Hiillostettua ahventa ja perunasalaattia

800 g ruodottomia ahvenfileitä
3 isoa, kiinteää perunaa
1 kurkku
3 kananmunaa
2 rkl tuoretta tilliä
10 kpl pientä napakkaa salaatinlehteä esim. romaine

Perunasalaatin marinadi

1 dl rypsiöljyä
2-3 rkl valkoista balsamiviinietikka
2 vartta kevätsipulia
1 tl sokeria
½ tl suolaa
valkopippuria

Suolaa ja pippuroi ahvenfileet kevyesti ja anna maustua muutama tunti jääkaapissa. 

Valmista perunasalaatin marinadi; sekoita keskenään rypsiöljy ja valkoinen balsamietikka, mausta se sokerilla, suolalla ja pippurilla. Leikkaa kevätsipuli ohuiksi renkaiksi ja lisää joukkoon.

Keitä perunat suolalla maustetussa vedessä ja kuutioi ne lämpimänä marinadin joukkoon, anna jäähtyä. Keitä kananmunia 8-10 minuuttia, jäähdytä ja kuori. Kuori kurkku, halkaise se pituussuuntaan ja poista siemenet lusikan avulla. Leikkaa kurkusta puolikuun muotoisia ohuita siivuja. Hienonna tilli.

Pese salaatti ja kuivaa, revi annospaloiksi. Kokoa salaatti; sekoita perunasalaatin joukkoon kurkku ja tilli, leikkaa kanamunat lohkoiksi ja hiillosta ahvenfileet erittäin kuumalla pannulla pienessä määrässä rypsiöljyä

Laita salaatinlehdet isolle tarjoiluvadille ja asettele päälle hiillostettua ahventa, kananmunalohkot ja perunasalaattia

VINKKI: perunasalaatin voi tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä

Ruokaryhmä: 
Alkuruuat
Ruokalaji: 
Salaatit
Erityisruokavalio: 
Laktoositon, Maidoton