Ruokamatkailu lisää paikallisen ruuan arvostusta

Brunssilla
Ruuan merkitys matkailuelämyksessä kasvaa nopeasti. Ruoka kytkeytyy vahvasti paikallisiin tuottajiin, tarinoihin ja paikalliskulttuuriin sekä tuo osaltaan mielenkiintoa kohteeseen ja vahvistaa kohteen profilointia.

Ruuan merkitys matkailussa on parhaimmillaan yksilöllisiä ja mieleenpainuvia elämyksiä.

Suomalaisille ja ulkomaisille matkailijoille kehitettävillä ympärivuotisilla ruokaelämyksillä ja ruokamatkailutuotteilla on hyvä mahdollisuus parantaa suomalaisen ruokakulttuurin tunnettuutta ja imagoa, lisätä ruokamatkailun houkuttelevuutta ja sitä kautta luoda ja vahvistaa positiivista Suomi-kuvaa.

Ruokamatkailutuotteilla on mahdollisuus parantaa suomalaisen ruokakulttuurin tunnettuutta.


Strategia peräänkuuluttaa nautintoa ja paikan tuntua

Maa- ja metsätalousministeriön Lähiruoka-ohjelma ja Visit Finland ovat käynnistäneet ja rahoittaneet Suomen ruokamatkailustrategian luomisen ja eteenpäin viemisen vuosille 2015–2020.

Visit Finland, eli aiemmin Matkailun edistämiskeskus, on Finpro ry:n yksikkö, joka vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuvan matkailun edistämisestä. Strategia täydentää Visit Finlandin strategiasarjaa, johon kuuluvat myös Kulttuurimatkailu, Hyvinvointimatkailu, Luontomatkailu ja Talvimatkailu.

Paikallisuuteen ja tarinoihin perustuva maukas ravintolaruokailu, kotiruokailu, katuruoka, suomalaisen ruuan tekeminen ohjatusti..

Ruokamatkailumme keihäänkärjet ovat alueellisia ruokaelämyksiä korostava Paikan maku (Taste of Place), hyvää tekevä Puhdas nautinto (Pure Pleasure) ja kansainvälisiä tuulia haisteleva Cool and Creative from Finland. 

Strategiassa ruokamatkailu määritellään:

”Ruokamatkailutarjonta on matkailijoiden kohtaama paikallisuuteen ja tarinoihin perustuva maukas ravintolaruokailu, kotiruokailu, katuruoka, suomalaisen ruuan tekeminen ohjatusti, luonnonantimiin ja keräilyyn liittyvät ruokamatkailutuotteet, luonnossa ja kulttuuriympäristössä tapahtuva ruokailu, erilaiset ruokamatkailuun liittyvät reitit ja tapahtumat, torit, kauppahallit, erikoismyymälät kuten juustolat, viinitilat sekä pienpanimot ja niiden ympärille rakennettu ohjelma. Ruokamatkailuun liittyvät tarinat, paikallisuus ja puhtaus. Parhaimmillaan ruokamatkailutuote on osallistamista ja tekemistä, josta matkailija oppii jotain uutta ja tekee matkailutuotteen elämykselliseksi.”

 

Kuva: Suomisyöjajuo