Taloudellinen vastuu on ruuantuotannon perusta

Ruokatieto, ruokafakta, taloudellinen vastuu, Tapio Tuomela
Taloudellinen vastuu on hyvän tuloksen saavuttamista vastuullisin keinoin.
Toisista huolehtiminen on ruokaketjun ydin, mutta toisista ei voi huolehtia ellei oma talous ole kunnossa.

MTT:n ja Kuluttajatutkimuskeskus määrittelivät vuonna 2009 julkaistussa tutkimuksessa elintarvikeketjun vastuullisuuden seitsemän ulottuvuutta, jotka ovat: ympäristö, tuoteturvallisuus, ravitsemus, työhyvinvointi, eläinten hyvinvointi, paikallisuus ja taloudellinen vastuullisuus. Taloudellinen vastuullisuus on perusta vastuullisuuden muille ulottuvuuksille. Ennen kaikkea taloudellinen vastuu on siis vastuun ottamista muista, kuten sidosryhmistä, kuluttajista ja ympäristöstä.

– Talous on kaiken perusta. Yrityksen tulee toimia kannattavasti, jotta se voi satsata muihin osa-alueisiin, tutkimusprojektia johtanut MTT:n tutkimuspäällikkö Sari Forsman-Hugg toteaa.

Taloudellisen vastuun toteutumista voidaan seurata sekä suorien rahavirtojen välityksellä että tarkastelemalla, miten yrityksen toiminta vaikuttaa välillisesti sidosryhmien taloudelliseen hyvinvointiin. Välillistä vastuullisuutta kuvastavat puolestaan ne hyvinvointivaikutukset, joita yritys luo yhteiskuntaan veronmaksajana, sosiaaliturvan rahoittajana sekä osaamisen kasvattajana. Taloudellinen vastuu liittyy kannattavan liiketaloudellisen toiminnan ohella myös riskienhallintaan ja hallintokäytäntöihin: se on hyvän tuloksen saavuttamista vastuullisin keinoin.

Yhtä vahva kuin heikoin lenkki

Tarkastellaanpa hieman lähemmin talvikauden herkullista perusateriaa: silakkapihvejä, perunaa, punajuurisalaattia, tilli-kermaviilikastiketta ja ruisleipää kinkkuviipaleella. Aterian tuottamiseen on tarvittu alkutuottajia, elintarviketeollisuutta ja kauppaa sekä suuri joukko muita ammattilaisia, joista voisi mainita vaikka mainonnan, juridiikan ja terveysalan.

Elintarvikesektori onkin hyvin työvoimavaltainen ala. Se kattaa 11 prosenttia bruttokansantuotteesta, mutta työllistää suhteessa paljon enemmän. Lisäksi ruuan tuottamiseen on tarvittu tietysti myös maapallon luonnonvaroja.

Ruoka-alalla puhutaan ruokaketjusta, joka on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Jokainen ketjun lenkki on taloudellisessa suhteessa toiseen. Jos kauppa rohmuaisi liian suuren osan ruuan hinnasta, eikä alkutuottajalle tai elintarviketeollisuudelle jää tarpeeksi, näiden alojen on vaikea toteuttaa vastuullisen tuotannon osa-alueita omassa toiminnassaan, esimerkiksi tehden investointeja ympäristökuormituksen vähentämiseksi.

Liiketalous ja hyvinvointi yksiin?

Yrityksillä ja maanviljelijöillä on tavallaan kaksoisrooli yhteiskunnassa. Ne ovat liiketaloudellisia toimijoita ja hyvinvoinnin mahdollistajia. Ne tarjoavat välttämättömiä hyödykkeitä ja työpaikkoja, ja jokaisessa kaupantekovaiheessa kertyy myös verotuloja.

Yritystä tuleekin arvioida siten, ei pelkästään tuloksen ja taloudellisen aseman perusteella, vaan myös sen perusteella, millaisia vaikutuksia yrityksellä on yhteiskuntaan ja toimintaympäristönsä sidosryhmiin.

Elintarviketeollisuusliiton ETL:n julkaisu ”Yhteiskuntavastuu elintarvikeketjussa” määrittelee: Vastuullinen yritystoiminta tarkoittaa globaalia ja oikeudenmukaista taloudellisen hyvinvoinnin tuottamista niin, että yritys lisää myönteistä panosta yhteiskuntaan ja toisaalta vähentää haitallisia vaikutuksia ihmisiin ja ympäristöön. Yhteiskuntavastuu kuvaa myös sitä, miten yritykset ovat päivittäin vuorovaikutuksessa sidosryhmiensä, kuten asiakkaiden ja liikekumppaneiden, henkilöstön sekä paikallisyhteisön kanssa.

Hinnan muodostus läpinäkyväksi

Yksi keskeinen osa taloudellista vastuullisuutta on se, että ruokaketjun sisällä ruuasta saatava hinta jaetaan oikeudenmukaisesti ja läpinäkyvästi. Tämä on tärkeää varsinkin ruuassa, jota on sentään tuotettu myös veronmaksajien maksamien maataloustukien avulla.

– Sidosryhmäkeskusteluissa ruuan läpinäkyvä hinnanmuodostus puhutti erityisesti kuluttajia, Forsman-Hugg vahvistaa.

Forsman-Huggin mukaan alan kannattaisi myös kertoa enemmän ja avoimemmin, mistä kaikesta ruuan hinta muodostuu, sillä se ei muodostu vain raaka-aineista. Tällä hetkellä kiperin kysymys Suomessa on hinnan jakautuminen ruokaketjun eri osapuolten välillä.

Markkinavoiman käyttö osa vastuuta

MTT:n maatalouspolitiikan professori Jyrki Niemi on selvittänyt suomalaisen ruuan hintaa perusteellisesti. Ruokaketjussa elintarviketeollisuuden ja kaupan hinnat ovat pysyneet liikesalaisuuden piirissä, eikä niitä ole annettu edes tutkimuskäyttöön.

Niemen mukaan pitkän aikavälin tilastojen mukaan väliportaiden saama osuus ruuan kuluttajahinnasta on kuitenkin kasvanut 2000-luvulla. Samaan aikaan osuus, jonka maataloustuottajat saavat ruuan loppuhinnasta, on pienentynyt.

– Merkittävin syy, miksi tuottajien saama osuus ruuan hinnasta on pienentynyt, on tuottavuuden paraneminen. Maatalouden kokonaistuottavuus on viime vuosikymmeninä kasvanut keskimäärin enemmän kuin elintarviketeollisuudessa sekä tukku- ja vähittäiskaupassa.

Niemen mukaan kaupan ala on pystynyt siirtämään osan tuottavuuden hyödyistä omiin katteisiinsa.

– Taloustieteen eräitä vanhimpia havaintoja on se, että jos yrityksellä on markkinavoimaa, olipa se sitten myyjän tai ostajan voimaa, yritys väistämättä käyttää sitä hyväkseen. Ei pelkästään alhaisina ostohintoina tai korkeina myyntihintoina, vaan myös strategiana, joka mahdollisuuksien mukaan varmistaa ylivoimaisen aseman säilymisen, Niemi kertoo.

– Oli kilpailuprosessin tyrehdyttämisen syynä mikä tahansa, tällä voidaan pahimmillaan estää tehokkaampia ja innovatiivisempia toimijoita pääsemästä tyydyttämään kuluttajien tarpeita. Sen takia on tärkeää, ettei ruokaketjuun synny yksittäisten yritysten valtakeskittymiä.

Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna ruuan hintakehitys on ollut Suomessa varsin maltillista. Suomalaisen ruuan kalleuteen eurooppalaisissa tutkimuksissa vaikuttaa eniten korkea veroaste. Vuodesta 1995 vuoteen 2010 elintarvikkeet kallistuivat 28 prosenttia ja yleinen kuluttajahintaindeksi nousi noin 25 prosenttia; samalla palkansaajien ansiot kuitenkin kasvoivat peräti 65 prosenttia. Keskivertokuluttajalle ruoka on siis EU-aikana halventunut merkittävästi.

Tällä hetkellä ruuan hintaan tulee eniten paineita Suomen ulkopuolelta. Viljan, sokerin, riisin ja kahvin hinta on noussut maailmalla.

Elintarvikealan vastuulliset investoinnit

Taloudellinen kannattavuus mahdollistaa sen, että jokainen ruokakejun osapuoli pystyy tekemään tarvittavia investointeja esimerkiksi ympäristön, eläinten ja työntekijöiden hyvinvoinnin parantamiseksi. Vastuullisissa investoinneissa korostuvat tällä hetkellä ympäristöön liittyvät investoinnit, mutta niihin kuuluvat myös monet muut investoinnit, joiden tavoitteena on ensisijaisesti vastuun ottaminen muista osapuolista, eikä voiton tavoittelu.

Todellisuudessa vastuullisilla investoinneilla on nykyisin myös positiivinen vaikutus liiketaloudellisesti. Energiaa säästävät laitteet säästävät luonnonvaroja ja pienentävät energialaskuja. Työhyvinvoinnin parantamiseen liittyvät investoinnit näkyvät vähempinä poissaoloina.

Alkutuottajien vastuut liittyvät voimakkaimmin ympäristöön ja eläinten hyvinvointiin. Peltojen ravinnekuormia vesistöihin tulisi vähentää ja keinoja voivat olla esimerkiksi suojakaistat, kosteikot, kipsi ja lannoitteiden vähentäminen tai siirtyminen luomutuotantoon. Eläintilat tarvitsevat omat investointinsa ja yhteiskunta tarvitsee maanviljelijöitä perushuoltovarmuuden varmistamiseksi. Tarvitsemme siis alkutuottajia, jotka menestyvät taloudellisesti.

Henkilöstö ja kuluttajaturva ketjun loppupään vastuita

Elintarviketeollisuuden vastuulliset investoinnit liittyvät ympäristöstä huolehtimisen lisäksi myös vahvasti henkilöstöstä ja kuluttajaturvallisuudesta huolehtimiseen. Elintarviketeollisuudelle on ominaista runsas vedenkulutus, koska hygienianäkökohdat asettavat puhtausvaatimuksia muun muassa tilojen ja astioiden pesulle. Pesuprosessit ja jäähdytys kuluttavat vettä, ja jäteveteen päätyvät tuotejäämät lisäävät veden kuormitusarvoja.

Lisäksi elintarviketeollisuudella on merkittävä vastuu tutkimuksesta. Jatkuva tuotekehitys ja tutkimus parantavat myös tuoteturvallisuutta. Tutkimus on kallista ja aikaa vievää toimintaa, jota pystyvät tekemään merkittävissä määrin vain vahvat ja kannattavat yritykset. Kalleuden vuoksi tutkimustyö tehdään pääasiassa muiden yritysten ja tutkimusinsitituutioiden kanssa yhdessä.

Kaupan vastuullisissa investoinneissa korostuvat ketjun logistiset toiminnot, kuten jakelu- ja hankintakuljetukset sekä tuotteiden varastointi. Ne kuluttavat paljon energiaa. Lisäksi kaupan vastuulle jää paljon pakkausjätettä, joka tulisi saada kierrätykseen. Nämäkin vaativat investointeja muun muassa laitteisiin ja sitovat henkilöstöä. Isot kauppaketjut ovatkin viime vuosina laatineet ympäristöohjelmia ja kohentaneet merkittävästi muun muassa energiatehokkuuttaan. (Ruokatieto - Outi Toivanen-Visti)

Artikkeli on julkaistu 23.12.2010. Päivitetty 17.12.2012.