Lypsykarja tuottaa maitoa ja naudanlihaa

Tällä sivulla kerrotaan lypsykarjarotuisista naudoista maidon ja lihan tuottajina.

Ruokatieto, lehmä, Suomen rehu
 

Valitse aihealue alta tai selaa sivua eteenpäin.

Lehmä kotieläimenä
Lehmien hoito
Vasikoiden hoito
Lypsäminen   
Märehtijän ruuansulatus
Lehmän ravinto-oppia
Rodut ja jalostus
Lehmäsanastoa
 

Lehmä kotieläimenä

Ruokatieto, luomulehmä
 

Lehmä on Suomen tärkein kotieläin. Viime vuosina lehmien lukumäärä on vähentynyt, mutta lehmät lypsävät maitoa entistä enemmän.

Lehmä on nautaeläin. Sen sukulaisia ovat kotieläimistä lammas ja poro ja luonnon eläimistä muun muassa hirvi. Lehmä on muiden nautaeläinten tapaan märehtijä ja kasvissyöjä. Suomeen nautaeläimet sopivat hyvin, sillä ne pystyvät hyödyntämään pohjoisilla alueilla menestyviä nurmikasveja.

Nauta voi olla sarvellinen tai nupo

Useimmilla lehmillä on sarvet. Ne ovat puolustautumista varten. Joidenkin rotujen lehmät ovat synnynnäisesti eli perinnöllisesti sarvettomia. Niitä kutsutaan nupoiksi. Nupous on ominaisuus, joka periytyy dominoivasti, eli jos jommallakummalla vanhemmista on perimässään nupoutta aiheuttava geeni, on jälkeläinen aina nupo.

Maitotiloilla vasikat nykyään yleensä nupoutetaan. Tämä tarkoittaa nuoren naudan sarvenaiheen kudoksen tuhoamista siten, ettei eläimelle kasva sarvia. Toimenpide suoritetaan eläinten ja niiden hoitajien turvallisuuden parantamiseksi ja loukkaantumisriskin pienentämiseksi. Nupoutus on aina kivulias toimenpide vasikalle, ja siksi se tulisikin suorittaa rauhoitetulle, paikallispuudutetulle ja kipulääkitylle vasikalle.

Lainsäädännön mukaan pätevä henkilö voi tuhota alle neljäviikkoisen vasikan sarvenaiheen kylmä- tai kuumapoltolla. Eläinlääkäri voi nupouttaa vasikan sen iästä riippumatta ja tällöin toimenpide tehdään aina asianmukaisessa lääkityksessä. Jos sarvet ovat kehittyneet niin pitkälle, ettei kolvilla polttaminen onnistu, eläinlääkäri yleensä katkaisee sarvet sahaamalla.

Lehmän jalkaa kutsutaan sorkaksi

Lehmän jalassa on neljä kovaan kaviokynteen päättyvää varvasta. Vain kaksi suurinta varvasta ulottuu maahan. Tällaista jalkaa kutsutaan sorkaksi. Sorkkien säännöllinen hoito on tärkeää lehmien hyvinvoinnin, kestävyyden ja taloudellisuuden kannalta. Ontuminen ja vaikeudet makuulle menossa tai ylös nousemisessa voivat terveysongelmien lisäksi heikentää lehmän tuotantokykyä.

Lypsykarja tuottaa maitoa ihmisravinnoksi

Lypsykarjarotuisia nautoja pidetään kotieläiminä sen vuoksi, että ne lypsävät maitoa. Maidontuotanto perustuu siihen, että lehmä poikii vuosittain vasikan, jolle se tuottaa maitoa. Hiehoa eli nuorta naaraspuolista nautaa aletaan kutsua lehmäksi sen jälkeen, kun se on synnyttänyt ensimmäisen vasikkansa.

Kun lehmiä lypsetään säännöllisesti ja ruokitaan riittävästi, ne tuottavat maitoa paljon enemmän kuin vasikka tarvitsee. Lehmän tuottama maito myydään meijeriin, josta se päätyy kauppaan muun muassa maitopurkkeihin, jogurtteihin, jäätelöihin ja juustoiksi. Lypsykarjarotujen jalostuksella maitotuotos on noussut vuosikymmenien aikana moninkertaiseksi.

Lehmän vuosikierto muodostuu eri tuotantovaiheista

Lypsylehmä poikii keskimäärin kerran vuodessa. Tiineys kestää yhdeksän kuukautta. Tiineysajan alussa lehmä tuottaa edelleen maitoa eli se on edellisen tuotoskauden loppupuolella ja vasikka kasvaa sen kohdussa. Poikimisen lähestyessä maidontuotanto vähenee ja lopulta ehtyy kokonaan. Lehmän sanotaan olevan ummessa. Hiehon maidontuotanto alkaa ensimmäisen vasikan syntymästä.

Ruokatieto, lehmän vuosikierto

Noin kuukausi ennen poikimista alkaa niin kutsuttu tunnutuskausi. Tällöin lehmää valmistellaan poikimiseen ja seuraavaan herutuskauteen lisäämällä ruokintaa. Lehmä ei kuitenkaan saisi olla poikimisen aikaan liian lihava, sillä ylipaino altistaa terveysongelmille, kuten poikimahalvaukselle. Poikimahalvaus on tyypillisesti vastapoikineiden, parhaassa tuotantoiässä olevien lehmien tauti. Poikimahalvaus on aineenvaihdunnallinen häiriö, jossa veren kalsiumpitoisuus laskee niin alas, että lihasten toiminta lamaantuu ja lehmä halvaantuu.

Poikimisen jälkeen alkaa lehmän maidontuotanto. Poikiminen ei ole sidoksissa vuodenaikoihin, vaan lehmä voi poikia mihin aikaan vuodesta tahansa. Jotkin lehmät tiinehtyvät silti parhaiten loppukesästä, sillä luonnossa vasikat syntyvät keväisin. Poikimista seuraavien muutamien päivien aikana lehmä lypsää ternimaitoa. Ternimaidossa on runsaasti suoja-aineita vastasyntyneelle vasikalle, jolla ei syntyessään juurikaan ole vastustuskykyä tauteja vastaan. Ternimaitoa kutsutaan myös juustomaidoksi, koska korkean proteiinipitoisuuden vuoksi se hyytyy kuumennettaessa. Ternimaidosta tehtyyn pannukakkutaikinaan ei tarvitse laittaa kananmunia.

Poikimista seuraavien kahden kuukauden aikana lehmän maidontuotanto lisääntyy. Tätä aikaa kutsutaan herumiseksi. Noin kolmen kuukauden kuluttua poikimisesta lehmä tiinehtyy eli se alkaa odottamaan seuraavaa vasikkaansa. Seuraavassa kappaleessa kerrotaan tästä tarkemmin. Ennen seuraavaa poikimista maidontuotanto jälleen vähenee ja lopulta loppuu kokonaan. Näin lehmän vuosikierto alkaa taas alusta. 

Lehmät elävät Suomessa keskimäärin viisivuotiaiksi. Syynä aikaiseen lopetukseen eli poistoon on yleensä hedelmällisyysongelmat tai utaretulehdus. Lypsylehmän ruho käytetään elintarvikkeeksi, mikäli lehmä on tarpeeksi terve kuljetettavaksi teurastamoon, eikä sillä ole elimistössään esimerkiksi antibiootteja. Mikäli lehmä pysyy terveenä ja hedelmällisenä, se voi elää jopa kaksikymmentä vuotta.

Ruokatieto_ayrshirevasikka
Kuva: Parin kuukauden ikäinen (nupouttamaton) ayrshire-rotuinen vasikka.

Keinosiemennyksen ansiosta vasikalle voidaan valita paras mahdollinen isä

Nuori naaraspuolinen nauta on nimeltään hieho. Noin vuoden ikäisenä se on saavuttanut sukukypsyytensä ja sille tulee ensimmäinen kiima. Tällöin se on valmis lisääntymään.

Aikaisemmin lypsylehmät vietiin sonnin luokse astutettaviksi. Nykyisin lähes kaikki hiehot ja lehmät keinosiemennetään. Tämä tarkoittaa sitä, että lehmä tiineytetään eli hedelmöitetään sonnista otetulla, pakastetulla siemennesteellä. Keinosiemennys helpottaa karjanomistajan arkipäiväistä työtä ja vähentää eläinten siirtelystä johtuvaa tautien tartuntavaaraa. Keinosiemennys on edistänyt huimasti lypsylehmien jalostustyötä, sillä sen ansiosta syntyvälle vasikalle voidaan valita paras mahdollinen isä joko Suomesta tai ulkomailta. Oikean siemennysajankohdan tunnistaminen eli kiimantarkkailu on karjanhoitajan tärkeimpiä tehtäviä.

Myös alkionsiirto on yleistynyt maitotiloilla. Karjanomistaja voi ostaa pakastetun alkion eli hedelmöittyneen munasolun ja pyytää eläinlääkäriä tai alkionsiirtoon koulutettua seminologia siirtämään sen oman karjansa lehmään. Osa alkioista menehtyy, mutta elinkykyinen alkio kiinnittyy sijaisemän kohtuun ja kasvaa siellä normaalisti vasikaksi. Syntyvän vasikan molemmat vanhemmat ovat tilan ulkopuolelta. Alkiovasikat ovat yleensä hyvärakenteisia ja korkeatuottoisia, ja ne tuovat maitotilan karjaan uutta eläinainesta eli uudenlaisia geeniyhdistelmiä.

Nuori lehmä eli hieho poikii noin kahden vuoden ikäisenä. Tämän jälkeen sitä kutsutaan lehmäksi ja se poikii kerran vuodessa. 2-4 -vuotias lehmä on vielä keskenkasvuinen, joten se tarvitsee ravintoa maidontuotannon lisäksi myös omaan kasvuunsa. Lehmä on täysikasvuinen neljän vuoden ikäisenä.

Maidontuotannossa syntyneet sonnivasikat myydään lihantuotantotiloille

Lypsykarjatilalla syntyvät sonnivasikat kasvatetaan lihaksi. Naudanlihantuotantoon erikoistuneet maatilat ostavat parin viikon ikäiset sonnivasikat maitotiloilta ja kasvattavat ne noin puolitoistavuotiaiksi, minkä jälkeen ne myydään teurastamolle. Nuoria sonnivasikoita kutsutaan mulleiksi. Naudanlihantuotannosta voit lukea lisää täältä.

Lisää lypsykarjasta

lypsylehmien lukumäärä suomessa noin 285 000
LYPSYKarjan keskikoko 36 lehmää
Tärkeimmät rodut ayrshire (Ay), holstein (Hol), suomenkarja (länsisuomalainen, kyyttö ja lapinlehmä), jersey (Je)
Koko 0-1 kk ikäinen n. 50 kg
3 kk ikäinen n. 90 kg
1 vuoden ikäinen n. 300 kg
täysikasvuinen n. 520 - 620 kg
Poikimisikä ensimmäisen kerran 2-vuotiaana
Jälkeläisten määrä 1 vuodessa (myös kaksoset mahdollisia)
Tiineysajan kesto 9 kuukautta
Lehmän elinikä keskimäärin 5 vuotta (tuotanto-olosuhteissa)
Tärkeimmät rehut nurmirehu (laidunruoho ja säilörehu), vilja
Mitä tuotteita saadaan? maito, sivutuotteena liha
Asuinpaikan nimi navetta (parsi- tai pihattonavetta)
Maitotuotos 9 000 - 10 000 kg/vuosi (Ay, Hol), parhaimman maitotuotoksen aikana yli 40 kg/vuorokausi (kts. Lehmän vuosikierto ja Lypsykarjarodut ja jalostus/rotukohtaiset tuotosmäärät)

Tietohaarukka-julkaisusta löytyy viimeisimpiä tilastotietoja.

Takaisin alkuun

Lehmien hoito

Lehmiä pidetään parsi- ja pihattonavetoissa

Lehmät elävät navetassa. Navetat ovat joko parsinavettoja tai pihattoja.

Ruokatieto, parsinavetta, Suomen rehuParsinavetoissa lehmillä on oma paikkansa, jota kutsutaan parreksi. Lehmät kytketään parteen esimerkiksi ketjuilla. Eläintenhoitaja jakaa rehut jokaisen lehmän eteen ruokintapöydälle. Lehmät myös lypsetään parressa.

Pihatoissa eläimet liikkuvat vapaasti. Niissä on syömiseen, lypsämiseen ja nukkumiseen omat osastot. Lypsy tapahtuu erillisellä lypsyasemalla tai lypsyrobotilla.

Ruokatieto, pihatto, kuvaaja Yrjö TuunanenSuomessa suurin osa navetoista on parsinavettoja, mutta pihatot ovat selvästi yleistyneet viime vuosina.
 

 

 

Osa lypsykarjasta laiduntaa kesäisin

Kesällä toukokuun lopusta syyskuuhun lehmät ovat yleensä laitumella. Ne tulevat navettaan vain lypsettäviksi ja syömään väkirehuja. Parsinavetassa pidettävät lehmät on Euroopan unionin asetuksen mukaan päästettävä kesäisin ulos, mutta pihattolehmien ulkoilutus ei ole pakollista.

Joillakin tiloilla lehmiä ulkoilutetaan talvellakin. Lehmät kestävät talvella hyvin pakkasta, kunhan niillä vain on mahdollisuus päästä tuulensuojaan. Lehmät kärsivät enemmän liian kuumasta kuin kylmästä ilmasta. Hellepäivinä lehmät voivat saada lämmöstä lämpöstressiä ja siksi lehmät on syytä ottaa välillä navettaan vilvoittelemaan.

Lehmiä laitumella Antero Ohranen
Kuva: Lehmät syövät kymmeniä kiloja nurmea vuorokaudessa.

Lehmien elämä on säännöllistä

Lehmät ruokitaan 2 - 4 kertaa päivässä. Lehmillä on säännölliset ruokailuajat, eli ruokinta tehdään joka päivä samaan aikaan. Eläintenhoitaja mittaa rehut ja jakaa kullekin lehmälle oman annoksen.

Automatisoiduissa navetoissa tietokone auttaa ruokinnassa. Pihatoissa jokaisella lehmällä on kaulassaan levyke, jonka tietokone tunnistaa ja näin jokainen lehmä saa oikean annoksensa rehunjakoautomaatista. Lehmä juo päivän aikana 60 - 120 litraa vettä. Veden on oltava laadultaan ihmisen juomavedeksi sopivaa.

Lehmät lypsetään vähintään kahdesti päivässä: yleensä aamulla ensimmäiseksi ja toisen kerran iltapäivällä. Joissain pihattonavetoissa on lypsyrobotti, jonka luo lehmät menevät itsenäisesti.

Navetta puhdistetaan päivittäin ja eläinten lanta ja virtsa siirretään niitä varten rakennettuihin säiliöihin tai varastoihin eli lantaloihin. Lehmien makuupaikoille levitetään kuivikkeita. Niiden tarkoituksena on pehmentää makuualustaa ja imeä kosteutta. Kuivikkeina käytetään olkia, turvetta tai sahanpuruja.

Ruokatieto, luomulehmä
Kuva: Ruokinta- ja lypsyautomaatit tunnistavat lehmän kaulapannassa olevan levykkeen avulla.

Takaisin alkuun

Vasikoiden hoito

Lehmä poikii yleensä ilman avuntarvetta

Lehmän synnytys eli poikiminen sujuu usein ilman ihmisen apua. Jos poikiminen kestää liian kauan tai vasikka on väärässä asennossa, voidaan lehmälle antaa synnytysapua. Poikivan lehmän ympäristön pitää olla puhdas ja hyvin kuivitettu.

Vastasyntynyt vasikka painaa noin 40 - 60 kiloa. Kaksosvasikoita syntyy silloin tällöin (noin 4 - 5 % poikimisista). Vasikka kehittyy nopeasti. Parin tunnin kuluttua syntymästä se ottaa jo ensimmäiset askeleet.

Kun vasikka on syntynyt, se annetaan emän nuoltavaksi. Sen jälkeen vasikka yleensä siirretään omaan karsinaan, joka on puhdas, vedoton ja kuivitettu. Vasikalle tulee antaa ternimaitoa (kts. Lehmän vuosikierto) neljän tunnin sisällä syntymästä. Vasikat juotetaan tuttiämpäristä vähintään kaksi kertaa vuorokaudessa maitosäiliöstä eli tilatankista otetulla maidolla tai maidonkorvikkeella eli juomarehulla. Vasikoilla voi olla myös niin kutsuttu vapaajuotto, jolloin ne voivat imeä maitoa tuttiautomaatista oman tarpeensa mukaan.  Lihakarjan vasikat kasvatetaan yleensä yhdessä emonsa kanssa. Tällöin emoa ei lypsetä eikä vasikkaa juoteta, vaan vasikka imee ravinnokseen emonsa maitoa. Tällaista tuotantomuotoa kutsutaan emolehmätuotannoksi. Lihakarjan hoidosta voit lukea lisää täältä.

Korvamerkeissä on yksilöllinen tunnus

Suomessa lähes jokaiselle vasikalle annetaan nimi. Useimmiten nimen alkukirjain määräytyy syntymävuoden mukaan ja nimi muistuttaa emän nimeä. Tämän ansiosta nimen perusteella voi päätellä eläimen iän ja suvun. Suomen suosituimpia vasikan nimiä vuonna 2012 olivat Aamu ja Apila. Lehmien yleisimmät nimet olivat Ystävä, Yrtti ja Esikko.

Nimen lisäksi kukin vasikka saa Euroopan unionin alueella yksilöllisen EU-tunnuksen. Naudat tulee rekisteröidä viikon sisällä syntymästä valtakunnalliseen Nautarekisteriin. Rekisteritietoihin kuuluu EU-tunnuksen lisäksi muun muassa syntymätila, syntymäpäivä, vanhemmat ja rotu. Tila saa postitse korvamerkit, jotka tulee kiinnittää vasikan molempiin korviin. Irronneen merkin tilalle tulee tilata uusi, eikä eläintä saa siirtyää tilalta pois ilman korvamerkkejä. Nautarekisterin ansiosta jokaisen suomalaisen naudan elämänvaiheet voidaan jäljittää syntymätilalta kaupan hyllylle asti.

Lehmä_korvamerkit_Pixabay 2016
Kuva: Korvamerkeissä on yksilöllinen EU-tunnus.

Juottovasikasta märehtijäksi

Vasikan ensimmäinen ravinto on emän lypsämää ternimaitoa. Ternimaito sisältää suoja-aineita, joka lisäävät vasikan vastustuskykyä sairauksia vastaan.

Noin viikon ikäiselle vasikalle annetaan pieniä määriä viljaa tai vasikoille tarkoitettua täysrehua sekä heinää. Vettä tulee olla koko ajan tarjolla. Vasikan tärkein ravinto parin ensimmäisen kuukauden ajan on tilatankista otettu maito tai maitojauheesta valmistettu juoma, jota sille annetaan vähintään kaksi kertaa päivässä. Ensimmäisen puolen vuoden aikana vasikalle kehittyy pötsi sekä muut etumahat ja siitä tulee märehtijä.

Vasikka viettää useimmiten ensimmäiset viikkonsa yksilökarsinassa, jonka jälkeen se siirretään ryhmäkarsinaan toisten saman ikäisten vasikoiden seuraan. Suomen eläinsuojelulaki ja EU-direktiivit määrittävät mm. karsinoiden minimimitat. Nauta on laumaeläin, joten sillä tulee aina olla vähintäänkin näköyhteys lajitovereihinsa. Lehmävasikoita ja hiehoja kutsutaan nuorkarjaksi ja ne ovat tulevia lypsylehmiä. Hiehot kasvavat ryhmässä ja laiduntavat omassa porukassaan, erillään lehmistä. Kun hieho on tiinehtynyt ja ensimmäinen poikiminen lähestyy, se siirretään lehmälaumaan.

Takaisin alkuun

Lypsäminen
 

Suomalaisen lehmän keskituotos on Euroopan huippua

Maidontuotantomäärissä on lehmärotujen sekä maiden välillä paljon eroja. Maitotuotoksista puhuttaessa käytetään kilogramman mittaa. Yksi kilo maitoa vastaa noin yhtä litraa maitoa. Suomalaiset holstein-rotuiset lehmät tuottivat vuonna 2015 keskimäärin 10 000 kiloa maitoa. Ayrshire-lehmien keskituotos oli noin 9 000 kg ja itäsuomenkarjan 3 800 kg. Lisää tietoa lypsylehmäroduista löytyy kohdasta ”Lypsylehmärodut ja jalostus”.

EU-maiden keskimääräisten maitotuotosten välillä on huomattavia eroja. Suurimmat keskituotokset vuonna 2014 oli Italiassa, Tanskassa, Suomessa ja Ruotsissa. Vähiten lehmät lypsivät Romaniassa ja Bulgariassa. Syynä eroihin on käytettyjen rotujen lisäksi erot tuotannon intensiivisyydessä eli tehokkuudessa. Keskituotoksiin voidaan vaikuttaa mm. eläinten määrätietoisella jalostuksella, hoito-olosuhteilla ja parhaalla mahdollisella eli optimoidulla ruokinnalla.

Maidontuotannon maakohtaisia kokonaismääriä vertaillessa Suomi on kuitenkin kansainvälisesti todella pieni toimija. Maailman suurimpia maidontuottajamaita ovat Yhdysvallat, Intia ja Kiina. Euroopan suurin maidontuottajamaa on Saksa.

Lisätietoa: Eurostat

Maito syntyy utareessa

Lehmän neljä maitorauhasta muodostavat utareen. Utare jakautuu neljänneksiin, joissa jokaisessa on maitokammio ja nänni eli vedin. Tiineyden aikana lehmän utare kasvaa. Vasikan syntymä käynnistää lehmällä hormonitoiminnan, jonka ansiosta maitoa alkaa erittyä. Utareen muoto on yksilöllinen, ja joillakin lehmillä liian lähellä maata olevaa utaretta suojataan utareliiveillä. Jalostuksella utarerakennetta on onnistuttu parantamaan.

Vastalypsetty maito on lämmintä. Se on myös rasvaisempaa kuin kaupasta ostettava pakattu maito. Lypsetyssä maidossa on rasvaa keskimäärin 4,3 % ja valkuaista eli proteiineja 3,5 % (v. 2015). Ruokinnalla ja jalostuksella on saatu nostettua maidon rasva- ja valkuaismääriä. Tällä hetkellä kiinnitetään huomiota erityisesti valkuaisprosenttiin, sillä se vaikuttaa maidosta valmistettavien tuotteiden määrään ja laatuun.

Lehmä_utare_Pixabay 2016
Kuva: Tämä utare on hieman takapainoinen.

Lypsy on siistiä työtä

Lehmät lypsetään yleensä kaksi kertaa vuorokaudessa. Ennen jokaista lypsyä utare puhdistetaan huolellisesti, jotta bakteerit tai roskat eivät pääse tilatankkiin (maitosäiliöön). Samalla tarkistetaan myös maidon laatu jokaisesta neljänneksestä. Maatilat tekevät usein tuotantosopimuksia raaka-aineen toimittamisesta meijeriin tai elintarviketehtaisiin. Tuotantosopimuksissa on laatuvaatimuksia ja maidon laatuhinnoittelu on kannustanut maatiloja laadun kehittämisessä. Suomalaisten maatilojen maito onkin puhtaudeltaan Euroopan kärkiluokkaa.

Nykyisin lähes kaikki lehmät lypsetään koneellisesti. Lypsykoneen lypsimet kiinnitetään utareen vetimiin (nänneihin). Vetimiin muodostuu tasainen alipaine, mikä aiheuttaa imemisen ja maidon virtauksen maitokammiosta vedinkanavaa pitkin lypsimen putkistoon. Lypsy kestää noin 3 - 4 minuuttia, jonka jälkeen vetimiin usein suihkutetaan desinfioivaa ja hoitavaa ainetta. Koneen putkistoja pitkin maito siirtyy maitohuoneen tilatankkiin, jossa se jäähdytetään. Lypsykone putkistoineen puhdistetaan jokaisen lypsyn jälkeen. Maitoauto hakee maidon tilatankista meijerin kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti.

Parsinavetassa lypsykone sijaitsee maitohuoneen yhteydessä. Maitoputkisto kulkee ympäri navettaa parsirivistön suuntaisesti. Jokaisen parsipaikan kohdalla on teline, johon lypsin voidaan kiinnittää. Lypsin siirretään vuorotellen kunkin lypsettävän lehmän kohdalle. Pihatossa lehmät kulkevat vapaina lypsyasemalle, jossa karjanhoitaja lypsää ne vuorotellen. Yhä useammalla tilalla on lypsyrobotti, jossa lehmät voivat käydä itsenäisesti ympäri vuorokauden. Tietokone tarkkailee lypsykertoja, maitomääriä ja utareterveyttä ja ilmoittaa karjanhoitajalle esimerkiksi tekstiviestillä, mikäli jotain poikkeavaa tapahtuu.

Takaisin alkuun

Märehtijän ruuansulatus

Lehmällä on neljä mahaa

Ruokatieto, märehtijän mahaMärehtijöiden ruuansulatuselimistö ja mahan rakenne ovat erilaisia kuin yksimahaisten ruuansulatus. Esimerkiksi ihmiset, siat, kissat ja koirat ovat yksimahaisia.

Märehtijöillä on neljä mahaa: pötsi, verkkomaha, satakerta eli lehtimaha ja juoksutusmaha. Pötsi, verkkomaha ja lehtimaha muodostavat etumahan. Rehu jauhetaan ja pilkotaan mahoissa tehokkaasti, minkä ansiosta märehtijä pystyy hyödyntämään nurmirehua paljon paremmin kuin yksimahaiset.

Pötsissä ahertavat pieneliöt

Märehtijä ei hienonna ruokaansa heti. Se nielee puoleksi purrun ruokapallon nielun ja ruokatorven kautta pötsiin. Lehmä syö pötsin täyteen rehua, minkä jälkeen se menee makuulle ja alkaa märehtiä. Pötsiin mahtuu kerralla jopa 150 litraa rehumassaa, joten se ei täyty hetkessä. Märehtijän tärkein ravinto on nurmirehu, joka pitää huolta sen koko ruoansulatuksen toiminnasta.

Pötsin ja muiden etumahojen tehtävänä on rehun varastointi, sulatus ja ravintoaineiden imeyttäminen verenkiertoon. Pötsissä ja verkkomahassa rehun hajotus tapahtuu pieneliöstön avulla. Pieneliöitä, kuten bakteereja on esimerkiksi lehmän pötsissä ja verkkomahassa noin 2 - 4 kg. Pieneliöiden hajotustoiminnan tuloksena pötsiin kertyy kaasua, jota pääsee ulos pötsistä lehmän röyhtäillessä. Pieneliöiden lisäksi pötsin liikkeet hajottavat rehua.

Ruokalevolle märehtimään

Kun märehtijä asettuu lepäämään, pötsissä osittain sulanut rehu palaa takaisin suuhun, ja eläin pureskelee sen hienoksi. Tätä kutsutaan märehtimiseksi. Samalla kun eläin hienontaa ruokaansa, se sekoittaa siihen runsaasti sylkeä. Sylkeä erittyy päivän mittaan kymmeniä litroja. Märehtijä käyttää valtaosan vuorokaudesta syömiseen ja märehtimiseen.

Märehtimisen jälkeen eläin nielee vellimäisen ruuan, joka kulkeutuu nyt juoksutusmahaan. Se vastaa yksimahaisten mahalaukkua. Märehtijän juoksutusmahassa, verkkomahassa ja satakerrassa ravintoaineet muuttuvat edelleen paremmin sulaviksi ja imeytyvät verenkiertoon. 

Lopulta märehtijän ravinto joutuu suolistoon. Se muodostuu ohut- ja paksusuolesta. Loput ravinteet imeytyvät suolistossa.

Pieneliöt ovat myös valkuaisen lähde

Juoksutusmahassa on niin hapanta (pH on alhainen), että sinne päätyneet pieneliöt kuolevat. Märehtijä käyttää pieneliömassan ravinnokseen ja saa niistä suuren osan tarvitsemistaan valkuaisaineista. Koska etumahojen pieneliöt valmistavat sisältämänsä valkuaisaineet itse, märehtijöiden rehujen ei tarvitse sisältää kaikkia eläimen tarvitsemia valkuaisaineita. Yksimahaiset ovat sen sijaan riippuvaisia suoraan ravinnosta saatavista valkuaisaineista.

Takaisin alkuun

Lehmän ravinto-oppia

Ruokatieto, navetta
Kuva: Lypsyrotuisia sonneja lihakasvattamossa.

Lypsylehmän ruokinta on tarkkaa puuhaa

Lehmä tarvitsee energiaa ja ravintoaineita kasvuun, elintoimintoihinsa ja erityisesti maidon tuottamiseen. Nuorena, tiineysaikana sekä erityisesti herutusaikana lehmän ravinnontarve kasvaa huomattavasti.

Lehmien ruokinta perustuu laskelmiin kunkin eläimen ravinnontarpeesta. Lehmien rehunkulutusta, maitotuotosta ja kuntoluokkaa (silmämääräistä painoa) seurataan ja tietojen perusteella lehmille annetaan yksilölliset ruokintasuositukset. Suositukset kannattaa tarkistaa kuukauden välein. Mitä enemmän lehmä lypsää, sitä enemmän se syö.

Suurin osa suomalaisista lypsykarjoista kuuluu tuotosseurantaan. Tuotosseurantatilat lähettävät säännöllisesti lehmäkohtaiset tuotos- ja terveystiedot ProAgrian tietokantaan ja saavat tämän perusteella erilaisia raportteja tilansa toiminnasta. Tilat voivat ostaa tuotosseurannan lisäksi myös muita palveluita, kuten jalostusneuvontaa. Tietokoneohjelmien käyttö on maatiloilla nykyään yleistä. 

Lypsylehmän tärkein rehu on nurmesta valmistettu säilörehu

Lehmät saavat rehuista muun muassa energiaa, proteiineja, kuitua, vitamiineja ja kivennäisaineita. Ravintoarvoltaan tasapainoiset annokset koostetaan erilaisista rehuista.

Suomalainen maidontuotanto perustuu laadukkaaseen nurmirehuun, jota saadaan kesällä tuoreena laidunruohona ja talvella säilörehuna tai kuivattuna heinänä. Nurmirehu koostuu usein muutamasta eri kasvista, kuten raiheinästä, timoteistä ja apilasta. Säilörehu valmistetaan niittämällä nurmikasvusto kaksi tai kolme kertaa kesän aikana. Niitetyn nurmen sekaan lisätään luonnollista säilöntäainetta, kuten muurahaishappoa, joka aiheuttaa rehuun lievää käymistä. Tämä estää haitallisia mikrobeja lisääntymästä ja tekee säilörehuun happaman tuoksun. Säilörehu varastoidaan muovipaaleihin, siiloihin tai aumoihin. Kuivaheinä säilyy paaleissa ilman säilöntäaineita.

Nurmirehun sisältämät kuidut ovat märehtijälle välttämättömiä. Tuoreessa ja nuorena säilötyssä nurmessa on myös runsaasti valkuaista ja energiaa. Nurmirehun lisäksi lypsylehmille voidaan antaa energiapitoista viljaa, yleisimmin ohraa ja kauraa. Maidontuotanto lisää valkuaisen tarvetta. Kotimaisia valkuaisrehuja ovat muun muassa rypsi- ja rapsirouhe, herne ja härkäpapu. Soija on ulkomainen valkuaisrehu.

Lehmät voivat syödä lisäksi öljy-, sokeri- ja leipomoteollisuuden sivutuotteena syntyviä aineksia, kuten melassia ja mäskiä. Rehuja voi ostaa myös valmiina seoksina. Rehutehtaat myyvät esimerkiksi puolitiivisteeksi kutsuttua valkuaispitoista valmisrehua ja kaikkia tarvittavia ravintoaineita sisältävää täysrehua.

 Tuuli Hakala
Kuva: Säilörehupaalit odottavat talven ruokintakautta.

Erilaisia rehuja

Säilörehu Valmistettu nurmesta. Sisältää runsaasti kuitua, energiaa ja valkuaisaineita eli proteiineja.
Täysrehu Rehuseos, joka sisältää pääasiassa viljaa ja valkuaista sekä lisättyjä vitamiineja ja kivennäisaineita.
Viljarehu Valmistetaan erilaisista viljoista. Voi olla kokonaista, litistettyä tai jauhoa. Sisältää runsaasti energiaa.
Valkuaisrehu Valmistetaan palko- ja öljykasveista. Sisältää runsaasti
valkuaisaineita eli proteiineja.

Lehmä juo vuorokaudessa jopa 120 litraa vettä

Lehmä tarvitsee runsaasti hyvälaatuista vettä ja sen tarve on 60 - 120 litraa vuorokaudessa. Lehmä käyttää vettä maidon muodostamiseen, neste- ja suolatasapainon ylläpitämiseen, lämmön säätelyyn sekä aineiden kuljetukseen elimistössään. Yhtä maitolitraa kohti lehmä tarvitsee 3 - 4 litraa vettä. Navetoissa lehmillä on omat juoma-automaatit ja laitumella juoma-astioita.

Takaisin alkuun

Lypsykarjarodut ja lypsykarjanjalostus

Lypsykarjanjalostuksella on Suomessa pitkä historia

Suomen yleisimmät lypsykarjarodut ovat tällä hetkellä ayrshire (Ay) ja holstein (Hol). Maamme alkuperäisin lehmärotu on suomenkarja, jonka määrätietoinen jalostustyö alkoi jo 1900-luvun alussa. Suomenkarjan maidontuotantokyky ei ole yhtä hyvä kuin alun perin ulkomailta tuotujen ayrshiren tai holsteinin, mutta maidon koostumus on erinomainen. Suomenkarjan lehmät ovat luonteikkaita ja kestäviä tuotantoeläimiä. Suomenkarjan roduista kyyttö ja lapinlehmä ovat uhanalaisia, joten maitotilat pitävät niitä karjoissaan myös kulttuurisyistä. Jersey-, ja muut lypsykarjarodut ovat vielä melko harvinaisia Suomessa.

Kaikkien rotujen jalostustavoitteena on taloudellinen, tuotos- ja terveysominaisuuksiltaan kestävä lehmä. Ayrshire- ja holstein-rotujen jalostus on Suomessa nykyään aktiivista ja kansainvälisesti arvostettua.

Wikimedia Commons
Kuva: Länsisuomalainen lypsykarja tuottaa keskimäärin 7 000 kiloa maitoa vuodessa.

Tärkeimmät jalostettavat ominaisuudet

  • vuotuinen maitotuotos eli maidon määrä kilogrammoina (kg/vuosi)
  • maidon rasva- ja valkuaispitoisuus
  • maidon solupitoisuus (kuvastaa utareterveyttä)
  • hedelmällisyys
  • terveys
  • rakenne, erityisesti utare- ja jalkarakenne
  • lypsettävyys ja luonne

Jalostusarvon ennuste kuvaa eläimen ominaisuuksia

Lehmille ja sonneille lasketaan jalostusarvon ennuste eli indeksi, joka kuvaa eläimen laadullisia ominaisuuksia. Tämä indeksi lasketaan tuotosseurannan, keinosiemennysrekisterin, eläinten terveystarkkailun ja karjanomistajille tehtyjen haastattelujen perusteella. Indeksi on tärkeä pohjatieto sekä karjakohtaisessa jalostussuunnittelussa että valtakunnallisessa ja kansainvälisessä jalostusyhteistyössä. Karjanomistaja voi painottaa omassa valinnassaan itselleen tärkeitä eläimen ominaisuuksia.

Ayrshire

Ayrshire (Ay) on Suomen tärkein lypsykarjarotu. Vuonna 2015 tuotosseurantaan kuuluvista lehmistä 55 %  oli ayrshire-rotuisia. Lehmä tuottaa maitoa keskimäärin 9 000 kg vuodessa (v. 2015) ja painaa noin 600 kg.

Wikimedia Commons
Kuva: Ayshire-rotu on peräisin Skotlannista, Ayrshiren maakunnasta.

Holstein

Mustavalkoinen holstein (Hol) on maailman tärkein lypsykarjarotu. Puna-valkoinen linja on harvinaisuus. Suomeen tuotiin 1960-luvulla friisiläis-rotuisia eläimiä, joihin Pohjois-Amerikassa kehitetty holstein-linja sekoittui. Suomessa vuonna 2015 tuotosseurantaan kuuluvista lehmistä 43 % oli holstein-rotuisia. Rotu tuottaa maitoa vuodessa noin 10 000 kg (v. 2015). Lehmä painaa keskimäärin 645 kg.

 Pixabay
Kuva: Holstein-rodun alkuperä on Pohjois-Hollannissa, Frieslandissa.

Suomenkarja

Suomenkarjan (Sk) osuus lypsylehmistä on vähäinen, noin 1 %. Suomenkarjaa on kolmea eri tyyppiä: valkoselkäinen itäsuomenkarja eli kyyttö, valkea pohjoissuomenkarja eli lapinlehmä ja ruskea länsisuomenkarja. Näistä länsisuomalainen tyyppi on suosituin, sillä sen maitotuotos on kohtalainen. Vuonna 2015 tuotosseurantaan kuuluneiden suomenkarjalehmien keskimääräinen vuosituotos oli 5 500 kg maitoa. Lehmä painaa keskimäärin 530 kg.

Wikimedia Commons
Kuva: Kyyttöjä laitumella.

Jersey

Pienikokoinen jersey (Je) on maailman toiseksi yleisin lypsyrotu. Suomessa lehmien määrä tuotosseurannassa on vielä vähäinen, vuonna 2015 jersey-lehmiä oli 559 kpl. Väritykseltään eläimet ovat ruskeita, ja rodusta löytyy sekä sarvellisia että nupoja eläimiä. Jersey on tunnettu korkeista maidon rasva- ja valkuaispitoisuuksista. Rodun pieni koko ja maine hyväluonteisena lypsylehmänä ovat pitäneet sen suosiossa maidontuotannossa.

Wikimedia Commons
Kuva: Jersey-rotu on peräisin Jerseyn saarelta, Iso-Britanniasta.

Takaisin alkuun

Lehmäsanastoa

nauta eläinlajin yleisnimi
lehmä yleisesti tarkoittaa nautaa, tarkasti ottaen naaraspuolinen aikuinen, poikinut nauta
vasikka lehmän jälkeläinen
hieho naaraspuolinen nuori nauta
mulli urospuolinen nuori nauta
sonni urospuolinen aikuinen nauta
navetta lehmien pitopaikka
pihatto navetta, jossa lehmät voivat kulkea vapaina
parsi yhdelle lehmälle varattu (sivuilta aidattu) alue
rehu lehmien ruokintaan käytetty heinä, vilja ym.
pahnat pehmusteet ja kuivikkeet (olkia ym.) lehmän ja erityisesti vasikan alla
lanta lehmän uloste
sorkka lehmän kovahko jalkaterä
utareet ja vetimet maitorauhaset, joista maito lypsetään
pötsi suurin lehmän ruuansulatuksen neljästä mahasta
LYPSYKARJArotu samanlaisia periytyviä ominaisuuksia omaavat maidontuotantoon kasvatettavat naudat, esim. ayrshire-rotu
nupo sarveton lehmä
tiine vasikkaa odottava/kantava lehmä
 
poikiminen lehmän synnytys
keinosiemennys lehmän kohtuun viedään keinotekoisesti sonnin siemennestettä ja lehmä saadaan tiineeksi
ternimaito vasikan arvokas ensimaito, jota erittyy lehmästä heti poikimisen jälkeen

Takaisin alkuun

Seminologi

on tuotantoeläinten (yleisimmin naudan ja sian) keinosiementäjä. Tehtäviin kuuluu muun muassa siemennys, tiineystarkastukset, alkionsiirrot ja hedelmällisyysneuvonta.