Ruokakulttuurin kehitysvaiheet Suomessa

Pohjoinen ulottuvuus eli sijaintimme arktisella alueella, idän ja lännen välissä on vaikuttanut ja vaikuttaa ruokakulttuurin kehitykseen Suomessa.

Suomi on maailman pohjoisin maatalousmaa. Arktisessa ruuantuotannossa lyhyt kesä ja alhainen lämpötila rajoittavat viljeltävien kasvien määrää. 

Kasvukausi on Suomessa vain 120 - 180 vuorokautta. Luonnonolot näkyvät selvimmin satotasossa, mikä on noin puolet Keski-Euroopan tasosta. Kesähallat, liika kuivuus tai ylenpalttinen sade tuovat omat haasteensa maatalouden harjoittamiseen.

Kylmä talvi auttaa pitämään maaperää puhtaana.

Sijaintimme tuo kuitenkin monia etuja. Pitkät valoisat kesäpäivät ja -yöt tuottavat kasviksiin aromia ja väriä. Muutamat kasvit hyödyntävät kesäöiden lämmön ja valon kasvamalla myös öisin! Kylmä talvi auttaa pitämään maaperää puhtaana, sillä talven kovat pakkaset pitävät huolen kasvituholaisten torjunnasta.

Pohjoisuus on haastanut ruuan tuotantoketjua kehittämään toimintatapoja. Pelloilla kasvava lajikkeisto on jalostettu ja jalostunut luontomme olosuhteisiin. Kehittynyt kasvihuonetuotanto on laajentanut tuoreiden vihannesten tarjontaa. Eläinten suojat on rakennettu ilmaston vaatimalla tavalla.

Metsistä ja vesiltä itse pyytäen

Suomen maa-alasta kaksi kolmannesta on metsää. Myös metsien antimissa heijastuu pohjoinen ilmanala. Meillä on Pohjolalle omintakeisia metsämarjoja, sieniä ja riistakanta. Itse poimituista metsän antimista nauttiminen on myös pohjoisen ulottuvuuden erikoisuus. Jokamiehen oikeuden suomat mahdollisuudet tuovat luonnon herkut jokaisen ulottuville.

Ahven on Suomen kansalliskala.

Tuhansissa järvissämme ja meressä elää monipuolinen valikoima kaloja. Vaikka lähes kaikissa vesistöissämme elävä ahven on Suomen kansalliskala, silakka on tärkein saaliskalamme. Suomalainen ravustusperinne ulottuu muutamien satojen vuosien taakse. Suomalaiset rapulajit, jokirapu, täplärapu ja kapeasksirapu, ovat sopeutuneet elämään puhtaissa ja kylmissä vesissämme.

Suomalaista viljelyhistoriaa

Viljan viljely alkoi Suomessa 2500–2000 eaa. Pronssikaudella viljeltiin ohraa ja vehnää, rautakaudella myös ruista ja kauraa. 

Paistettu, nostattamaton leipä tunnettiin jo kivikaudella ja tunnetaan myös Kalevalassa. Leivän hapatus alkoi rautakaudella (500–1200 eaa.). Samalta ajalta ovat peräisin käsikivet, joita käytettiin 1800-luvulle asti.

Paistettu, nostattamaton leipä tunnettiin jo kivikaudella.

Leipä paistettiin alkuun ulkouuneissa eli pätseissä, 1200-luvulla tulivat savupiiputtomat sisäuunit. Vanhinta leipää meillä on kivillä paistettu ohut ohraleipä, jota voi onnistua saamaan alkuperäisenä enää Lapista ja Pohjois-Pohjanmaalta. Ruisleipä syrjäytti ohraleivän 1700-luvulla.

Lännessä ruisleipää paistettiin pari kertaa vuodessa, idässä joka viikko. Syynä tähän oli tupien rakennustyyli. Lännessä tehtiin erillisiä leivintupia, idässä taloissa oli iso keskusmuuri, jossa ruoka valmistettiin ja leivät paistettiin. Suomessa, toisin kuin muualla Euroopassa, kotileivonta säilyi hyvin pitkään, kaupallisia leipomoita meille tuli vasta 1800-luvulla.

 

Kuva: Valtioneuvoston kuvapankki, Sren ruokakuvat