Joulusilakkaa

joulusilakka, silakka, jouluruuat, kalaruuat
Joulusilakka kannattaa valmistaa hyvissä ajoin, jotta maut tekeytyvät jouluksi.

1 kg silakkafileitä

Liemeen
8 dl vettä
2 dl etikkaa
8 dl kypsää silakkafileetä paloina
2 - 3 dl hienoa sipulisilppua
1 dl rypsiöljyä
1 tl suolaa
mustapippuria

Sekoita vesi ja etikka. Pane silakkafileet liemeen kypsymään. Keskikokoiset fileet kypsyvät vaaleiksi jo kahdessa tunnissa. Tarkkaile, etteivät pienet fileet pehmene liikaa. Irrota fileet toisistaan ja poista selkäevät. Leikkaa fileet mieleisiksi paloiksi.

Sipuli kannattaa leikata todella hienoksi, jotta se jakautuu seokseen hyvin. Pippuri kannattaa jauhaa suoraan myllystä. Tällöin voi säätää jauheen karkeuden ja saa pippurin maun tuoreena.

Sekoita raaka-aineet ja pane joulusilakka kannelliseen astiaan. Joulusilakka muuttaa makuaan kolmen päivän aikana. Siksi sitä kannattaa tehdä useamman päivän annos kerrallaan.

Lähde: Jaakko ja Petri Kolmonen

 

Kuva: Pro Kala ry

Ruokaryhmä: 
Lisäkkeet, Pääruuat
Ruokalaji: 
Kala- ja äyriäisruuat, Säilykkeet
Erityisruokavalio: 
Gluteeniton, Maidoton, Munaton