Luonnonvarojen hupeneminen korostaa ruuan ympäristövastuuta

Tutkimusten mukaan ruoka aiheuttaa yli kolmanneksen kulutuksemme ympäristövaikutuksista. Syömisen ympäristöhaittoja on mahdotonta poistaa kokonaan, mutta niitä voidaan pienentää monin tavoin. Ruuan ympäristövastuulla pyritään hahmottamaan elintarviketuotannon ja -kulutuksen ympäristövaikutusten kokonaisuutta, jotta ketjua voidaan kehittää nykyistä kestävämmäksi.

Kuluttaja ymmärtää ruuan ympäristövastuulla yleensä elintarvikkeen elinkaarenaikaisina ympäristövaikutuksina, joita jokainen voi yrittää pienentää omilla valinnoillaan. Elintarviketeollisuus ja kauppa sisällyttävät siihen lisäksi yritysten toiminnan ympäristövaikutukset ja niiden minimoimisen.

Tutkimus ja ympäristöjärjestöt tarkastelevat ruuan ympäristövastuuta vieläkin laajemmin. Suorien ympäristövaikutusten lisäksi ne kiinnittävät yhä enemmän huomiota luonnonvarojen niukkenemiseen ja ruuantuotannon tulevaisuuden edellytyksiin. Myös luonnon monimuotoisuus, vesivarojen käyttö ja maankäytön muutokset ovat tutkimuslaitosten ja ympäristöjärjestöjen listalla korkealla.

Elintarviketeollisuus kehittää prosessejaan

Elintarviketeollisuusliitto ETL on koonnut vuodesta 2006 lähtien alan ympäristövastuuraporttia, jossa yritysten toimintaa tarkastellaan ensisijaisesti materiaalitaseen kautta. Toimialapäällikkö Anna Vainikainen ETL:stä kertoo, että huomiota kiinnitetään muun muassa energian ja raaka-aineiden tehokkaaseen käyttöön sekä jätevesien aiheuttamaan ympäristökuormitukseen.

– Elintarviketeollisuuden osuus ruuan ympäristökuormituksesta on noin 10 %. Usein ajatellaan, että elintarvikepakkaukset ja kuljetukset ovat saastuttavia, mutta niiden osuus koko tuotantoketjun kuormituksesta on vähäinen, hän huomauttaa.

Monilla elintarvikeyrityksillä on käytössä ISO 14001 -ympäristöjärjestelmä tai vastaava, jonka avulla tuotantoprosessia mallinnetaan ja pyritään kehittämään. Vainikainen muistuttaa, että ympäristön tilan parantamisen ja kustannussäästöjen välillä on selkeä yhteys, joten yrityksille kannustin on myös taloudellinen.

– Ympäristövastuulla on yhä vahvempi rooli myös elintarviketeollisuuden toimintaympäristöön vaikuttavana tekijänä, ja ala on ymmärtänyt sen, hän toteaa.

Energia- ja materiaalitehokkuus työn alla

Viime vuosina suomalaisten elintarvikeyritysten ympäristönsuojeluinvestoinnit ovat painottuneet jätevesien käsittelyyn, joka alkaakin olla hyvissä kantimissa. Seuraaviksi kehittämiskohteiksi Vainikainen nimeää energia- ja materiaalitehokkuuden parantamisen.

– Esimerkiksi vuonna 2008 käynnistimme kampanjan energiatehokkuuden lisäämiseksi jäsenyrityksissä. Pari ensimmäistä vuotta meni sen tunnetuksi tekemisessä, mutta nyt siihen on liittynyt paljon erikokoisia yrityksiä, hän kertoo.

Ympäristövastuu vasta harvoin markkinointivaltti

ETL:n jäsenyrityksilleen tekemien kyselyjen mukaan ympäristöasioita pidetään alalla tärkeinä. Vainikainen arvioi, että ympäristövastuu on nousemassa markkinointi- ja imagovaltiksi, mutta tällä hetkellä sitä ei vielä laajasti nähdä sellaisena. Suhtautuminen ympäristöasioihin on paljon kiinni yrityksen johdosta.

– Vaikka ympäristövastuullisuus nähdään enenevässä määrin strategisesti tärkeäksi, toistaiseksi kattavampi näkökulma tulee kustannussäästöjen ja toimitusketjun b-to-b-suhteiden kautta: isot yritykset edellyttävät alihankkijoiltaan tiettyjä ympäristötoimia, eli ympäristöasiat valuvat ketjussa alaspäin, hän miettii.

Kuluttajille suunnattuja ympäristömerkkejä ei elintarvikkeissa juuri näy; esimerkiksi hiilijalanjäljestä kertovan merkinnän on ottanut käyttöönsä vasta seitsemän suomalaisyritystä tietyissä tuotteissaan. Yksi merkintöjen vähäistä määrää selittävä tekijä on, että elintarvikkeille on vaikea laatia yhtenäistä laskentamenetelmää. Yritystä tähän suuntaan kuitenkin on, ja ainakin Pohjoismainen ympäristöjoutsenmerkki on tulossa elintarvikkeisiin, ensimmäisenä leipomosektorille.

Luomumerkkiä Vainikainen ei laske ympäristömerkiksi vaan toteaa sen olevan lähtökohtaisesti tuotantotavasta kertova merkki.

– Kuluttajien maksuhalukkuus ympäristöystävällisyydestä on usein vähäisempi kuin kyselyt antavat ymmärtää. Elintarviketuotannon vastuullisuudesta kiinnostuneiden kuluttajien määrä on kuitenkin viime vuosina kasvanut, ja jatkossa se on yhä keskeisempi ostopäätöksiin vaikuttava tekijä, hän arvioi.

Teollisuus miettii ympäristöä myös kansainvälisesti

Kansainvälisesti ruuan ympäristövastuun merkitys elintarviketeollisuudessa kasvaa vääjäämättä, ja myös ETL on mukana useissa eurooppalaisissa yhteistyöryhmissä pohtimassa alan ympäristökysymyksiä. Asialistalla ovat muun muassa kestävämpi raaka-ainehankinta, teollisuuden rooli alkutuotannon kuormituksen vähentämisessä sekä energiatehokkuus.

– Elintarvikealan eurooppalaisen kattojärjestön FoodDrinkEuropen aloitteesta kehitetään yhdessä Euroopan komission ja YK:n ympäristöohjelma UNEP:n kanssa yhteisiä pelisääntöjä elintarvikkeiden ympäristövaikutusten arviointimenetelmille. Samassa yhteydessä mietitään, miten ympäristövastuusta voitaisiin viestiä yhtenäisemmin kuluttajille ja sidosryhmille, Anna Vainikainen kertoo.

Hän toteaa, että erityisesti maailmanlaajuisesti toimivat yritykset sekä elintarviketeollisuutta edustavat järjestöt pohtivat myös ruuan riittävyyttä ja raaka-aineiden hankintaa.

– ”The 9 billion people question” eli mitä tuotetaan, missä, miten, kuinka paljon ja kenelle on keskeinen kysymys elintarviketeollisuudelle, Vainikainen tiivistää.

Kauppa tehostaa energiankäyttöä ja minimoi hävikkiä

Myös elintarvikeketjun seuraava porras eli kauppa kiinnittää paljon huomiota ympäristöasioihin. Johtaja Ilkka Nieminen Päivittäistavarakauppa ry:stä (PTY) listaa kaupan alalla ympäristön hyväksi tehdyiksi toimiksi muun muassa myymälöiden energia- ja jätehuollon tehostamisen sekä kuljetusten ympäristövaikutusten ja hävikin vähentämisen.

Kauppa pyrkii vähentämään energiankäyttöä suunnitelmallisesti. Suomen suurimmat päivittäistavarakauppaketjut ovat esimerkiksi solmineet Motivan energiatehokkuussopimuksia.

– Hävikin hallinta on yrityskohtaista toimintaa, sillä se on lähellä jokaisen myymälän kilpailukykyä. Tilausten hallinta on tärkeintä varmistettaessa tuotteiden hyvä saatavuus myymälän viimeisinä aukiolon tunteina samalla, kun hävikki pidetään mahdollisimman pienenä. Jotkin myymälät käyttävät lisäksi erilaisia alennuksia, jotta ruoka saataisiin kaupaksi ennen sen päätymistä hävikkiin, Nieminen kertoo.

Pakkausten kierrätystä kehitetään

Kaupan alalla on tehty paljon töitä myös pakkausten hyötykäytön ja kierrättämisen eteen sekä kaupan omissa sisäisissä kuljetuksissaan että kuluttajapakkausten osalta.

– Esimerkiksi Palpan juomapakkausten palautusjärjestelmä on erittäin kehittynyt ja palautusprosentit todella korkeita. Helmikuun alusta lähtien myös Alkon pantilliset lasipullot on voinut palauttaa useimpiin päivittäistavarakauppoihin, Nieminen muistuttaa.

Kauppojen yhteydessä toimii yli 800 kuluttajille suunnattua ekopistettä, joissa kerätään esim. kartonkia, lasia ja metallipakkauksia. Kuopiossa ja Pirkanmaalla PTY on mukana pilottikokeilussa, jossa selvitetään elintarvikkeiden kuluttajapakkausten keräyksen tehostamista. Pilotissa kiinnostaa erityisesti muovipakkausten kerääminen kuluttajilta, koska muovi ei ole aiemmin kuulunut ekopisteissä kerättäviin materiaaleihin.

– Katsomme, kuinka puhdasta muovia kuluttajilta saadaan kerättyä, ja sen perusteella päätetään, voidaanko sitä uusiokäyttää elintarvikepakkauksissa vai päätyykö se energiakäyttöön, Nieminen tarkentaa.

Tuotteisiin toivotaan ympäristömerkintöjä

Nieminen arvioi, että pitkällä aikavälillä kauppaa kiinnostaa avata kuluttajille elintarvikkeiden tuotekohtaisia ympäristövaikutuksia vielä nykyistä enemmän. Yksi keino siihen ovat pakkausmerkinnät.

– Ne ovat kuluttajan kannalta kiinnostavia. Ympäristövaikutuksista kertovien merkintöjen pitäisi kuitenkin olla yhteismitallisia ja harmonisoituja mieluiten EU-laajuisesti. Näkisimme mielellämme, että esimerkiksi EU-kukka tuotaisiin elintarvikkeisiin – pohjoismainen ympäristöjoutsenmerkki on kaupan näkökulmasta liian suppea alue tähän työhön, Nieminen pohtii.

Hän jatkaa, että kauppa suhtautuu myönteisesti muihinkin ruuan ympäristövastuullisuudesta kertoviin ja sitä lisääviin toimiin. Tänä vuonna PTY on esimerkiksi mukana WWF:n kalakampanjassa: sen tavoitteena on, että markkinoilla ei olisi lainkaan ns. punaisen listan kalalajeja eli kaloja, joiden kannat ovat vakavasti uhattuina ylikalastuksen tai kestämättömien kalastusmenetelmien takia.

Ympäristöjärjestöllä globaali näkökulma

Ympäristöjärjestö WWF tarkastelee ruuan ympäristövastuuta lähtökohtaisesti globaalista näkökulmasta. Ohjelmapäällikkö Jussi Nikula WWF Suomesta toteaa, että ruoantuotannolla on välttämättä ympäristövaikutuksia, mutta ihmisten on kuitenkin syötävä. Järjestölle vastuullisuus merkitsee kestävää ruokajärjestelmää, joka ei tuhoa ilmastoa eikä vähennä luonnon monimuotoisuutta

– Parhaat viljelymenetelmät ja -käytännöt sekä ruokavalion muutos kasvispainotteisempaan suuntaan teollisuusmaissa ovat järjestön ajamia tärkeimpiä keinoja. Keskeistä on myös ruokaturva, joka on polttava kysymys etenkin kehitysmaissa, Nikula listaa.

Hän korostaa, että vastuullisuutta määriteltäessä on otettava huomioon kaikki sidosryhmät, myös ympäristö- ja eläinsuojelujärjestöt, jotka ovat ehkä jääneet suomalaisessa keskustelussa hieman vähemmälle. Tärkeää on myös se, että vastuullisuuden todentaminen perustuu riippumattoman tahon todentamaan sertifikaattiin.

– Ei se vielä riitä, että yksi taho ilmoittaa toimivansa vastuullisesti. Esimerkiksi Suomessa todetaan usein, että lihantuotanto on täällä vastuullista, mutta helposti unohdetaan rehut ja etenkin niiden soijakomponentti. Kuluttaja tuskin pitää vastuullisena tuotetta, jonka vuoksi on mahdollisesti jouduttu kaatamaan sademetsää, Nikula kritisoi.

Tärkeimmille hyödykkeille vastuullisuussertifikaatit

WWF:llä on tarjota myös käytännön keinoja ympäristövastuun kehittämisen. Järjestö on määritellyt 15 prioriteettihyödykettä, joiden vaikutus luonnon monimuotoisuuteen koko maailman mittakaavassa on erittäin suuri. Näitä ovat mm. soija, palmuöljy, kala, sokeriruoko, puu- ja paperituotteet sekä puuvilla – mukana on siis muitakin kuin elintarvikesektorin raaka-aineita.

– WWF on ollut mukana luomassa vastuullisuudesta kertovia sertifikaatteja prioriteettihyödykkeille yhdessä kunkin alan toimijoiden ja sidosryhmien kanssa. Näitä ovat esimerkiksi kalan MSC-, soijan RTRS- ja palmuöljyn RSPO-sertifikaatti, Nikula kertoo.

Hän toteaa, että myös suomalainen elintarviketeollisuus voi lisätä ympäristövastuullisuuttaan sitoutumalla käyttämään sertifioituja prioriteettihyödykkeitä. Osa yrityksistä tekeekin jo niin. Esimerkiksi viime vuoden lopulla julkaistussa WWF:n palmuöljypisteytyksessä oli mukana kahdeksan suomalaisyritystä: osa niistä menestyi erinomaisesti, vaikka parannettavaakin jäi. Vaihtelu yritysten välillä on kuitenkin suurta.

– Suomen osalta WWF:n tavoitteena on, että kaikissa rehu- ja ruokatuotteissa käytettävä soija ja palmuöljy olisivat sataprosenttisesti vastuullisuussertifioitua. Myös kaupparyhmien omilla merkeillä markkinoimat elintarvikkeet pitäisi olla vastuullisuussertifioituja, Nikula määrittelee.

Tavoitteena ruokahukan ja lihan kulutuksen vähentäminen

Jussi Nikula korostaa, että ympäristövastuullinen ruokajärjestelmä edellyttää parhaiden tuotantomenetelmien lisäksi muutoksia kulutustottumuksissa: toisaalta hukkaan joutuvan ruuan määrän vähentämistä ja toisaalta lihankulutuksen vähentämistä. WWF onkin asettanut tavoitteeksi, että teollisuusmaiden lihankulutus pitäisi puolittaa vuoteen 2050 mennessä.

– Lihantuotanto vie suuria maa-alueita ja tuottaa monin verroin kasvihuonekaasupäästöjä verrattuna kasvintuotantoon. Suomessa lihankulutus tulisi laskea 60-luvun tasolle, jolloin elintasomme oli aivan kohtuullinen tässä suhteessa, hän perustelee.

WWF on huolestunut myös luonnonvarojen vähenemisen vaikutuksesta globaaliin ruokaturvaan. Nikula huomauttaa, että resurssien niukkuus todennäköisesti nostaa ruuan hintaa, mikä näkyy aikanaan myös meillä. Suomalaisen ruuantuotannon hän toteaa olevan nykyisellään liian riippuvaista fossiilisista polttoaineista ja fosforilannoitteista.

– Tutkijat arvioivat, että tällä menolla esimerkiksi fosforin riittävyys tulee ongelmaksi 30–40 vuoden sisällä. Fosforia ei voi korvata millään, joten ravinteiden kierrätys on nostettava aivan toiselle tasolle. Tulevaisuusnäkökulma on äärimmäisen tärkeä, joten tulevaisuudentutkimus olisikin liitettävä kiinteäksi osaksi maataloustutkimusta, hän ehdottaa.

Niukkoja resursseja ryhdyttävä säästämään

Tutkimuksen näkökulma ruuan ympäristövastuuseen ei kuitenkaan ole kovin kaukana ympäristöjärjestön linjasta. Kun maatalouden ympäristöntutkimuksessa on tähän asti tarkasteltu lähinnä ruuantuotannon aiheuttamaa kuormitusta kuten vesistöjen rehevöitymistä tai tuotteiden hiilijalanjälkiä, ruuantuotanto hahmotetaan yhä useammin osana luonnonvarojen käytön kokonaisuutta.

– Tutkimuksessa mennään yhä enemmän niukkenevien resurssien miettimiseen. Silloin tarkastellaan, miten ruuantuotanto sijoittuu paikallisesti ja miten oikeudenmukaisesti se on järjestetty, kuvailee professori Sirpa Kurppa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:stä.

Ruuantuotannossa välttämättömiä, niukkenevia luonnonvaroja ovat vesi sekä fosfori ja typpi, jotka on tähän asti hahmotettu lähinnä vesistöjä rehevöittävinä ravinteina. Professori huomauttaa, että elintarvikkeissa on suuria eroja varsinkin niiden vesijalanjäljen suhteen.

– Nyt ollaan tilanteessa, jossa luonnonvaroja on pakko ruveta säästämään, hän vahvistaa.

Globaali ruokajärjestelmä ei ole kestävä

Rooman Klubin Suomen-osaston puheenjohtajana toimivan Kurpan mukaan ruokajärjestelmät ja -markkinat ovat globaalisti repeämässä erilaisiin maailmoihin.

– Maailmanmarkkinoilla liikkuu toisaalta brändättyjä erikoistuotteita ja toisaalta halpaeriä. Samaan aikaan ruoka on pörssispekulaatioiden kohde: kun sen hinta nousee, matalan tulotason maat ja väestöt kärsivät eniten, Kurppa pohtii.

Nälkäänäkevissä maissa muualta tuotava ruoka-apu saattaa pahimmillaan johtaa siihen, että paikallinen tuotanto romahtaa kokonaan markkinoiden katoamisen takia. Globaalin taloudellisen eriarvoisuuden lisäksi niukkuuseroja kärjistää entisestään ilmastonmuutoksen eteneminen.

– Ruokajärjestelmä ei ole kestävä, jos ruokavirrat ovat globaalit ja kilpailu käydään globaalilla tasolla. Kun asiaa tarkastellaan resurssitalouden näkökulmasta, on palattava suppeampiin toimintaympäristöihin ja haettava ympäristöongelmiin alueellisia ratkaisuja, Kurppa hahmottelee.

Suomella moraalinen velvollisuus tuottaa ruokaa

Köyhän Afrikan ja vauraan Australian ruuantuotanto kärsii jo nyt sään ääri-ilmiöistä, ja lisääntyvää kuivuutta on odotettavissa myös Välimeren alueelle lähivuosikymmeninä. Suomessa ilmastonmuutoksen ei arvioida romahduttavan ruuantuotannon edellytyksiä, vaan saattaa käydä jopa päinvastoin. Kurpan mielestä se merkitsee, että meillä on suorastaan moraalinen velvollisuus pitää yllä omaa ruokajärjestelmää ja kehittää sitä. Mutta se on tehtävä kestävästi.

– Esimerkiksi Itämeren rehevöitymiskehitys on saatava katkaistua. Se edellyttää, että vahvojen karjatalousalueiden aiheuttama kuormitus saadaan vähenemään radikaalisti. Jatkuvuus on taattava ja ruuantuotannon päästöt ja hävikit minimoitava.

Yksi keino ohjata tuotantoa ympäristöystävällisempään suuntaan ovat ympäristötuet, joiden perusteita Kurppa uudistaisi reippaasti. Tukia pitäisi maksaa tuloksista, ei pelkästä tekemisestä.

– Nyt ympäristötuet kohdistuvat viljelijöiden operatiivisiin tekemisiin, kuten paljonko lannoitteita per hehtaari levitetään. Sen sijaan tukien perusteena pitäisi olla onnistuminen, esimerkiksi tuotannon hiilijalanjäljen pienentäminen tai rehevöitymisen hillintä. Viljelijöiden ratkaistavaksi pitäisi jättää, millä menetelmillä he tuloksiin pääsevät. Tutkimuksen tulee toki tarjota vaihtoehtoisia menetelmiä, hän pohtii.

Miten syödä ympäristövastuullisesti?

Mutta mikä lopulta on kuluttajan vastuu ruuan ympäristövaikutuksista? Onko mahdollista syödä ympäristövastuullisesti?

Toimialapäällikkö Anna Vainikainen ETL:stä kannustaa suosimaan suomalaisia elintarvikkeita ja syömään tasapainoisesti ravitsemussuositusten mukaan. Kotiruuanlaitossakin on syytä miettiä tehokkainta energiankäyttöä ja pyrkiä aina välttämään ruokahävikkiä eli ruuan heittämistä roskiin.

– Keskeistä on mielestäni ruuan arvostaminen: oivaltamalla sen arvon voi vaikuttaa monella tavalla ruokailutottumustensa ympäristövaikutuksiin, alkaen tärkeästä hävikin vähentämisestä! Ruuasta saa edelleen nauttia ja ympäristötekoja on mahdollista tehdä menemättä ehdottomuuksiin, Vainikainen pohtii.

Myös professori Sirpa Kurppa MTT:stä sitoo ruuan ympäristönäkökohdat hyvään ravitsemukseen ja toteaa, että kasvispainotteinen ruokavalio täyttää molemmat vaatimukset.

– Terveydellisesti siitä ei ole mitään haittaa. Proteiininlähteinä kannattaa suosia kotimaisia palkokasveja kuten hernettä ja härkäpapua, Kurppa sanoo.

Niin ikään ohjelmajohtaja Jussi Nikula WWF:stä suosittelee kasvisruokaa ja kehottaa myös valitsemaan ruokatarpeet kauden mukaan.

– Kasvihuonekurkut, -tomaatit ja -salaatti eivät ole talvella järin ekologisia kasviksia, vaan niiden sijaan kannattaa käyttää esimerkiksi suolakurkkua ja hapankaalia tai etelästä tuotuja kauden hedelmiä. Ja aina voi kysyä elintarvikkeen alkuperää ja tarkkailla vastuullisuussertifikaatteja, Nikula lisää. (Ruokatieto - Minna Nurro)

Artikkeli julkaistu 3.3.2012.