Mokka-marjakakku

Noin 15 annosta

Pohjaan
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
4 rkl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täytteeseen
n. 5 dl vadelmia tai mansikoita
200g mokanmakuista tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
2 dl kuohukermaa

Kostutukseen
1 dl vahvaa, kylmää kahvijuomaa
2 rkl sokeria

Kuorrutukseen
100 g mokanmakuista tuorejuustoa
2 rkl sokeria
2 dl kuohukermaa
n. 5 dl vadelmia tai mansikoita

Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita vaahtoon. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. Kumoa kypsä pohja hieman jäähtyneenä.

Valmista täyte. Jos käytät mansikoita, viipaloi ne. Sekoita tuorejuustoon sokeri ja vaahdotettu kerma. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Nosta pohja tarjoiluvadille ja suojaa vadin reunat voipaperisuikaleilla. Kostuta alimmainen pohja makeutetulla kahvilla. Levitä puolet täytteestä ja marjoista. Nosta päälle toinen pohja, kostuta ja levitä päälle täyte ja marjat. Nosta päälle kolmas pohja ja kostuta se.

Peitä kakku kelmulla ja alumiinifoliolla ja anna maustua jääkaapissa muutama tunti ennen koristelua. Sekoita kuorrutusta varten tuorejuustoon sokeri ja vaahdotettu kerma. Levitä vaahto mokka-marjakakulle ja koristele marjoilla.

Ruokaryhmä: 
Leivonnaiset
Ruokalaji: 
Kakut ja leivokset
Erityisruokavalio: 
Lakto-ovovegetaristinen