12.02.2013 | Vuonna 2012 käynnistynyt ruokakasvatuksen opetuskokonaisuus Ruokavisa laajenee tänä vuonna maakuntiin. Pilottimaakunniksi on valittu Etelä-Savo ja Varsinais-Suomi. Näiden lisäksi Ruokavisa käydään viime vuoden tapaan myös pääkaupunkiseudulla ja nyt myös koko Uudellamaalla.
16.01.2013 | Sivustomme ruokatieto.fi on uudistumassa. Rakenteeltaan ja ilmeeltään uusittu sivusto avautui 16. tammikuuta, mutta päivitämme ja lisäämme sisältöä vielä alkuvuoden 2013.
08.01.2013 | Ravintola Seurasaari on Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -juhlavuoden tuottajan Hilkka Hytösen valinta vuoden 2012 HelsinkiMenu-ravintolaksi. Toiseksi nousi ravintola Kuu, ja kolmannen sijan jakavat ravintola Graniittilinna sekä ravintola Nokka.
28.11.2012 | Ruoka-aika! – Ruokavisan tapahtumaviikot keräsivät ensimmäisenä vuotenaan hyvän yleisön, yli 700 henkilöä, tutustumaan ruokaketjun vastuullisuuteen Helsingin uudelle kuluttaja-alueelle Teurastamolle 12.–23. marraskuuta. Ruoka-aika! – tapahtumaviikot oli suunnattu 7.–9. vuosiluokkien oppilasryhmille ja muille ruuasta kiinnostuneille. Viikkojen aikana tutustuttiin ruokaketjun vastuullisuuteen ja suomalaiseen ruokakulttuuriin. Tapahtumaviikkojen aikana esiteltiin myös ruoka-alan ammatteja kunkoululoppuu.fi -videoteatterissa.
20.11.2012 | Historiallisen ensimmäisen Ruokavisan osaamiskilpailun voitti Itäkeskuksen peruskoulu Helsingistä. Toisen sijan jakoivat Isoniitun peruskoulu Nurmijärveltä ja Vuosaaren peruskoulu Helsingistä. Voittajajoukkue saa palkinnoksi kokki Alex Nurmen vierailun kotitaloustunnilleen.
10.10.2012 | Ravintola-asiakkaiden valinta vuoden 2012 Makujen Suomi -ravintolaksi on rovaniemeläinen ravintola Nili. Toiselle sijalle äänestettiin Raaseporista Mustion Linnan ravintola Linnankrouvi ja kolmanneksi nousi kirkkonummelainen Bistro O mat.
08.09.2012 | Hyvää Suomesta -merkki on jälleen yksi Suomen arvostetuimmista tuotemerkeistä. Tänä vuonna sijoitusta on onnistuttu parantamaan yhden pykälän verran hienosti kolmanneksi. Tulokset selviävät Taloustutkimus Oy:n ja Markkinointi&Mainonta -lehden perjantaina 28.9. julkistetusta tutkimuksesta.
31.08.2012 | Tietohaarukka on monipuolinen tilastopaketti koko ruokaketjusta niin alkutuotannosta, elintarviketeollisuudesta kuin ruuan kulutuksestakin. Tietohaarukka 2012 –julkaisun tuoreimmat tiedot ovat vuodelta 2011. Mukana on myös tilastotietoja aiemmilta vuosilta sekä kansainvälisiä lukuja vertailun mahdollistamiseksi. Tietohaarukka, elintarvikealan klassikkojulkaisu, on ilmestynyt jo vuodesta 1965 lähtien.
27.02.2012 | Tuoreen tutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista pitää tärkeänä syödä nimenomaan suomalaista ruokaa ja että lähiruoka on yhtä kuin Suomessa tuotettu ruoka*. Hyvää Suomesta –merkki on suomalaisen elintarvikeketjun yhteistyön tunnetuin ja arvostetuin tulos. Merkistä on jo yli 18 vuoden ajan tunnistanut suomalaisen elintarvikkeen. Nyt merkin viestintään on otettu viime vuosia aktiivisempi ja tunteikkaampi ote. Merkin yhteyteen tulee teksti "Ruokaa omasta maasta".
24.02.2012 | Vuoden 2012 Makujen Suomi - Taste of Finland -karttaesite on ilmestynyt. Kartasta löytyy suomalaisille hyvän ruuan ystäville ja matkailijoille vuoden 2012 Makujen Suomi -ravintolat sekä sellaisia Hyvää Suomesta -tuotteita valmistavia yrityksiä, joissa voi käydä ostoksilla. Lisäksi mukana on myös lähiruoka- ja maatilatoreja.