Ruoka-aineallergiat ja yliherkkyys

Allergia on yliherkkyyttä jotakin ruuan sisältämää ainetta kohtaan. Elimistö ei tunnista tätä ainetta, vaan käsittää sen eräänlaisena vieraana aineena. Yleensä tämä aine on proteiini, mutta ruuissa on muitakin allergiaa aiheuttavia aineita.

Pavut, kananmuna, kala, porkkana, tomaatti ja omena ovat tavallisimpia ruoka-aineallergioiden aiheuttajia.

Elimistö puolustautuu vieraita aineita, myös allergiaa aiheuttavia aineita, vastaan muodostamalla vasta-aineita. Vasta-aineet vapauttavat elimistöstä erilaisia välittäjäaineita, jotka aiheuttavat allergian oireet, kuten ihottumaa tai silmäoireita. Allergiaoireet saattavat ilmaantua välittömästi ruokailun jälkeen tai 2 - 4 tunnin kuluttua ruokailusta.

Mitkä aiheuttavat ruoka-aineallergiaa?

Eri ikäisillä eniten allergiaa aiheuttavat eri ruoka-aineet. Esimerkiksi vauvoilla lehmänmaito on melko yleinen allergian aiheuttaja, mutta aikuisilla lehmänmaito aiheuttaa hyvin harvoin allergiaa.
Lapsilla ruoka-aineallergiat ovat yleisimpiä kuin aikuisilla eli ne usein häviävät tai helpottuvat iän mukana.

Vauvojen yleisimmät ruoka-aineallergian aiheuttajat Lasten yleisimmät ruoka-aineallergian aiheuttajat Aikuisten yleisimmät ruoka-aineallergian aiheuttajat
Kananmuna
Maito
Kotimaiset viljat (vehnä, ohra, ruis, kaura)
Soija
Herne, papu
Banaani
Kala
Sianliha
Naudanliha
Peruna
Muna
Pähkinä, manteli
Hedelmät (omena, päärynä, luumu, persikka, kiivi)
Vihannekset (tomaatti, paprika)
Juurekset (peruna, porkkana, selleri)
Soija
Herne, papu
Mausteet
Pähkinä, manteli
Hedelmät (omena, päärynä, luumu, persikka, kiivi)
Vihannekset (tomaatti, paprika)
Juurekset (peruna, porkkana, selleri)
Mausteet (pippurit, kaneli, kumina, kurkuma, sinappi)
Soija

Ruoka-aineallergian voimakkuus saattaa vaihdella vuodenaikojen mukaan. Esimerkiksi koivun siitepölylle allergiset voivat olla herkempiä tietyille ruuille keväällä samaan aikaan, jolloin siitepölykin aiheuttaa allergiaa. Tätä kutsutaan ristiallergiaksi.

Ruoka-aineet voivat aiheuttaa allergisia oireita myös muulla tavalla kuin suun kautta nautittuna. Jauhopölyn hengittäminen voi aiheuttaa hengitystieoireita, mutta sama jauho esimerkiksi leivässä ei aiheuta oireita.

Tietoa ruoka-aineallergioista

Ruoka-aineallergioitten tavallisimmat aiheuttajat Sitrushedelmät, herne, muna, kalat, pähkinät, tomaatti, hunaja, hedelmät, marjat, viljat ja maito.
Mitä voi syödä ilman rajoituksia? Kaikkia elintarvikkeita, jotka eivät sisällä allergian aiheuttajaa.
Mikä vähentää oireita? Kasvis-, marja- ja hedelmäallergioissa ruuan kuumentaminen, pakastaminen, raastaminen, soseuttaminen ja mehustaminen usein parantavat niiden siedettävyyttä.
Mitä pitää välttää? Kaikkia elintarvikkeita, jotka sisältävät allergian aiheuttajaa. Jos oireet eivät ole voimakkaat, itseään kannattaa kuitenkin yrittää totuttaa ja maistella allergian aiheuttajaa varovaisesti silloin tällöin.
Ongelman syy Elimistö reagoi tiettyihin aineisiin liian voimakkaasti, jolloin se voi muodostaa näitä aineita vastaan niin sanottuja vasta-aineita. Vasta-aineet saavat elimistön tuottamaan esimerkiksi histamiinia, joka aiheuttaa allergiaoireet.
Ongelman ilmeneminen Ihottumat, kutina, silmäoireet (kutina, turpoaminen), ihotulehdukset, oksennus, vatsakivut, ripuli, päänsärky, hengitystieoireet.

Miten tutkitaan?
Iho- ja verikokeilla voidaan tutkia nopeasti ilmaantuvia allergisia oireita. Allergiaoireita voi yrittää selvittää itse niin, ettei syö epäiltyä allergian aiheuttajaa 1-2 viikon ajan. Jos oireet helpottavat ja palaavat, kun allergian aiheuttajaa syödään, on se merkki siitä, että allergian aiheuttaja on löydetty.
Yleisyys Suomessa Alle kouluikäisillä 10-15 %, kouluikäisillä noin 5 % ja aikuisilla 2-4 %.
Missä iässä ongelma esiintyy ja voiko se parantua? Yleisin ruoka-aineallergia on pikkulapsilla ja se usein paranee kouluikään mennessä tai viimeistään aikuisiässä. Etenkin pikkulasten vilja- ja maitoallergiat häviävät ennen kouluikää. Allergia voi kuitenkin puhjeta missä iässä tahansa.
Ravintoaineiden saannin ongelmat Riippuu allergian aiheuttajasta. Esimerkiksi maitoallergikoilla kalsiumin saanti voi jäädä vähäiseksi, joten ruokavaliota pitää ehkä täydentää kalsiumvalmisteilla. Useille kasviksille, marjoille ja hedelmille allergisilla esimerkiksi C-vitamiinin saanti voi olla niukkaa.
Muuta huomioitavaa

Jos molemmilla vanhemmilla on allergia, on lapsen todennäköisyys saada allergia suurempi kuin allergiaa sairastamattomien vanhempien lapsilla. Allergia siis periytyy varsin voimakkaasti.

 

 

Lisäaineallergiat

Myös lisäaineet voivat aiheuttaa allergiaa. Lisäaineallergiat ovat kuitenkin huomattavasti harvinaisempia kuin muut ruoka-aineallergiat. On arvioitu, että keskimäärin 0,1 % väestöstä lisäaineet aiheuttavat allergisia oireita.

Lisäaineallergiat ovat tavallisempia niillä, jotka saavat allergiaoireita myös ruoka-aineista. Allergiaa aiheuttavia lisäaineita ovat mm. säilöntäaineet, hapettumisenestoaineet, glutamaatit ja väriaineet.

Säilöntäaineet (yleisimmin allergiaa aiheuttavia ovat bentsoehappo ja sulfiitit)

Bentsoehappo: Virvoitusjuomat, lihaliemivalmisteet, suolattu ja maustettu kala, majoneesi, salaatti- ja grillikastikkeet, mehujäätelöt, mämmi, suolasienet, mauste- ja suolakurkut, säilykepunajuuret.

Sulfiitit: Teollisesti kuorittu peruna, kuivattu ja säilötty aprikoosi, kuivattu omena ja päärynä, viinit, koristekirsikat

Hapettumisenestoaineet Majoneesi, margariinit, salaatinkastikkeet, valmisruuat, kahvileivät, keksit, säilykekala, suolatikut, perunalastut, sokerimakeiset ja suklaan täyte
Glutamaatti eli arominvahvenne Käytetään arominvahventeena monissa liha-, kala- ja kasvisvalmisruuissa sekä kastikkeissa.
Väriaineet (yleisimmin allergiaa aiheuttavat atsoväriaineet) Makeiset ja virvoitusjuomat

Ruoka ei ole ainoa allergian aiheuttaja

Allergiaa aiheuttavat ruuan lisäksi esimerkiksi huone- ja siitepöly, eläinten karvat, ilman epäpuhtaudet, pesu- ja lääkeaineet. Koivun siitepölylle allergiset ovat usein allergisia esimerkiksi omenoille, päärynöille, luumulle, mausteille, perunalle, tomaatille, paprikalle, porkkanalle, palsternakalle ja sellerille.

Allergiaa vai ei?

Pikkulasten vilja-allergia on eri asia kuin keliakia. Vilja-allergiassa vehnän, ohran, rukiin ja kauran proteiinit aiheuttavat iho-, suolisto ja hengitystieoireita.

Myös maitoallergia on eri asia kuin laktoosi-intoleranssi. Maitoallergiassa maidon proteiinit voivat aiheuttaa ihottumaa, oksentelua ja ripulia. Maito- ja vilja-allergiat parantuvat usein ennen kouluikää.

Joskus yliherkkyysoireita ilmenee lievänä ja epäsäännöllisesti. Elimistö voi tottua allergian aiheuttajaan niin, että oireita ei enää totuttelun jälkeen ilmene. Tämän takia ei pidä liian herkästi alkaa välttää joskus oireita aiheuttaneita elintarvikkeita. Voimakkaisiin oireisiin täytyy kuitenkin suhtautua vakavasti.

Kaikki artikkelit aiheesta Erityisruokavaliot