Kasvisten reitti -ppt-esitys

Kasvisten reitti ppt

Lataa tiedosto

TORIRETKI JA KASVISTEN TUNNISTAMINEN

Tehkää retki torille tai lähikaupan vihannesosastolle. Voitte myös kysyä kasvislahjoituksia paikkakunnan viljelijöiltä tai hävikkiin meneviä kasviksia lähikaupasta. Käykää läpi torilta hankittuja kasviksia ja niiden käyttöä. Kauppareissulle löydät valmiin tehtävälomakkeen täältä sivun alareunasta.

Kasvisten värikkyys ja monimuotoisuus sekä tuoksujen ja makujen monivivahteisuus tekee kasviksista hyvää opetusmateriaalia. Voitte opetella tunnistamaan eri kasviksia (silmät sidottuina) maun, ulkomuodon tai tuoksun perusteella. Myös eri kasvisten ryhmittely kasvupaikan mukaan maan alla, maan päällä tai ylempänä puussa tai pensaassa kasvaviin, kiinnostaa oppilaita. Oppilaiden kysymyksille ja omien kokemusten jakamiselle on annettava riittävästi aikaa. Lopuksi voitte nauttia maittavan kasvisvälipalan.

TUTUSTUMISRETKI KASVIHUONEELLE TAI PUUTARHAAN TAI LUOKAN YHTEINEN MARJASTUSRETKI

Käykää yhdessä luokan kanssa marjassa tai tutustumassa kasvihuoneviljelyyn. Puutarhaliiton nettisivuilta löytyy esim. puutarhamatkailukohteita ja itsepoimintatiloja.

KASVISTAIDETTA

Kerää muistiin paljonko ja mitä kasviksia syöt viikon aikana. Piirrä viikon aikana syömäsi kasvikset mustalle paperille väriliiduilla. Piirrä kasvilajien lisäksi myös määrät. 

PALJONKO ON PUOLI KILOA KASVIKSIA

Arvioikaa, kuinka paljon on ½ kg kasviksia. Esillä voi olla erilaisia salaatteja ja juureksia. Punnitkaa myös oikea määrä. Oppilaat voivat pohtia, syövätkö he puolen kilon verran kasviksia päivässä ja miten tavoitteeseen voisi päästä.

PENKKILEIKKI

Kaikki istuvat tuoleilla ringissä ja jokainen oppilas on joku kasvis (3-4 eri kasvista yhteensä). Sitten pelinohjaaja huutaa vaikkapa mansikat eteenpäin kolme tuolia, jonka jälkeen poistetaan yksi tyhjä tuoli pelistä. Sitten perunat taaksepäin kaksi tuolia ja taas poistetaan yksi tuoli pelistä. Lopulta tuoleja on vain yksi ja kaikki oppilaat istuvat sylissä pitkänä jonona.

YRTTIEN KASVATUS

Yksinkertaiset kasvatuskokeilut kiehtovat oppilaita. Valoisalla ikkunalaudalla voitte kasvattaa vaikkapa auringonkukan versoja, herneen versoja, kukkien taimia äitienpäiväksi tai maustekasveja kevään yrttipäivää varten. Viljelykokeiluihin liittyy paljon kysymyksiä, ihmettelyä ja odotusta, jolla on myönteinen kasvattava vaikutus. Viljelypuuhiin osallistuneet oppilaat oppivat arvostamaan ruokaa ja asuinympäristönsä kasvillisuutta uudella tavalla.

KASVIKSIA KAIKILLA AISTEILLA

Maistelkaa, haistelkaa ja tunnustelkaa kasviksia makukoulun periaatteella.

  • Tunnistakaa kokonaisia kasviksia (porkkana, kurkku, kukkakaali, kyssäkaali ym.), kuorikaa ne ja maistelkaa yhdessä.
  • Erilaisissa vihanneksissa, juureksissa, marjoissa ja hedelmissä riittää värejä, makuja, muotoja ja rakenteita. Niihin on jännittävää tutustua tarkemmin käyttäen yhtä aistia kerrallaan. Peitä oppilaiden silmät liinalla ja anna tunnusteltavaa ja maisteltavaa. Tunnistatko esim. kurkun, omenan, tomaatin, ananaksen, banaanin, kukkakaalin, porkkanan… Kasvis voi olla myös laatikossa, johon on tehty reikä kädelle, liinan alla tai suljetussa pussissa, jolloin oppilaiden silmiä ei tarvitse peittää. Tunnistatko kasviksen hajusta? Entä mausta?
  • Kuinka monen eri värisiä kasviksia on? Kasvisten väriaineet ovat myös terveellisiä, siksi olisi suositeltavaa syödä mahdollisimman värikkäästi kasviksia joka päivä. Mikä kasvis on punainen, vihreä, keltainen, valkoinen tai violetti?
  • Voitte järjestää myös makuraadin, jossa jokainen saa maistaa palasen vaikkapa eri juureksia, erivärisiä omenoita, eri salaattilaatuja jne. Millä muilla sanoilla kuin hyvä tai paha kuvailisit makua (makea, hapan, kirpeä, raikas, mehevä, kevyt…)? Voisitko kuvailla tuoksua samoilla sanoilla vai keksitkö uusia sopivia? Millainen ääni pureskelusta syntyy (rouskuva, narskuva, litisevä…)?
  • Maistelkaa kasviksia eri ”olomuodoissa”: raakana, kokonaisena, raasteena, keitettynä.

SATOKAUSIKALENTERI

Vastuullinen kuluttaja valitsee ruokansa raaka-aineet vuodenaikojen, sesonkien mukaan. Suomessa eri raaka-aineiden sesongit eli kaudet, jolloin raaka-aineet ovat parhaimmillaan, vaihtelevat paljon. Kasvukauden aikana tuotetut kasvikset tarvitsevat vähemmän lämmitysenergiaa, valaistusta ja lannoitteita kuin silloin, jos ne tuotettaisiin muuna aikana.

Leikatkaa lehdistä eri kasviksien kuvia ja kootkaa niistä omat satokausikalenterit. Milloin esimerkiksi porkkanat ovat parhaimmillaan? Satokausikalenterista voi tehdä myös luokan yhteisen niin, että piirretään ja leikataan ääriviivoja pitkin erilaisia kasviksia. Esimerkiksi erilaisista porkkanoista saa ryhmiteltyä hauskan sektorin. Myöhemmin satokausikalenteria voi täydentää kaloilla.

MIKÄ PUUTTUU? -MUISTILEIKKI

Levitetään pöydälle erilaisia kasviksia. Tutustumisen jälkeen oppilaat kääntyvät selin ja sulkevat silmänsä ja sillä aikaa ohjaaja poistaa yhden kasviksen pöydältä. Voittaja on se oppilaista, joka ensimmäisenä muistaa, mikä puuttuu. Lisää vaikeutta saadaan, jos kasvisten järjestys pöydällä sotketaan samalla.

LUOKAN OMA KASVATUSLAATIKKO

Perustakaa koulun oma puutarha tai rakentakaa kasvatuslaatikko.

EKOLEIMASIN

Kasviksista on helppo kovertaa kuvioleimasimia, joiden avulla voi painaa hauskoja kuvioita kankaaseen tai paperiin.

MUITA IDEOITA

Pelatkaa luokan kanssa visaa kasvisten reitistä Kahootissa. Tarvitsette visailua varten tietokoneen, valkokankaan ja mobiililaitteita nettiyhteydellä. Helpompi ja lyhyempi visa kasviksista löytyy täältä.

KESKUSTELUNAIHEITA TUNNEILLE

YLEISIÄ

  • Mitä kasviksia sinä olet syönyt tänään?
  • Mikä marja, hedelmä tai vihannes on oma suosikkisi? Mitä ruokalajeja siitä voi valmistaa?
  • Mitä syötäviä kasveja kotonasi, kotipihassasi, mökillä tai mummolassasi kasvaa?
  • Mitä eroa on luomulla ja villillä ruualla? Mitä villiruokaa olet kerännyt? Mitä kasvisten luomutuotanto tarkoittaa käytännössä?
  • Kuka kotonasi vastaa ruuanlaitosta? Miten olet osallistunut ruuanvalmistukseen? Kenen kanssa olet valmistanut ruokaa? Mikä on erikoisin paikka, missä olet valmistanut ruokaa?

1.-2. LK

  • Mitkä julisteen alaosassa olevista kasviksista tunnistat?
  • Mistä kaikkialta kasviksia voi ostaa tai hankkia ruokakaupan lisäksi?
  • Nimetkää kasviksia, jotka ovat väriltään punaisia, keltaisia, oransseja, vihreitä jne. Lajitelkaa kasviksia oppilaiden määrittelemien kriteerien mukaan (sesonki, väri, kasvupaikka, koko jne.)

3.-4. LK

  • Mitkä puutarhakasvit kasvavat maan alla, mitkä maan pinnalla ja mitkä korkeammalla?
  • Miksi joitain tuotteita kasvatetaan kasvihuoneissa? Mitä vihanneksia voi viljellä ympäri vuoden kasvihuoneissa?
  • Mitä kasviksia Suomeen tuodaan muista maista?
  • Osa kasviksista menee ruokatehtaaseen. Mitä kaikkea niistä tehdään?

5.-6. LK

  • Mitä kasviksia syöt yleensä aamiaisella? Tutkikaa yhdessä kuinka paljon kaupan marjajogurteissa on sokeria ja kuinka paljon siinä on marjoja? Verratkaa marjajogurttia luonnonjogurttiin ja marjoihin.
  • Kuinka paljon kasviksia suositellaan syötäväksi päivittäin? Mitä muuta tulisi ottaa huomioon määrän lisäksi? Mitä hyötyä kasvisten syönnistä on? Millä tavoin saat lisättyä kasviksia päivän jokaiselle aterialle? Keksi erilaisia kasvisvälipaloja.
  • Jaotelkaa hedelmiä ja marjoja eri kriteerien perusteella, kuten sokeri, C-vitamiini yms.
  • Miten kasvisten kypsentäminen vaikuttaa niiden ravintoainekoostumukseen? Mitä hyötyä kypsentämisestä saattaa olla? Entä haittaa? Miksi ulkomaiset pakastemarjat tulee kypsentää?
  • Missä kasviksia tulisi säilyttää kotona? Mitä tuotteita ei kannata laittaa jääkaappiin ja miksi?
Siirry takaisin sivun alkuun