Täytekakku vadelmatäytteellä

Pohjaan
4 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
voita
korppujauhoja

Täytteeseen
1 dl maitoa
2 dl vadelmia (tuoreita tai pakastevadelmia)
2 dl kinuskilla maustettua kermaa
2 dl rahkaa
2 rkl sokeria

Koristeluun
2 rkl vadelmahilloa tai -marmeladia
2 dl kermaa
2 tl sokeria
2 - 3 dl vadelmia
mantelilastuja

Valmista täytekakkupohja edellisenä päivänä. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota tasapohjainen kakkuvuoka.

Vatkaa munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi useita minuutteja sähkövatkaimella. Vaahto on valmista, kun vatkaimia nostettaessa vaahdon pintaan jää kuvioita.

Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää siivilän läpi vaahdon joukkoon. Sekoita taikina varovaisesti tasaiseksi puuhaarukalla. Kaada taikina vuokaan ja paista noin puoli tuntia uunin alatasolla. Kumoa kakku ja anna jäähtyä.

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kahteen osaan. Irrota puoliskot ja laita pohja tarjoiluvadille. Leikkaa leivinpaperista suikaleet suojaamaan vatia. Poista suikaleet kakun koristelun jälkeen. Kostuta puoliskot maidolla tai mehulla.

Vatkaa kinuskikerma vaahdoksi ja lisää rahkan joukkoon. Mausta sokerilla. Sekoita joukkoon vadelmat ja laita täyte pohjan päälle. Laita kansi täytteen päälle, aseta koko kakulle painoksi esimerkiksi leikkuulauta ja siirrä kakku kylmään vetäytymään mielellään muutamaksi tunniksi.

Voitele kakun pinta marmeladilla tai hillolla. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla. Koristele kakun reunat kermavaahdolla ja pinta vadelmilla. Pursottele pieniä kermaruusukkeita vadelmien joukkoon. Koristele täytekakku lopuksi mantelilastuilla.

Ruokaryhmä: 
Leivonnaiset
Ruokalaji: 
Kakut ja leivokset
Erityisruokavalio: 
Lakto-ovovegetaristinen