Pääsiäinen herättää kevääseen

pääsiäinen, pääsiäismunat, koristelu, Ruokatieto
Pääsiäinen on kristikunnan suurin ja vanhin juhla. Pääsiäisenä juhlistetaan myös kevättä ja heräävää luontoa. Maljakoita koristavat pajunkissat ja narsissit, ja raeruohon sekaan laitetaan pieniä tipuja symboloimaan uutta elämää ja alkua.

Pääsiäisviikko alkaa palmusunnuntaista ja huipentuu pääsiäisaamuun. Katolisen ja ortodoksisen perinteen mukaan pääsiäistä edeltää paasto, minkä vuoksi pääsiäinen on muotoutunut runsaiden ja tuhtien ruokien juhlaksi.

Pääsiäinen on muotoutunut runsaiden ja tuhtien ruokien juhlaksi.

Lammas muistuttaa Jeesuksen viimeisestä ateriasta 

Pääsiäiseen liittyy tunnetusti paljon erilaisia perinteisiä ruokia. Esimerkiksi lammasta on syöty Keski-Euroopassa pääsiäisruokana jo 600-luvulta alkaen. Lammas valikoitui pääsiäiseen muistuttamaan Jeesuksen viimeisestä ateriasta. Myös Jumalan karitsa -vertaus lienee vaikuttanut perinteen syntyyn.

Suomalaisiin pääsiäispöytiin lammas vakiintui vasta 1970-luvulla. Nykyään pääsiäispöytään valitaan lampaanviulun sijaan yhä useammin luuttomia paisteja, paahtopaisteja ja fileitä. Viime vuosina on alettu puhua lampaan potkien, etuselän ja lavan käytön puolesta.

Muita Suomessa perinteisiä pääsiäisen ruokia ovat olleet mämmi, pasha, verimakkarat, rieskat, piiraat ja uunijuustot.

Mämmi pitää pintansa

Vanha paastoruoka ja pitkänperjantain ateria mämmi on erikoisuus, jota Lounais-Suomessa syötiin jo 1200-1300-luvuilla. Alun perin mämmi on ollut osa suomen- ja ruotsinkielisen rahvaan pitkänperjantain ateriaa. Vielä 1700-luvulla sitä syötiin leivän päälle levitettynä. Mämmi levisi Lounais-Suomesta muualle maahan 1900-luvun alussa. Etelä-Karjalaan ja Lappiin pääsiäismämmi vakiintui kuitenkin vasta 1930-luvun jälkeen.

Vielä 1700-luvulla mämmiä syötiin leivän päälle levitettynä. 

Mämmi valmistetaan maltaista, ruisjauhoista ja vedestä. Alunperin se imellettiin uunissa tuohisissa tuokkosissa. Paistamiseen tarvittavat ropeet korvautuivat myöhemmin tuohta jäljittelevillä pahvituokkosilla. Samalla mämminvalmistus on siirtynyt lähes täysin kotiuuneista ruokateollisuuden liukuhihnoille.

Mämmi nautitaan useimmiten sokerin ja kerman kera, mutta siitä on paljon muuksikin. Mämmiä voidaan nauttia esimerkiksi appelsiinilohkojen ja vaniljakastikkeen saattelemana tai mämmijäädykkeenä.

Muna on uuden elämän ja ylösnousemuksen symboli

Muna kuuluu pääsiäisherkkuihin – niin suklaisena kuin kananmunanakin. Muna on uuden elämän, ihmisten henkisen kasvun ja ylösnousemuksen vertauskuva.

Värillisen pääsiäismunan legenda on lähtöisin jo kristinuskon alkuajoilta. Varsinaisesti kananmunien maalaamista ja koristelemista pidetään kuitenkin alkuaan ortodoksisena tapana.

Ortodoksisen paaston aikana kieltäydyttiin kananmunien syönnistä ja niitä kerääntyi varastoihin. Pääsiäisenä kananmunia riitti maalattaviksi, kopsautettaviksi, koristeluun ja lahjoiksi. Karjalassa alettiin koristella munia, kun kananhoito yleistyi 1800-luvulla.

Karjalassa alettiin koristella munia, kun kananhoito yleistyi 1800-luvulla.

Kananmunia voidaan värjätä monin tavoin. Kun kananmunia keittää puna- ja keltasipulin kuorien kanssa, saavat kananmunat kauniin ja hehkuvan värin. Ortodoksisen perinteen mukaisia ovat punaisiksi maalatut munat.

Pääsiäisleivonnaiset tulivat Venäjältä

Pääsiäisleivontaan ja jälkiruokiin on saatu vaikutteita ortodoksisesta perinteestä. Pasha on jo kaikille tuttu, osalle myös baba ja kulitsa. Pasha levisi Venäjältä ensin Karjalaan, josta se yleistyi koko Suomeen 1970-luvulla.

Pasha levisi Venäjältä ensin Karjalaan.

Perinteisesti pashaa on tarjottu kulitsan kanssa. Kulitsa on pullataikinasta tehty makea venäläinen leipä. Usein molempia sekä pashaa että kulitsaa koristavat kirjaimet XB, joka on lyhenne kirkkoslaavin sanasta Kristos voskrese, suomeksi Kristus on ylösnoussut.

Moni leipoo rahkapiirakkaa ja rahkatäytteisiä pullia. Uutta ovat erilaiset suklaa- ja hedelmäjälkiruoat, keltaiseksi hyydytetyt ja koristellut tuorejuustokakut ja -leivokset.

Moderni pääsiäisateria

Modernimman pääsiäisaterian alkuun voi tarjota esimerkiksi sahramikeittoa. Pääruuaksi maistuu lampaanfilee yrttikuoressa perunoiden ja raikkaan salaatin kera. Jälkiruuaksi nautitaan pääsiästorttua ja kahvia.

Myös seuraavat herkut sopivat hyvin pääsiäiseen:

Muna-juustosalaatti
Pääsiäissalaatti
Mintulla maustettu hernesosekeitto ja palvilammastartar
Yrttilammas
Revittyä lammasta
Tyrnivaahto
Tyrni-juustokakku
Pääsiäisen keikauskakku
Rahkalla ja omenamarmeladilla täytetty pullakranssi