Normaali versio

Noora Laukkanen Ruokatiedon ruokakasvatusasiantuntijaksi

12.10.2020
Ruokatieto Yhdistys ry:n ruokakasvatuksen asiantuntijaksi on valittu kasvatustieteen kandidaatti ja tuleva kotitalousopettaja Noora Laukkanen. Hän siirtyi tehtävään Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) Kuluttajansuoja 1 -yksiköstä, jossa hän työskenteli kuluttajakasvatuksen sisällöntuottajana.

Noora Laukkanen jatkaa pedagogisen sisällöntuotannon tehtäviä vastaamalla Ruokatiedon ruokakasvatusmateriaalituotannosta sekä ruokakasvatuskonsepteista Retki kauppaan ja Ruokavisa.

’’Olen kiinnostunut kestävän kuluttamisen teemoista, joista erityisen kiehtovina ja tärkeinä pidän ruoka- ja talouskasvatuksen osa-alueita. Huomioin ruokakasvatusaineiston laatimisessa niin kestävän kehityksen periaatteet kuin Ruokatiedon arvotkin, ja tavoitteenani on kehittää aineistoa yhä paremmin aikaan sopivaksi sekä helpommin lähestyttäväksi. Haaveilen siitä, että pystyn omalla toiminnallani lisäämään kestävän ruoka- ja kuluttajakasvatuksen tunnettuutta yhä laajemmissa määrin.’’, kertoo Laukkanen.

Ruokatiedon ruokakasvatusmateriaali auttaa hahmottamaan ruuan kulttuurisia, sosiaalisia ja taloudellisia merkityksiä, ymmärtämään ruuan reittejä pellolta pöytään sekä herättämään keskustelua ruuan eettisistä ja ympäristöllisistä vaikutuksista. Se auttaa ymmärtämään kuluttajuuteen liittyvää vastuuta ja mahdollisuuksia sekä löytämään ruokailon.

LISÄTIETOJA

Noora Laukkanen
etunimi.sukunimi(at)ruokatieto.fi
p. +358 44 236 0039