Lihan loppua ei vielä näy

Liha on noussut näkyvästi ilmastonmuutoskeskustelujen kärkeen. Erityisesti naudanliha on ollut huomion kohteena metaanipäästöjen vuoksi. Märehtijöiden eli nautojen, lampaiden, vuohien ja hirven ruoansulatuksessa muodostuu metaania, kun kuitu fermentoituu bakteeritoiminnan seurauksena pötsissä.

Vuoden 2018 ravintotase kertoo, että punaista lihaa eli sikaa, nautaa ja lammasta syötiin Suomessa 54 kiloa henkilöä kohden vuodessa. Kun mukaan otetaan luiden, ruoanvalmistuksen painohävikin ja ruokahävikin osuudet kulutus on 29 kiloa. Valtion ravitsemusneuvottelukunta suosittelee terveyssyistä viikkoannokseksi enintään puolta kiloa lihavalmisteita ja punaista kypsää lihaa. Suositeltu määrä ylittyy noin 60 grammalla niin, että neljä miestä viidestä ja joka neljäs nainen syö lihaa suosituksia enemmän. Suomessa, Ruotsissa ja Alankomaissa lihaa kulutetaan kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi Tanskassa ja Puolassa.

”Ei muualla Euroopassa puhuta niin paljon lihantuotannon päästöistä kuin Pohjoismaissa”, toteaa Luonnonvarakeskuksen, Luke, erikoistutkija Csaba Jansik. Saksa, Irlanti, Puola ja Alankomaat ovat Euroopassa suurimpia lihantuottajia. Puolassa ja Alankomaissa tuotanto on lisääntynyt merkittävästi. ”Puolassa lihateollisuus on suuntautunut vahvasti vientiin. Siellä elintarvikevienti on viisitoistakertaistunut maan liityttyä Euroopan Unioniin vuonna 2004 ja siipikarjanlihan tuotanto on kolminkertaistunut. Puolasta on tullut EU:n suurin siipikarjantuottajia, ja puolet tuotetaan vientiin, etenkin EU maihin^”, Jansik kertoo.

Viro ja Suomi ovat pienimpiä lihantuottajia Itämeren piirissä ja Saksa merkittävin. Naudanlihan tuotanto on meillä pysynyt tasaisena, sianlihantuotanto on sen sijaan vähentynyt ja siipikarjan, lähinnä broilerin, tuotanto on lisääntynyt merkittävästi. Tuotantoeläimistä naudat ja lampaat pystyvät hyödyntämään kuitupitoista ruohoa märehtijöiden ruoansulatuksen turvin. Se on ruokaturvan näkökulmasta etu sikoihin ja broilereihin verrattuna, jotka kasvatetaan viljalla ja usein myös soijapohjaisella tuontivalkuaisrehulla.
Suomessa viljanviljelyn onnistuminen on kiinni säätilojen vaihtelusta, mutta nurmi kasvaa sateisina ja viileinä kesinäkin hyvin. Yli puolet nautojen rehusta on nurmea tai siitä tehtävää säilörehua. Lisäksi naudat syövät elintarviketeollisuuden sivutuotteita, kuten esimerkiksi rypsiöljyn valmistuksessa syntyvää valkuaispitoista rehua. 

Suomen pelloista kolmannes on nurmella laitumina ja nurmirehun tuotannossa. Nurmipellot ovat kasvipeitteisiä vuoden ympäri, mikä pitää yllä pellon hiilivarastoa. Pysyviä nurmia pohjoisessa maassamme tosin on kovin vähän talvituhojen takia ja siinä suhteessa ero eteläisempään Eurooppaan on suuri. ”Täällä nurmien tuottavuus laskee kolmessa-neljässä vuodessa ja nurmiviljelmä on sitten uusittava. Yleensä viljelykierto nautakarjatiloilla on kolme vuotta nurmella ja neljäntenä viljalla”, sanoo Luken johtava tutkija Perttu Virkajärvi.

Naudanlihan suhteen Suomi ei ole lähellekään omavarainen, kuten ei broilerinkaan. Sianlihan tuotanto vastaa suurin piirtein kulutusta. ”Jos nautojen määrä vähenee, myös peltojen ympärivuotinen kasvipeitteisyys todennäköisesti vähenee. Toki nautojen, kuten muidenkin kotieläinten, kasvatuksella on monitahoisia vaikutuksia ympäristöön, mutta niin on kaikella tuontiruoallakin”, sanoo tutkija Katariina Manni Lukesta.

Julkinen keskustelu lihantuotannon ilmastopäästöistä voi vaikuttaa asenteisiin. Ihmiset alkavat pohtia omia kulutustottumuksiaan, osa saattaa vähentää lihankulutusta tai jopa kokonaan lopettaa lihansyönnin.
Mutta jos katsotaan vähän kauemmaksi tulevaisuuteen, voi käydä niinkin, että suomalaisesta laadukkaasta lihasta ja maidosta saattaa tulla haluttu arvokas tuote maailman markkinoilla, ja silloin suomalainen lihan ja maitotuotteiden kuluttaja voi jäädä jopa toiseksi.

Kirjoittaja:  Iiris Lappalainen
Julkaisupäivämäärä: 30.01.2020
Lähteet:
Manni Katariina & Högel Heidi, ”Lihantuotannon eroja keskeisissä eurooppalaisissa kilpailijamaissamme”, KILPA2020-hanke seminaariesitelmä 27.8.2019
Csaba Jansik, Perttu Virkajärvi ja Katariina Manni puhelinhaastattelut

 

Kuva: kuviasuomesta.fi/ Roine Piirainen