Juhlaruoka

Juhlia voi milloin vain. Ruoka kuuluu juhliin niiden olennaisena osana, joten tarjottavat kannattaa suunnitella hyvin. Tässä osiossa tutustutaan erilaisiin juhliin ja annetaan vinkkejä niiden tarjoiluihin sekä tapoihin juhlia.

Juhliin on aina kuulunut hyvä ruoka

omena-kinuskikakku, omena, kinuski, kakku

Perinteisesti on juhlittu erilaisia perhejuhlia ja juhlapyhiä, mutta aivan pienestäkin asiasta saa juhlan aikaiseksi. Köyhemmissä ja vaatimattomissakin oloissa ja tilanteissa juhlaruoka on pyritty tekemään arkiruokaa paremmaksi. Juhlaan ei kuitenkaan kuulu pelkästään ruoka, vaan myös kaunis kattaus, kukat, kynttilät ja etenkin se hyvä juhlamieli!

Jokainen perhe viettää juhlia haluamallaan tavalla

Joissakin perheissä juhlien viettämistä tai niiden viettämättömyyttä ohjaavat uskonto, perinteet tai jopa sosiaalinen paine. Monesti juhlia vietetään vaikkei alkuperäistä syytä juhlan viettoon enää tiedetäkään tai sen merkitys on vähentynyt vuosien aikana. Esimerkiksi joulu on nykyään vuoden suurin kulutusjuhla ja vappu taas vietetään jopa yliriehakkaasti. Jokaisen tapaa viettää juhlapyhää on kuitenkin syytä kunnioittaa.