Kalojen sanotaan kutevan, kum naaraskala laskee munasolut, mädin, veteen ja koiras hedelmöittää ne siittiösoluillaan, maidilla. Munasolujen suojaksi turpoaa hyytelömäinen aines. Joillakin lajeilla, kuten ahvenella ja hauella, mätimunien hedelmöittämiseen osallistuu useita koiraita.
Mädin kehittyminen kestää muutamasta päivästä joihinkin kuukausiin. Kehittymisaika on lyhin kesäkutuisilla kaloilla ja pisin syyskutuisilla.
Suomessa suurin osa kaloista lisääntyy matalilla ranta-alueilla tai jokien ja purojen matalissa kohdissa. Tavallisin kutusyvyys on 1 - 3 metriä.
Monet kalat (kuten esimerkiksi lohet) vaeltavat kutuaikana eri alueille, kuin missä ne muuten oleskelevat. Kutualueilla lämpötila ja ravintotilanne on etenkin keväällä kudun kehittymiselle sopivampi.
Lisääntymisjakson ajankohta on kullekin kalalajille tyypillinen ja siihen vaikuttavat esimerkiksi valoisuus, veden lämpötila, virtaukset ja suolaisuus.
Kalat jaetaan kutuajankohdan mukaan yleensä kolmeen ryhmään:
Kevät-, syys- ja talvikutuisten kalojen mätimunat kuoriutuvat samoihin aikoihin keväällä huolimatta kutuaikojen eroista. Eri kalojen kutuaikojen pituuksissa on paljon vaihtelua. Lämpimässä vedessä kutuaika on usein lyhyt ja kylmässä vedessä pitkä.
Suurin osa kaloista kutee huhti-kesäkuussa, jolloin kalanpoikaset ovat kylmien ilmojen tullessa riittävän isoja selviytymään ensimmäisestä talvesta. Jotkin kalat lisääntyvät kuitenkin syksyllä, kun vedet ovat jäähtyneet 2 - 7 asteisiksi. Silloin vesissä on vähemmän kutua syöviä eläimiä. Viileissä vesissä kutevat syksyllä siika ja muikku, kevättalvella made.
Lisääntymisaikana monen kalan ulkonäkö muuttuu. Esimerkiksi särkikoirailla on kutukyhmyjä päässä ja etuselässä. Kyhmyt auttavat kalaa pysymään kylkiasennossa mädin hedelmöityksen ajan.
Joidenkin kalojen väri muuttuu kutuaikana: esimerkiksi lohi ja taimen ovat kutuaikana tummempia ja täplikkäämpiä. Koiraslohelle muodostuu kutuaikana koukkuleuka jo useita kuukausia ennen kutuaikaa.
Yhdessä naaraskalassa saattaa olla satoja tuhansia mätimunia, mutta vain osa niistä kehittyy aikuisiksi kaloiksi. Esimerkiksi ahvenen mätimunien määrä vaihtelee 4 000 - 300 000 munaan. Jos kaikki poikaset jäisivät eloon ja kehittyisivät aikuisiksi, järvet täyttyisivät pian kaloista. Suuri osa mädistä ja pikkukaloista päätyy kuitenkintoisten ravinnoksi. Mätimunien määrä on suuri isokokoisiksi kasvavilla lajeilla ja pieni pienikokoisilla.
Mätimunien koko vaihtelee sen mukaan mihin vuodenaikaan kala kutee. Syksyllä kutevien kalojen mätimunat ovat halkaisijaltaan 2,7 - 7,0 mm (poikkeuksena made, jonka mätimunat ovat pienet). Keväällä kutevien kalojen mätimunat ovat halkaisijaltaan 1,3 - 3,2 mm ja kesällä kutevien kalojen mätimunat ovat pienimmät, 0,7 - 1,7 mm. Mätimuna ei saa olla kooltaan kuitenkaan liian pieni, sillä mätimuna sisältää vararavinnon kehittyville poikasille.
Kalanpoikaset kehittyvät aluksi niihin varastoituneen vararavinnon turvin. Tämä vaihe kestää runsaasta vuorokaudesta muutamaan viikkoon. Tällöin ne eivät vielä muistuta aikuisia kaloja, vaan ne ovat läpikuultavia ja pitkulaisia. Vasta kun poikaselle on kehittynyt suu, se pystyy itse hankkimaan ravintonsa. Parin kolmen senttimetrin mittaisena kalanpoikanen muistuttaa aikuista kalaa.
Kalanpoikaset elävät rannan läheisyydessä, koska siellä on paljon niiden ravinnoksi soveltuvaa eläinplanktonia. Lisäksi rantavesissä vesi on sopivan lämmintä ja vesikasvit tarjoavat suojaa vihollisia vastaan. Kalanpoikaset liikkuvat parvissa, josta on hyötyä esimerkiksi petokalojen hyökätessä: kalanpoikaset antavat toisilleen varoitussignaaleja lähestyvistä petokaloista.
Nopeimmin kasvavat ja kehittyvät petokalat (hauki, turska ja taimen), jotka kasvavat noin 10 cm vuodessa. Hitaimmin suomalaisista kaloista kasvavat särkikalat, jotka kasvavat vuoden aikana noin 3 - 5 cm.