Vesi on jatkuvassa liikkeessä

Vesi kiertää luonnossa. Veden kiertokulun voimanlähteenä on auringon energia. Vesistöjen, maan pinnan ja kasvien kosteus haihtuu ilmaan vesihöyryksi.

Ilmassa oleva vesihöyry liikkuu tuulen mukana ja sopivissa olosuhteissa muuttuu vesipisaroiksi tai jääkiteiksi ja sataa vetenä tai lumena alas. Osa sadevedestä imeytyy maahan ja pohjaveteen asti. Osa sadevedestä puolestaan valuu takaisin vesistöihin maan pintaa pitkin.

Veden kiertokulku luonnossa

Ruokatieto, veden kiertokulku

Auringon energia on veden kiertokulun voimanlähteenä.

Sadevesistä suodattuu pohjavettä

Sadevesi suodattuu maakerroksen lävitse pohjavedeksi, joka kiertää maassa ja kallioperässä. Pohjavettä käytetään juomavetenä, minkä vuoksi sen olemassaolo on tärkeää. Suomessa pohjavettä on yleensä paljon, koska sademäärät ovat meillä varsin suuria. Pohjaveden määrään vaikuttavat myös veden haihtuminen, maaperän laatu, pinnanmuodot ja kasvillisuus.

Maan vesi jäätyy roudaksi

Osa maan pinnalle tulevasta sadevedestä pidättyy maahan. Erilaiset maalajit sitovat eri tavalla vettä. Talvella maassa oleva vesi yleensä jäätyy, jolloin muodostuu routa. Roudan paksuus on 20-120 cm. Jos syksyllä on kovia pakkasia ennen lumen tuloa, maa ehtii routaantua syvältä. Keväällä myöhään sulava lumi viivästyttää roudan sulamista ja näin kasvukauden alkua. Toisaalta routa muokkaa maata ja siten helpottaa toukotöitä.

Ilmakehässä vesi on vesihöyryä

Ilmakehän kosteus voidaan ilmoittaa suhteellisena tai absoluuttisena kosteutena. Absoluuttinen kosteus kertoo, kuinka paljon ilma sisältää vettä. Ilmassa oleva suurin mahdollinen vesihöyryn määrä riippuu lämpötilasta. +20° C ilma voi sisältää lähes 50 kertaa enemmän vesihöyryä kuin ilma -30° C pakkasella. Suhteellinen kosteus taas ilmoittaa, miten paljon ilma sisältää vettä siitä määrästä, jonka se enimmillään voi sitoa itseensä.

Suomessa absoluuttinen kosteus on suurin heinä - elokuussa ja pienin helmikuussa. Absoluuttinen kosteus pienenee pohjoiseen päin siirryttäessä, mutta suhteellisen kosteuden arvot pysyvät melko samoina etelästä pohjoiseen.

Sumu, kaste ja kuura

Sumu on ilman vesihöyrystä tiivistyneitä pieniä vesipisaroita eli kyseessä on joko maan pinnalla tai välittömästi sen yläpuolella leijuva pilvi. Sumu muodostuu keväällä ja kesällä useimmiten aamuyöllä tai auringon nousun aikaan, jolloin lämpötila on alimmillaan. Silloin puhutaan ns. säteilysumusta. Sumuisinta on syksyllä, kun erittäin kosteaa ilmaa virtaa Atlantin valtamereltä Skandinaviaan. Eniten sumua on notkoissa ja järvenlahtien yllä. Kosteuden tiivistyessä kasvien lehdille ja esineiden pinnoille muodostuu kastetta. Useimmiten kastetta muodostuu elokuussa, jolloin yöt ovat pitkiä, mutta ilman kosteus on suuri. Pakkassäällä ilmassa kosteus härmistyy huurre- tai kuuramuodostelmiksi. Kuuraa muodostuu lämpötilan laskiessa pakkasen puolelle, jolloin kosteus tiivistyy jääkidemuodostelmaksi. Huurretta syntyy sumupisaroiden jäätyessä esimerkiksi lehtien pinnoille.