Keskilämpötila Suomessa -2° - +5°C

Vuoden keskilämpötila lasketaan pitkän ajanjakson, yleensä 30 vuoden, keskiarvoina. Pitkä ajanjakso vähentää satunnaisten säävaihteluiden vaikutusta.

Keskilämpötilat Suomessa

Koko vuoden keskilämpötila vaihtelee Suomessa lämpimien alueiden +5° C kylmien alueiden -2° C välillä. Meren vaikutuksesta ilmasto on lämpimämpi Lounais-Suomessa kuin Itä-Lapissa.

Miksi heinäkuussa on lämpimintä, vaikka auringonsäteilyä saadaan eniten juhannuksena?

Kun pohjoinen pallonpuolisko on kallellaan aurinkoon päin Suomessa on kesä. Vastaavasti talvella maapallo on kallellaan auringosta poispäin. Suomeen tulee eniten säteilyä juhannuksen tienoilla kesäpäivän seisauksen aikaan. Lämpimintä on kuitenkin vasta heinäkuussa, koska silloin aurinko on ehtinyt lämmittää maata ja vesiä pitemmän aikaa. Erityisesti suuremmat vesistöt sekä lämpenevät ja jäähtyvät hitaasti. Samasta syystä vasta tammi-helmikuussa on kylmin talvi, vaikka joulukuun lopulla päivä on lyhimmillään.

Vuoden kylmin vuorokausi on Koillis-Lapissa keskimäärin tammikuun lopulla, merialueilla vasta helmikuun puolivälissä. Vuoden lämpimin vuorokausi on maan eri puolilla keskimäärin 18.-22. heinäkuuta. Suomen ylin lämpötilaennätys on mitattu Turussa 9.7.1914, jolloin lämpötila kohosi +35,9 asteeseen. Syyskesäisin puhutaan intiaanikesistä, jos jo hieman viileämmän kauden jälkeen lämpötila nousee taas kesäisiin lukemiin.

Talvella lämpötilaerot suurimmillaan

Suomessa lämpötilojen vaihtelu on suurinta talvella. Suomen kylmimmän ja lämpimimmän alueen välisen keskilämpötilan ero on heinäkuussa vain noin 3 astetta, mutta tammikuussa keskilämpötilojen ero noin 10 astetta. Suomen alin lämpötilaennätys on tammikuulta 1999 Kittilästä, jolloin mitattiin -51,5 astetta.

Vuodenajat ja kasvukausi rajataan lämpötilan mukaisesti. Tehoisan lämpötilan avulla voidaan kuvata kasvien kasvua.

Lähde:
Ilmatieteen laitos, Ilmasto- ja sääpalvelu
Paasonen, S. Sää. WSOY, Porvoo 2001.