Ruokavisa 2022 on nyt käynnissä – tule mukaan!

Ruokavisa-logo
07.02.2022
Ruokavisan valtakunnallinen osaamiskilpailu on nyt käynnissä! Osaamiskilpailuun voivat osallistua yläkoulun oppilaat opettajansa johdolla. Oppilaiden tulee vastata visaan 21.3.2022 mennessä osallistuakseen valtakunnalliseen osaamiskilpailuun.

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu valtakunnallinen osaamiskilpailu, jonka tavoitteena on tutustuttaa nuoret ruokaketjun vastuullisuuteen pellolta pöytään, lisätä arvostusta ruuantekijöitä kohtaan sekä vahvistaa nuorten osaamista vastuullisina kuluttajina. Tänä vuonna oppilaat perehtyvät ruuan reittiin erityisesti siipikarja-alan ja elintarviketeollisuuden näkökulmista.

Tavoitteena ruoan arvostuksen nostaminen ja vastuulliset ruokavalinnat

Yhä harvemmalla lapsella ja nuorella on omakohtaista kokemusta ruoan reitistä pellolta pöytään. Tiedon lisäämiselle on tarve: sen avulla voidaan nostaa ruoan arvostusta ja vahvistaa nuoren kykyä arvioida omien ruokavalintojen vastuullisuutta.

Ruokavisa 2022 –opetuskokonaisuus vastaa tähän tarpeeseen tarjoamalla oppilaalle mahdollisuuksia tutkia ruoan alkuperää, tuotantotapoja ja elintarvikejalostusta. Aiheeseen johdattaa esimerkit kananmunista ja siipikarjanlihasta. Aiheita lähestytään Ruokavisassa oppilaslähtöisin menetelmin, kuten kouluruoan alkuperää tutkien.

Ilmoita oppilasryhmäsi mukaan Ruokavisaan

Uusi Ruokavisa on nyt avattu käyttöön! Opettajan tulee rekisteröityä visan käyttäjäksi visasivustolla ilmoittaakseen oppilaansa mukaan kilpailuun. Oppilasryhmillä on mahdollisuus päästä mukaan loppukilpailuun pelaamalla Ruokavisa läpi 7.2. – 21.3.2022 välisenä aikana. Ruokavisa on avoimesti käytettävissä myös kilpailuajan jälkeen. 

Ruokatieto kutsuu kilpailuaikana visassa parhaiten menestyneet oppilasryhmät kilpailemaan palkinnosta. Nämä oppilasryhmät toteuttavat loppukilpailua varten ennakkotehtävän, jonka perusteella tuomaristo valitsee voittajajoukkueen.

Voittajajoukkue palkitaan sekä ryhmä- että koulutasolla. Voittajakoulun kotitalousluokkaan tarjotaan
1 000 euron arvoinen keittiövälinesetti. Lisäksi voittajaryhmä palkitaan yhteisellä ravintolakokemuksella. Palkinnot mahdollistavat Ruokatieto Yhdistys ry, Suomen Siipikarjaliitto ry, Suomen Broileryhdistys ry ja Heirol Oy. 

 

Mikä Ruokavisa?

Ruokavisa on Ruokatiedon, MTK:n ja Kotitalousopettajien liiton yhteistyössä kehittämä ruokakasvatuskonsepti, joka tutustuttaa yläkoululaiset ruuan reittiin pellolta pöytään. Ruuan reitti jakautuu kolmeen vaiheeseen: alkutuotantoon, elintarviketeollisuuteen ja ruuan jälleenmyyntiin. Opetuskokonaisuuden sisällön painopiste vaihtelee vuosittain ruuan reitin eri vaiheiden välillä. 

Ruokavisa on koulujen keskuudessa vahva ruokakasvatusbrändi. Viimeisimpään Ruokavisaan ilmoittautui ennätykselliset 114 opettajaa ja alkueriin osallistui 3 900 oppilasta ympäri Suomen.

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Noora Laukkanen
ruokakasvatuksen asiantuntija
Ruokatieto Yhdistys ry
noora.laukkanen(at)ruokatieto.fi
p. +358 44 236 0039
(Kuvituskuvia Ruokavisasta saatavilla pyydettäessä.)
 

Ruokatieto Yhdistys ry:n missio on ”rakkaudesta oman maan ruokaan”. Tehtävänämme on edistää suomalaisen ruokaketjun menestystä ja ruokakulttuuria tekemällä tunnetuksi osaamista ja työtä pellolta pöytään. Ytimessä on suomalaisen ruoan arvostetuin alkuperämerkki Hyvää Suomesta. Yli 350 jäsentä ja merkinhaltijaa edustavat alan toimijoita monipuolisesti. 
 

Seuraa Ruokatietoa somessa!  
Facebook.com/Ruokatieto.fi  
Twitter.com/Ruokatieto 
Instagram.com/Ruokatieto
#ruokavisa #ruokakasvatus