Maan happamuus

Ilman rikkipitoisuus on kasvanut jatkuvasti fossiilisten polttoaineiden eli öljyn ja kivihiilen polton vuoksi. Tämä rikki laskeutuu maan pinnalle sateen mukana ja happamoittaa maaperää. Myös typpilannoitus ja kasvien ravinteidenotto lisäävät maan happamoitumista.

Happamuus riippuu vetyionien (H+) määrästä maassa. Mitä enemmän maassa on vetyioneja, sitä happamampi maaperä on. Happamuutta mitataan pH-arvoilla, jotka vaihtelevat välillä 0 - 14.

Suomessa viljelymaiden pH-arvot vaihtelevat välillä 4,5-7,0. Yleensä eloperäiset maalajit ovat happamampia kuin kivennäismaalajit. Savimaiden pH-arvo on keskimäärin korkein, kun taas turvemaiden pH-arvo on usein hyvin alhainen.

Miten kasvit kestävät happamuutta?

Viljelykasvit ja pieneliöt viihtyvät yleensä parhaiten pH-arvon ollessa 6,0 - 7,0. Eri kasvilajit ja -lajikkeet kestävät happamuutta eri tavoin. Yleensä vaatimattomatkin kasvit hyötyvät korkeahkosta pH-arvosta. Vaateliaimpia viljelykasveistamme ovat sokerijuurikas, palkokasvit ja puutarhakasvit. Kaura ja peruna kestävät kohtuullisen hyvin hapantakin maata.

Mitä haittaa happamuudesta?

Happamuus alentaa satoja

Happamuus haittaa viljelykasvien kasvua ja alentaa satoja, koska kasvien ravinteidenotto vaikeutuu. Vetyionit syrjäyttävät maahiukkasten pinnoilta kasvien ravinteita, jolloin esimerkiksi kaliumin (K), magnesiumin (Mg) ja natriumin (Na) sitoutuminen maahiukkasiin vähentyy. Tällöin kasvien ravinteet huuhtoutuvat helposti. Happamuuden lisääntyessä kalsiumin, magnesiumin ja kaliumin määrä peltomaassa vähenee. Kasveille tärkeän fosforin saanti vaikeutuu, koska alumiini (Al) ja rauta (Fe) sitovat fosforin kasveille käyttökelvottomaan muotoon.

Haitalliset metallit lisääntyvät maaperässä

Joidenkin haitallisten metallien liukoisuus kasvaa happamuuden lisääntyessä. Näistä alkuaineista alumiini (Al) on haitallisin, koska se on kasveille myrkyllinen. Myös sadon laatua heikentävien raskasmetallien kulkeutuminen kasveihin on runsaampaa happamissa maissa.

Happamassa maassa on vähän ilmareikiä

Happamaan maahan ei muodostu kuohkeaa rakennetta. Happamassa maassa ei ole niin paljon ilmareikiä tekeviä lieroja. Lisäksi kalsium- ja magnesiumhiukkaset sitovat maahiukkasia huonommin yhteen, mikä tekee maan rakenteesta tiiviin. Tiiviistä maasta puuttuu ilmanvaihdolle, veden kululle ja juurten kasvulle tärkeä mururakenne.

Kalkitus vähentää happamuutta

Happamuutta voidaan poistaa kalkituksella. Kalkitus vähentää happamuutta, koska maahiukkasten pinnan happamat vetyionit voivat korvautua kalkkikiven emäksisillä ioneilla. Kalkitus vaikuttaa välillisesti myös maan ravinnetilaan. Hyödylliset pieneliöt, kuten maabakteerit ja sienet sekä madot, viihtyvät parhaiten hyvin kalkitussa peltomaassa.

Erityisen tärkeää riittävän korkea pH on ilmakehän typpeä sitoville juurinystyräbakteereille. Jos maa on hapan, juurinystyräbakteerit eivät sido typpeä tehokkaasti, ja tällöin palkokasvien typensaanti ja kasvu heikkenevät. Kalkitus on myös hyvä keino torjua kasvitauteja.