Parasta ennen vai viimeinen käyttöpäivä

Pakkausmerkinnät, viimeinen käyttöpäivä, elintarviketieto
Kuluttajan on oleellista tietää päivämäärä, johon asti elintarvikkeen tyypilliset ominaisuudet säilyvät. Niinpä tuotteen pakkauksesta löytyy vähimmäissäilyvyysaika eli ”parasta ennen” –merkintä.

Sen sijaan mikrobiologisesti helposti pilaantuvasta elintarvikkeesta ilmoitetaan viimeinen käyttöajankohta. Tämä on päivämäärä, johon asti elintarviketta saa käyttää.

Viimeinen käyttöajankohta on päivämäärä, johon asti elintarviketta saa käyttää.

Tiettyihin elintarvikkeisiin vaaditaan niitä koskevan erityislainsäädännön nojalla myös muita kuin edellä mainittuja päiväysmerkintöjä.

Jos säilyvyysaikaan liittyvät päiväysmerkinnät ilmaistaan ainakin päivän ja kuukauden tarkkuudella, voidaan niitä silloin käyttää elintarvike-erän tunnuksena.

Elintarvikkeen säilyttäminen

Elintarvikkeen säilyvyyteen vaikuttavat elintarvikkeen luonteen lisäksi muun muassa sen koostumus, valmistusmenetelmä ja pakkausteknologia. Valmistajan tai pakkaajan tehtävänä on selvittää elintarvikkeen säilyvyys ja ratkaista, millainen päiväysmerkintä pakkaukseen on tehtävä. Säilytyslämpötilat määritellään lainsäädännössä.

Elintarvikkeen säilyvyys parasta ennen –päivään tai viimeiseen käyttöajankohtaan edellyttää tuotteen säilyttämistä oikeissa olosuhteissa ja avaamattomana.

Jos esimerkiksi juustokiekko paloitellaan ja pakataan uudelleen, on tuotteen säilyvyysaika arvioitava uudestaan. Valmistaja tai pakkaaja vastaa päiväysmerkinnän oikeellisuudesta.

Pakkaukseen merkittyä ajankohtaa ei kuitenkaan saa jälkeenpäin muuttaa ilman erityistä painavaa syytä.

Tapauskohtainen harkinta 

Päiväysmerkintävirheiden valvonnassa käytetään tapauskohtaista harkintaa siitä, miten toimitaan.

Esimerkiksi myymälän omavalvonnassa havaitaan, että elintarvikkeen päiväysmerkinnäksi  on tullut ”Parasta ennen 15.20.3015”. Asiasta ilmoitetaan välittömästi merkinnöistä vastaavalle toimijalle, jonka nimellä tai toiminimellä elintarviketta kaupataan sekä valvontaviranomaiselle.

Tuotteet voidaan palauttaa omavalvonnassa takaisin tavaran toimittajalle, joka korjaa pakkausmerkintävirheen. Jos ei ole kyse suuresta erästä, voi toimija lähettää uudet korjausetiketit myymälään, jossa ne uudelleen tarroitetaan.

Elintarvikkeet voi myös tapauskohtaisesti lahjoittaa ruoka-apuun. Esimerkiksi jos valmiiksi pakatussa elintarvikkeessa todetaan sellainen virhe, että sitä ei voi laittaa myyntiin. Tällaisia voisivat olla virheelliset pakkausmerkinnät, kuten appelsiinimehua sisältävä omenamehupurkki.

Edellytyksenä ruoka-apuun lahjoittamiselle on, ettei tuotteesta saa aiheutua vaaraa.

Edellytyksenä ruoka-apuun lahjoittamisella kuitenkin on se, ettei tuotteesta saa aiheutua vaaraa. Lisäksi tuotteen luovutuksen yhteydessä tieto vääristä merkinnöistä pitää siirtyä kuluttajalle.

Myynnistä pois vedettyjen virheellisten tuotteiden lahjoittaminen ruoka-apuun pitää hyväksyttää valmistajalla ja elintarvikevalvontaviranomaisella. Lisätietoa ruoka-apuun lahjoittamisesta löydät Eviran ruoka-apuohjeesta (pdf).

Päivämäärämerkinnän ulkonäkö

Vähimmäissäilyvyysajan voi aina ilmoittaa muodossa ja järjestyksessä: päivä, kuukausi ja vuosi.

Vähimmäissäilyvyysaika ilmoitetaan käyttämällä sanontaa ”parasta ennen”, jonka jälkeen ajankohta merkitään seuraavasti:

Elintarvikkeen säilytysaika

Päiväyksen aikatarkkuus

Esimerkki

enintään 3 kk

päivä ja kuukausi

”Parasta ennen 31.7.”

yli 3, mutta enintään 18 kk

kuukausi ja vuosi

”Parasta ennen heinäkuun 2016 loppua”

yli 18 kk

vuosi

”Parasta ennen 2016 loppua”

kaikki em. ajat

päivä, kuukausi ja vuosi

”Parasta ennen 31.7.2016”

 

Säilyvyysaikaan sisältyvät ”parasta ennen” -ajankohtaan merkitty kuukausi ja vuosi. Näin ollen aina kun säilyvyysaika ilmoitetaan kuukauden ja vuoden tai pelkästään vuoden tarkkuudella, lisätään sana ”loppua” päiväyksen loppuun.

Kuluttajan ei voida olettaa ymmärtävän lyhenteitä vkp tai v.k.p (viimeinen käyttöpäivä) taikka p.e. (parasta ennen).

Mitä ”parasta ennen” -päivämäärän jälkeen?

Elintarvikkeen voi myydä tai käyttää ”parasta ennen” -päivämäärän jälkeenkin. Tämä edellyttää tietenkin, ettei tuotteen laatu ole oleellisesti heikentynyt. Päiväyksen ylittymisestä ilmoitetaan myytävän tai luovutettavan tuotteen yhteydessä.

Päiväyksen ylittymisestä ilmoitetaan tuotteen yhteydessä.

Päiväykseltään vanhentuneiden tuotteiden myyminen irtomyynnissä pakkauksista purettuna ilmoittamatta päiväyksen ylityksestä kuluttajalle on harhaanjohtavaa.

 

Kuva: Ruokatieto/Jussi Ulkuniemi