Kalan rakenne

Kalojen virtaviivainen ruumiinmuoto vähentää veden vastusta. Poikkeava muoto hidastaa uintivauhtia, mutta voi helpottaa piiloutumista ja liikkumista lähellä pohjaa.

Ruokatieto, kalan rakenne

Evät ovat kalan raajoja

Kaikilla kaloilla on evät. Niiden avulla kala säilyttää tasapainonsa ja ohjaa uintiaan. Parilliset rinta- ja vatsaevät vastaavat muiden selkärankaisten raajoja. Parittomia eviä ovat selkäevät, pyrstöevä ja peräevä. Parittomat evät tehostavat uintiliikkeitä ja säilyttävät tasapainon sekä auttavat kalaa pysähtymään. Pyrstöevän avulla kalat ohjaavat liikkeitään ja pystyvät uimaan eteenpäin. Piikkiset evät suojaavat petokaloilta. Lohensukuisilla kaloilla, kuten lohella, taimenella, siialla ja muikulla on lisäksi pieni rasvaevä selkäevän ja pyrstöevän välissä.

Kala hengittää kidusten avulla

Kidukset ovat kalojen pääasiallisin hengityselin. Monet kalat hengittävät lisäksi ihollaan. Hengitys tapahtuu kiduslehtien kautta, jotka ovat kiinnittyneet kiduskansiin. Hengittäessään kala liikuttaa kiduskansia edestakaisin. Liike saa veden virtaamaan suusta sisään ja kidusraoista ulos.

Kidukset, joita on 4 - 7 kappaletta, koostuvat rustoisten kiduskaarien kiduslehdistä ja siivilähampaista. Kiduslehdet ovat väriltään punaiset, sillä niissä on runsaasti verisuonia. Kiduslehdissä happi siirtyy vedestä vereen ja hiilidioksidi verestä veteen. Siivilähampaisiin siivilöityy pieneliöitä vedestä kalan ravinnoksi.

Uimarakolla kala säätelee uintisyvyyttä

Monilla kaloilla ruumiinontelon yläosassa on uimarakko. Sen avulla kala pystyy säätelemään uintisyvyyttään. Pohjassa ja syvässä vedessä elävillä kaloilla, kuten kampeloilla, ei ole uimarakkoa.

Uimarakko sisältää kaasuja. Kun kala siirtää verestä kaasua uimarakkoon, se kevenee ja nousee lähemmäksi pintaa. Jos taas kaasua poistuu uimarakosta, kala muuttuu painavammaksi ja vajoaa syvemmälle. Uimarakko on eri kaloilla erilainen: se voi olla yksi- tai kaksiosainen ja eri muotoinen.

Ruodot ovat kalan luita

Kalojen tukiranka muodostuu selkärangasta ja kallosta. Ruodot vastaavat muiden selkärankaisten luita. Ruodot ovat tyvestään liikkuvia ja taipuisia. Kalojen tukiranka on luuta tai rustoa, jonka perusteella kalat luokitellaan luu- ja rustokaloiksi.

Suomen vesistöissä elävät kalat ovat luukaloja. Luukaloja on kaikkiaan maailman merissä noin 23 600 lajia.

Rustokaloilla tukiranka on rustoa, ei luuta. Rustokaloja ovat mm. hait ja rauskut. Rustokalat elävät suolaisissa vesissä. Yksittäisiä rustokaloja tavataan joskus Itämeren eteläosissa.

Vedessä kalan paino on vain 1/20 siitä, mitä se on ilmassa. Tämän vuoksi kalojen tukiranka voi olla huomattavasti kevyempi kuin maalla elävien selkärankaisten lajien tukiranka.

Kalan iho ja väritys

Suomut ja niitä peittävä orvaskesi muodostavat kalan ihon. Orvaskesi on ohut ja läpinäkyvä. Kalan iho sisältää runsaasti limaa erittäviä rauhasia, jotka suojaavat kalaa tulehduksilta ja pienentävät veden vastusta. Suomut ovat verinahan luutumia.

Kalojen kasvaessa myös suomut kasvavat. Kasvu näkyy vuosirenkaina, joiden perusteella kalan ikä voidaan määrittää. Suomujen lukumäärä pysyy samana koko kalan eliniän ajan. Irronneen suomun tilalle kasvaa kuitenkin aina uusi suomu.

Kalojen ihon värin muodostavat tuhannet värisolut, kromatoforit. Kromatoforit sisältävät erityisiä pigmenttejä, jotka voivat joko supistua pieneksi pisteeksi tai laajentua isommalle alueelle. Näin eräät kalat pystyvät muuttamaan väriään. Kalojen väri auttaa niitä naamioitumaan petokaloja vastaan ja sopeutumaan omaan elinympäristöönsä. Väritys voi toimia myös viestinä muille kaloille, mm. sukukypsyydestä.

Kalat liikkuvat lihasten avulla

Kehittyneen lihaksiston avulla kalat pystyvät liikkumaan. Liikkumisen kannalta tärkeimpiä lihaksia ovat kylkilihas ja evien lihakset. Kylkilihas muodostuu jaokkeista, jotka kiinnittyvät aina kahteen nikamaan. Näin selkäranka pystyy taipumaan lihasten liikkeiden mukaisesti.

Kalan liha on yleensä valkoista, mikä johtuu lihan vähäverisyydestä. Muutamalla hyvin aktiivisella uimarilla liha on punaisempaa, kuten lohella.

Kalan ulkonäkö kertoo kalan elintavoista

Kalat ovat sopetuneet eri tavoin elinympäristöönsä. Vesistöjen pohjalla elävät kalat ovat muodoiltaan litistyneitä tai pyöreähköjä. Pinnan läheisyydessä elävät kalat ovat solakampia, kuten särki, koska niiden on pystyttävä liikkumaan nopeasti. Joillakin kaloilla, kuten kampeloilla on kyky vaihtaa väriä taustansa mukaan. Myös kalojen aistit ovat sopeutuneet elinympäristöön.

 Ahven, piirretty

Kampela on tyypillinen pohjassa elävä kala. Ahven puolestaan elää myös pintavesissä.

Kuvat: Kampela ja särki, Kalatalouden keskusliitto