikoisemman leiman lahjakoriin. Omannäköisensä korin saa, kun antaa mielikuvituksen lentää koristusten osalta.

Pienet muistamiset itsetehdyin joululahjoin lämmittävät mieltä. Varaa lahjojen valmisteluun kiireetön hetki. Myös hieman suunnitelmallisuutta tarvitaan!

Keittokirjan ohjeita itsetehtyihin lahjoihin

Joululeipä kangaspussissa

Kaura-pähkinälimput
Omenaleipä

Ruokatiedon Keittokirjasta löytyy monta herkullista limppua ja leipää. Askartele oma leipäpussi, jossa leipä on kaunis antaa. Ompele valkoisesta lakanakankaasta leivän kokoinen pussi ja pese se. Koristele pussi langalla kirjoen tai helpommin kangasväreillä. Askartelukaupoista löytyy monenlaisia tusseja ja maaleja, joilla saa tekstattua tai kuvitettua kangasta. Silittäminen kiinnittää värin. Sulje pussi kauniilla nauhalla ja laita mukaan pakettikortti, jossa leivän ohje.

Mausteöljy

ruokatieto, pullo

Mausteöljyä käytetään salaatin kostukkeena, osana salaattikastikkeita tai marinointiin. Taloustavaraosastolta löytyy kauniita pieniä pulloja. Laita pulloon lähes pullon korkuinen pesty ja paperilla kuivattu rosmariinin oksa. Kaada päälle rypsiöljyä. Ripottele pinnalle vielä rosépippureita. Anna maustua muutama päivän ajan. Säilytä öljyä aina viileässä ja valolta suojattuna. Käytä öljy kuukauden sisällä tai siirrä koristeeksi.

Joulupiparit

Piparkakkujen leipominen on hauskaa! Lahjan saajan piparkakun voi personoida koristeen väreillä, kuvioilla tai piparkakun koolla. Iso sydän, johon on kirjoitettu rakkaan nimi saa hymyn saajan kasvoille. Oli pipari tehty itsetehdystä tai valmistaikinasta, lämmittää se mieltä yhtälailla.
Piparinmakuisia leivonnaisia ja jälkiruokia löydät täältä.

Muita lahjaksi sopivia ovat esimerkiksi:

Suklaasuukot
Tryffelit
Nekut
Joulumakeiset
Luumu-konjakkikakku

Herkkukorista riittää iloa pitkään

Joulun herkkukorissa on joulupöytään sopivia tuotteita, mutta koriin on hyvä pakata säilyviäkin herkkuja. Silloin korin sisällön voi käyttää esimerkiksi uuden vuoden juhlien noutopöydässä.

Herkkukorin sisältöä voi olla hauska keräillä toreilta ja kauppahalleista. Näistä paikoista löytyy usein erilaisia ja jännittäviä tuotteita. Saat mahdollisesti tarinan tuotteen takaa kylkiäisenä, sillä saatat päästä juttelemaan kasvotusten tuotteen valmistajan kanssa.

Tuttujen kanssa voidaan sopia vaikka herkkukorin vuorottelusta: sama kori on käytössä ja sen täyttämisestä vastaa kumpikin vuorovuosin.

Hyvin säilyvä herkkukori

hapankorppuja tai täysjyväkorppuja
kuivattuja marjoja tai hedelmiä
kuivattuja sieniä
marjahilloa
kalasäilyke, esim. savumuikkuja
lihasäilyke, esim. poroa
pipareita
marmeladia
hunajaa
marjalikööriä

Kylmäsäilytystä tarvitseva herkkukori

omenoita
joulun juureksia, esim. puna-, kelta- ja raitajuurta, lanttua ja porkkanoita tai vakuumipakattuja juuressoseita
savukalaa
erilaisia leikkeleitä ja pateeta
erilaisia juustoja, esim. leipäjuustoa, homejuustoja, vuohenjuustoa
suolaisia keksejä tai hapankorppuja
hilloa
marjamehua

Ruokaisa kori

joululeipä
maustekakku
lihasäilyke, esim. poroa tai riistaa
kalasäilyke, esim. savumuikkuja
mysliä
spelttijauhoja
kuivattuja marjoja tai sieniä
omenoita
valmista kinuskikastiketta
öljyä ja etikkaa
makeisia, esim. marmeladia

Pieni lahjakori

leipä tai ruisnappeja
muutama pala juustoa (voimakasta ja mietoa)
pieni purkki marjahilloa

Täytä kori esimerkiksi niinellä (saa askartelukaupoista tai kukkakaupoista) tai punaisella villalla, jolloin purkit pysyvät paremmin paikoillaan. Asettele tuotteet tasaisesti koriin, koristele kori ja pakkaa mukaan vielä väriin sopivia lautasliinoja tai kynttilöitä. Pakkaa kori sellofaaniin. Jos purat tuotteita pakkauksistaan, tee erillinen kortti tai liimaa korin pohjaan lista, jossa lukee tuotteiden säilyvyys ja valmistusaineet.