Poro

Poronhoito on hyvin erilaista kotieläinten kasvatusta verrattuna naudan- tai possunkasvatukseen; valtaosan ravinnosta ne saavat luonnosta liikkuessaan vapaasti laajoillakin alueilla. Niille ei myöskään rakenneta suojia vaan ne tulevat toimeen taivasalla.

Ruokatieto, porot, kuvaaja Vesa Jääskeläinen

Poronhoito on luontaisesti sijoittunut maamme pohjoisosiin.

Perinteisessä saamelaisessa poronhoidossa toiminnallinen perusyksikkö on ollut ennen lapinkylä eli siida. Senaatin vuonna 1898 tekemällä päätöksellä poronomistajat velvoitettiin perustamaan tarkoin maantieteellisin rajoin määritellyt paliskunnat. Uusi poronhoitolaki säädettiin vuonna 1990.

Poronhoidossa määritellyn poronhoitoalueen maapinta-ala on noin 114 000 km2. Sen eteläraja noudattaa lännessä Kiiminkijokea ja idempänä Puolangan-Hyrynsalmen maantietä sekä Kuhmon kunnan pohjoisrajaa. Tällä alueella asuva Suomen kansalainen ja paliskunta voivat olla poronomistajia. Poronomistajia on nykyään hieman yli 7000. Vuonna 2011 suomessa oli noin 196 000 eloporoa.

Poronhoitolain mukaan poronhoitoalue on jaettu paliskuntiin. Paliskuntien tehtävänä on suojella poroeloa, edistää sen hoitoa sekä estää poroja tekemästä vahinkoa ja menemästä toisten paliskuntien alueille. Paliskuntia on Suomessa tällä hetkellä noin 60.

Paliskunnat muodostavat Paliskuntain Yhdistyksen, joka vastaa valtakunnan rajoilla olevien esteaitojen (yhteensä noin 2 000 km) rakentamisesta ja kunnossapidosta. Paliskuntain Yhdistys hyväksyy myös uudet poromerkit ja pitää poromerkkirekisteriä.

Poron vuosi

Poronhoitotyössä kaksi huippua: vasanmerkintä ja erotukset

Ruokatieto, poro, kuvaaja Vesa Jääskeläinen

Poromies on aina käyttänyt hyväkseen pohjoista luonnonrytmiä hoitaessaan poroja. Poronhoitotöistä eniten aikaavievä on porojen kokoaminen. Muita maastossa suoritettavia töitä ovat porojen merkitseminen, lukeminen, erottaminen, teurastaminen ja paimentaminen.

Poronhoidossa erotetaan lähinnä kaksi työhuippua: vasanmerkintäaika kesä-heinäkuussa sekä syys- ja talvierotusten aika syys-tammikuussa. Poronhoitovuosi on 1.6.-31.5.

Vasonta alkaa vapusta

Poron lisääntyminen liittyy kiinteästi eri vuodenaikoihin. Poro vasoo tavallisesti touko - kesäkuussa, mutta poikkeuksellisesti vasoja voi syntyä vielä syksyllä, jopa marras - joulukuullakin. Sanonta "vappuna vasa hangella" ilmoittaa vasontakauden alkamisen. Suurin osa vasoista syntyy pälville eli lumen alta paljastuneelle maalle kesäkuun alkuun mennessä. Vuosittain syntyy 100 - 120 000 poronvasaa. Syntyessään poronvasa painaa keskimäärin 5 - 7 kiloa.

Vasojen painonkehitys on nopeinta alkukesällä ja syntymäpaino kaksinkertaistuu jo ensimmäisen kuukauden aikana. Vastasyntynyt vasa on täysin riippuvainen emän maidosta. Myöhemminkin vaatimen maidontuotto vaikuttaa suuresti vasan kehittymiseen.

Hyttynen - poromiehen renki

Juhannuksen tienoilla hyönteiset eli räkät ajavat poroja suuriin tokkiin tuntureille ja soille. Hyttynen onkin poromiehen paras renki koottaessa poroja kesällä vasanmerkitsemisaitoihin. Kesätokkien kokoaminen suoritetaan metsäalueella jalkaisin, tunturialueella maastomoottoripyöriä käyttäen. Myös lentokonetta käytetään apuna porojen etsimisessä.

Kesällä vasa seuraa emäänsä, mutta tunnistamisessa käytetään apuna myös numerointia. Vasat otetaan aidassa kiinni käsin tai vimpaa ja suopunkia käyttäen ja pannaan korvamerkillä emänsä merkille. Vasanmerkintä suoritetaan tavallisesti yöllä ilman hieman viilennyttyä. Paliskunnissa vasanmerkintä jatkuu usein elokuun alkuun saakka. Ne vasat, joita ei saada kesällä merkkiin, merkitään syksyn ja syystalven erotuksissa.

Merkkien perusteella saadaan selville mm. se, kuka porot omistaa.

Luonnosta parhaimmat rehut

Kesä ja alkusyksy ovat porojen kuntoutumisen, kasvun ja vararavinnon keruun aikaa. Kesäajan ravinto vaihtelee suuresti tärkeimmillä kesälaitumilla, joita ovat suot, jokivarsiniityt, pohjoisessa avotunturit ja metsäalueella avohakkuualueet. Näiltä porot saavat riittävästi ruohoja, saroja ja heiniä ravinnokseen. Käytetyimpiä ravintokasveja ovat raate, järvikorte, kultapiisku, horsma ja lehtipuiden vesat. Kesäravinnon ravintoarvot ovat korkeat ja poro pyrkii valitsemaan aina parhaan, juuri kasvuvaiheessa olevan ravinnon.

Syksyllä porot syövät etenkin sieniä. Sienien ravitsemuksellinen merkitys on merkittävä. Niiden lisäksi poro syö heiniä, saroja ja ruohoja. Jäkälän merkitys kasvaa talven koittaessa. Jäkälissä on hiilihydrattien ansiosta runsaasti poron tarvitsemaa energiaa. Jäkälän lisäksi poron tärkeitä ravinnon lähteitä ovat erilaiset varvut sekä heinien ja ruohojen talvivihreät osat, joita poro kaivaa lumen alta.

Talvella lumivaipan paksuuntuessa joutuu poro kaivamaan ravintonsa yhä syvemmältä.

Keväällä lumipinnan kovetessa hangeksi ravinnon kaivaminen on yhä vaikeampaa. Silloin porot syövät esimerkiksi puilla kasvavaa luppoa. Poromiehet voivat myös ruokkia poroja talven varalle korjatuilla heinillä, lehdeksillä ja kortteilla.

Syksy alkaa rykimällä

Vaadin ja hirvas tulevat kiimaan syksyllä. Kiima eli rykimä alkaa normaalisti elokuun lopulla ja suurin osa vaatimista tulee kantaviksi jo lokakuun loppuun mennessä, loput marraskuun puolella.

Ruokatieto, poro, kuvaaja Vesa Jääskeläinen

Poroerotus

Syksyllä poromies käyttää hyväkseen porohirvaiden ja vaadinten muodostamia rykimäpartioita kootessaan poroja erotusaitauksiin. Vaadinhaaremiaan vartioivat valtahirvaat helpottavat suuresti poromiesten työtä. Kokoaminen tapahtuu tunturialueella lumen aikana moottorikelkkaa käyttäen. Metsäalueella porojen kokoaminen suoritetaan pääasiassa sulanmaan aikana jalkaisin ja lumikelillä suksilla liikkuen.

Erotusaidat ovat joko kiinteitä tai siirrettäviä. Porot kuljetetaan erotusaitoihin siulojen eli johdinaitojen avulla. Varsinaisen aidan osat ovat syöttöaita, kaarre, kirnu ja konttorit. Erotusaidassa porot erotellaan ja luetaan. Erottamisessa teurasporot otetaan erilleen eloporoista. Samoin erotetaan vieraspaliskuntien porot ja viedään omille alueilleen.

Erotustilaisuudessa eloporot eli siitokseen jätettävät porot luetaan. Luettava poro otetaan kiinni, tunnistetaan ja ilmoitetaan lukumiehelle, joka merkitsee poron ja omistajan poroluetteloon. Lukumiehet viiltävät puukolla poron kylkikarvoihin näkyvän lukumerkin. Porojen lukeminen on lakimääräinen työ, jossa valantehneet luottamusmiehet toimivat johtajina. Eloporoja on noin
200 000.

Erotuksissa osa vanhemmista hirvaista ja urakoista kuohitaan porohäriksi, hyviksi teurasporoiksi. Erotukset ja teurastukset päättyvät vuoden vaihteessa. Vuosittain teurastetaan 80 - 120 000 poroa, joista yli 70 % on vasoja. Porohärästä saadaan lihaa 50 - 60 kiloa ja vaatimesta 35 - 40 kiloa. Vasan teuraspaino on keskimäärin 20 kiloa.

Jäkälää, luppoa ja varpuja

Syystalven kiima-ajan jälkeen hirvas pudottaa sarvensa ja porot siirtyvät vähitellen talvilaitumille. Porojen syysherkkujen - sienten - loputtua ja ruohokasvien lakastuttua porot syövät jäkälää, varpuja ja luppoa tai naavaa. Poro on ainoa suurikokoinen kasvissyöjä, joka pystyy tehokkaasti käyttämään hyväkseen jäkälää ja naavaa. Talvella poro kykenee ensisijaisesti tyydyttämään vain perusaineenvaihdunnan energiatarpeet, talviravinnolla se pysyy hengissä ja laihtuu. Poron ravinnon riittävyyden kannalta on avainasemassa jäkälän, lupon ja metsälauhan riittävyys ja saatavuus talvioloissa.

Jäkälän merkitys on suuri poronhoitoalueen pohjoisosissa, jossa porot pystyvät kaivamaan sitä lumen alta normaalitalvina kevääseen saakka. Etelä- ja keskiosissa porot siirtyvät tammi - maaliskuussa paljolti puilla kasvavan lupon käyttöön, kun kaivu vaikeutuu lumipeitteen kovetessa tai paksuuntuessa.

Talvella poroja paimennetaan

Poromiehen talvitöistä tärkeimpiä ovat paimentaminen ja porojen lisäruokinta. Tunturialueella pidetään paimentamisella porot koossa, tokassa, melkein ympäri vuoden. Paimentaminen suoritetaan moottorikelkan ja porokoiran avulla. Paimennuksella porot ohjaillaan vuodenajoittain sopiville laitumille ja estetään niitä vaeltamasta vieraspaliskuntiin ja valtakunnan rajojen yli. Metsäalueella paimentamisella tarkoitetaan lähinnä porovahinkojen ehkäisemistä ja porojen vartiointia.

Laidunten muuttuessa poroja joudutaan ravintotilanteen helpottamiseksi myös paikoin ruokkimaan. Lisäruoka on yleensä kuivaa heinää.

Porosanastoa

vasa, vasikka poro ensimmäisellä ikävuodellaan, paikoin vain ensimmäiseen syksyynsä
kesakko kesällä syntynyt vasa
vaadin, vaain, vaami kolmea vuotta vanhempi naarasporo
urakka urosporo toisella ikävuodellaan
hirvas kolmea vuotta vanhempi urosporo
härkä kuohittu urosporo
nimiloppu kuutta vuotta vanhempi poro
valkko valkea poro
mutsikki, musiikki tumma poro
rusakka, rusakko ruskeankellertävä poro
kalppinokka valkeaturpainen poro
nulppo sarveton poro
naamasarvet nahan peittämät kasvavat sarvet
kopara poron sorkka
elo porokarja
tokka suuri porolauma
parttio pieni porolauma
rykimä porojen kiima-aika
paliskunta, palkinen poronhoitopiiri tai -yhtymä
liemu räkkäsuoja, porolato
kaivos/ kiekerö porojen talvinen ruokailupaikka
luppo naava
räkkä lentävät, poroa ahdistavat hyönteiset
nutukas, siepakka poron koipinahasta tehty karvakenkä
kallokas poron kallonahasta tehty karvakenkä
säpikäs poronnahkasäärystin