Joululaatikot mitä suomalaisinta ruokakulttuuria

Lähes kaikki joulun suositut perinneherkut ovat jo ainakin 100 vuotta vanhoja. Ruokahistoriaa tutkinut filosofian tohtori Merja Sillanpää sijoittaa suurimman osan niistä juuriltaan Keski-Eurooppaan, mutta esimerkiksi joululaatikot ovat alkuperältään mitä suomalaisinta ruokaa.

"Rosolli on lähtöisin Italiasta."

– Rosolli on lähtöisin Italiasta, missä samantyyppisiä ohjeita mainitaan vanhoissa 1700-luvun keittokirjoissa. Glögi ja piparkakut ovat tulleet Suomeen Saksasta Ruotsin kautta, ja joulutortut tunnetaan 1800-luvun lopun säätyläisjouluruuista, luumu- tai omenatäytteellä, Sillanpää kertoo.

Riisipuuro ja mantelit Ruotsista

Ensimmäiset piparkakut ovat tulleet Turkuun Ruotsin kautta 1700-luvulla. Silloin ne olivat kalliita harvinaisten mausteiden ja vehnäjauhojen vuoksi.

Aluksi piparkakkuja on tehty luostareissa.

– Aluksi piparkakkuja on tehty luostareissa, ja niitä pidettiin tervehdyttävinä. Vasta 1900-luvulla niiden leipominen yleistyi Suomessa tavallisissa kodeissa, Sillanpää sanoo.

Onnea tuovan mantelin piilotus joulupuuroon on myös omaksuttu meille Ruotsista. Tapa tuli tunnetuksi aluksi kaupunkilaiskodeissa ja levisi 1900-luvun aikana koko Suomeen. Ennusmerkkien piilottaminen ruokiin on keskiaikaista eurooppalaista perinnettä.

– Syömme samoja ruokia siksi, että kuulumme samaan kulttuuripiiriin. Erityisesti Suomessa perinneuskollisuus on säilynyt hyvin. Joulu on meillä suuri koko kansan juhla.

Uusia ruokakokelaita

Joulupöydän on ollut tapana notkua herkkuja. Aiemmin sillä ajateltiin varmistettavan, että seuraavan vuoden sadosta tulisi runsas. Joulupöydän runko on periytynyt 1700-luvun säätyläisiltä, ja se on sama kuin 1800-luvun talonpoikien pitopöytä.

Menun runko on monella sama.

Joulupöydässä on usein monenlaista syöjää eri perheistä, joten perinteistä tehdään kompromisseja. Menun runko on monella sama, mutta kastikkeet, lisukkeet ja valmistustavat vaihtelevat.

–Joka vuosi pöytään voi tulla uusi ruokakokelas, mutta pikemminkin tuttujen ruokien rinnalle. Esimerkiksi lipeäkala on sukupolvikysymys, ja se otetaan pöytään, jos yksikin vieras sitä kaipaa. Se, että laittaa lisää uusia ruokia ei haittaa ketään. Mutta jos jotain puuttuu pöydästä, niin se harmittaa, sanoo Sillanpää.

Jälkiruuat kukoistavat

Jälkiruokapuoli uudistuu, ja siihen halutaan satsata. Media on tulvillaan uusia ja näyttäviä joulunmakuisia ja – näköisiä jälkiruokia. Leivonta ja jälkiruokien teko on trendikästä.

Leivonta ja jälkiruokien teko on trendikästä.

– Joulun jälkiruokien valikoima on laajentunut. Sekahedelmäkeitto ja puuro eivät ole enää ykkönen jälkiruokana, vaan niitä syödään jo aiemmin päivällä, kun odotetaan illan varsinaista ruokailua.

Kaloja pyydetään pöytään rohkeasti

– Kinkku on suhteellisen uusi jouluruoka, sillä se yleistyi joulupöydissä 1900-luvun alussa. Kinkku on pitänyt pintansa uskomattoman hyvin, ja sen suosio hämmästyttää, Merja Sillanpää huomauttaa.

"Kinkun rinnalle voisi tulla muitakin liharuokia."

Sillanpään mukaan suomalaiset ovat joulun liharuokien suhteen konservatiivisia. Karjalanpaisti kuuluu monen joulupöytään, mutta esimerkiksi Ruotsissa jouluna suosittuja makkaroita, lihahyytelöitä, lihapullia ja prinssinakkeja tarjotaan harvemmin.

– Kinkun rinnalle voisi tulla muitakin liharuokia. Uusia kalaruokia graavilohen, sillin, ja mädin rinnalle lisätään joulupöytään rohkeammin. Kalaa tarjotaan savustettuna, maustettuna, etikkasäilöttynä – kalaruuan kirjolla ei tunnu olevan mitään rajaa.

Jouluna hävikkiin eivät siis mene ruokaperinteet eivätkä ruoka-aineet. Tuunausohjeita jouluruokien tähteille löytyy joka vuosi enemmän ja perinteisiä reseptejä muokataan jo valmistusvaiheessa nykypäivän aterioitsijoiden suun mukaisiksi.  

Joulupöytä sekoittaa itsetehtyä ja valmista

Sillanpään mukaan ruuanlaittoon halutaan taas panostaa, ja itsetehtyä arvostetaan.

– Toiset tekevät kaiken itse, toiset ostavat paljon valmiina. Tämä on tosi vaihtelevaa. Itsetekeminen on ehdottoman trendikästä, jopa ruoka- ja muiden lahjojen tekeminen itse on arvostettua.

Sillanpää erottaa itsetekemisessä kaksi eri motiivia. On vanhaa syyllisyyden kautta itsetekemistä, jossa peruslähtökohdaksi oletetaan, että ruoka pitäisi olla itsetehtyä. Urbaani itsetekeminen taas on trendikästä.

 "Olen aika makea tyyppi, kun tein alusta asti tämän liemen itse”.

– Urbaanissa itsetekemisessä ”olen aika makea tyyppi, kun tein alusta asti tämän liemen itse”, Sillanpää kuvailee.

Säilöttyä lihaa ja viljaa?

Mikä sitten voisi olla trendiksi nouseva vanhan ajan uutuus? Muinoin Suomessakin valmistetun hapanlohen edellytykset nousijaksi lienevät niukat, mutta luusoppa voisi aloittaa aterian. Luusoppaa arvostettiin keskiajalla, koska siinä oli ainakin rippunen lihaa.

Otollisempia ehdokkaita voisivat olla aladobi ja munajuusto, jotka Sillanpää mainitsee 1800-luvun juhlaruokina kirjassaan Happamasta makeaan.

Kustaa Vilkuna kertoo Vuotuisessa ajantiedossa toisenlaisen ehdokkaan, kylvö- eli toukoleivän. Komea limppu leivottiin uutisjauhoista eli ensimmäisen viljasadon jauhoista joko sadonkorjuun yhteydessä tai varta vasten jouluksi.

Toukoleipää tosin ei syöty jouluna, vaikka se juhlapöytää koristikin. Leipä palautettiin aittaan kevääseen asti, ja siitä saivat osansa paimen ja karja ensimmäisenä laidunpäivänä sekä kylväjä ja kyntöhevonen ensimmäisenä toukopäivänä. ”Näin vuoden viimeisen päivän kautta kuljetettiin maagillista voimaa sisältävää ensimmäistä viljapellon antia”, Vilkuna kirjoittaa. (Ruokatieto – Kaisu Meronen ja Laura Lounasheimo)