Kasvatettavat ravut

Mitä ravunviljely on?

Tyypillisimmillään ravunviljely on Suomessa maatalouden sivuelinkeino. Toistaiseksi vain muutama yrittäjä harjoittaa ravunviljelyä pääelinkeinonaan. Käytössä olevat viljelymenetelmät voidaan jakaa kolmeen ryhmään: lammikko-, puoliteho- ja tehoviljely.

Lammikkoviljely

Luonnonmukaisessa lammikkoviljelyssä yksinkertaisimmat tuotantolaitokset koostuvat maalammikoista, joihin istutetaan rapuja. Ravut kasvavat ja lisääntyvät lammikoissa. Lammikoiden ravuntuottoa lisätään ruokinnalla. Sato kerätään yleensä merroilla pyytämällä, mutta pienten, esim. kesänvanhojen poikasten kerääminen tällaisista lammikoista on vaikeaa, lähes mahdotonta.

Puolitehoviljely

Puolitehoviljelyllä tarkoitetaan yhdistettyä lammikko- ja tehoviljelyä. Lammikot ovat usein vartavasten rapujen viljelyyn suunniteltuja. Lammikot ovat tyhjennettävissä rapujen lajittelua ja tuotannon keräämistä varten.

Rapujen lisääntyminen tapahtuu valvotuissa olosuhteissa. Emot tai pelkästään mäti siirretään sisätiloihin hautomoon, jossa poikasten kuoriutumisajankohtaa voidaan aikaistaa vettä lämmittämällä. Kuoriutumisen jälkeen poikaset siirretään kasvamaan ulkolammikoihin. Puolitehoviljelykäytäntö on kehitetty Suomessa ja on meillä yleisin käytössä oleva ravunviljelymenetelmä.

Tehoviljely

Tehoviljelyssä ravunviljelyn kaikki vaiheet tapahtuvat sisätiloissa valvotuissa olosuhteissa. Suomessa ei tehoviljelyä ole toistaiseksi juuri kokeiltu. 

Poikasten kasvatus

Haudonnassa ja pikkupoikastuotannossa on olemassa selvät työhuiput. Varhaistettuja lämpöhaudottuja poikasia tuotettaessa mädin irrotus ja hoito maalis-toukokuussa ovat työläitä viljelyvaiheita.

Mätimunat irrotetaan emojen pyrstön alta kärjistään suojatuilla pihdeillä ja siirretään koneelliseen haudontaan.

Mädin kuoriutuminen ja pikkupoikasten siirto alkukasvatukseen tai markkinointi sekä poikaslammikoiden kunnostustyöt ajoittuvat toukokuun lopulle ja kesäkuun alkuun.

Syystöihin kuuluvat poikaslammikoiden tyhjennys, uusien emorapujen hankinta ja vanhojen emorapujen nosto lammikoista sekä niiden lajittelut ja pariuttaminen, joko sisäaltaissa tai lammikoissa.

Talvikuukaudet ovat hiljaista aikaa ravunviljelyssä. Silloin on aikaa korjata, kunnostaa ja rakentaa viljelyvälineistöä. Mikäli emot ovat sisäaltaissa, mätien tarkistus ja arviointi pari kertaa talvessa, emojen ruokinta pari kertaa kuukaudessa sekä vesityksen päivittäinen valvonta ovat talven rutiineja. Jos mätiemot ovat ulkoaltaissa, ovat vesityksen valvonta ja petojen torjunta ainoita viljelytöitä talvella.

Lämpötila vaikuttaa rapujen koko elämänkiertoon

Lämpötila säätelee rapujen aineenvaihduntaa, kasvua ja lisääntymistä ja määrittää siten niiden maantieteellisen ja paikallisen levinneisyyden. Ravun ja täpläravun poikaset kasvavat parhaiten 21 - 23 asteen lämpötilassa. Ihanteellinen kasvatuslämpötila saattaa olla kasvun optimilämpötilaa alempi (17 - 21 astetta), sillä yleensä myös kuolleisuus lisääntyy lämpötilan noustessa.

Rapujen onnistunut lisääntyminen edellyttää riittävän pitkää kasvukautta, jotta rapuemot ennättävät varastoida muniinsa tarpeellisen määrän energiaa. Myös poikasten on ennätettävä kasvaa riittävän suuriksi selviytyäkseen talvesta.

Ravut tarvitsevat hapekasta vettä

Eri kehitysvaiheessa olevien rapujen hapentarve vaihtelee. Erityisen herkkä vaihe on poikasten kuoriutuminen, jolloin hapenkulutus lisääntyy voimakkaasti. Kooltaan pienemmät yksilöt kuluttavat suhteellisesti enemmän happea kuin suuremmat.

Rapu on kaikkiruokainen

Ruokinta lisää rapujen kasvua. Ravinnon tarve on riippuvainen lämpötilasta. Talvella tarve on vähäinen eikä ruokintaa lammikoihin tarvita. Syksyllä lammikkoon varisseet lehdet ja lammikon tarjoama oma luonnonravinto riittävät. Kesällä ruokinta on tehokkaampaa. Rapuja ruokitaan aina illalla, mitä myöhempään sen parempi. Annettaessa rehuna kalaa, on makean veden kalat aina pakastettava ennen käyttöä rapuruttoriskin vuoksi. Viikottain ravuille annetaan perunaa, porkkanaa, viljaa ja muita kasviksia.

Rehu tarjotaan ruokinta-alustoilta. Aamuisin syömätön rehu korjataan pois, koska pilaantunutta rehua ei ravuille saa antaa. Suomessa ei ole käytössä teollisesti valmistettuja rapurehuja.

Raputaudit

Viljeltäessä rapuja niitä on luonnonvaraisten rapujen esiintymistiheyteen verrattuna moninkertainen määrä. Siksi mahdollisten tautien leviäminen on nopeaa. Raputaudeista merkittävin uhka on rapurutto. Myös eräät loistaudit voivat olla ongelmallisia.

Tautien ja loisten torjunnassa ennaltaehkäisy on tärkein keino välttää vahinkoja. Oikea viljelypaikan sijainti, hyvät viljelyolosuhteet, tarkka ruokinta, rapujen hellävarainen käsittely ja yleinen siisteys vähentävät rapujen riskiä saada jokin tauti.

Maailman pohjoisimmat ravun esiintymisalueet sijaitsevat Suomessa

Vain Etelä-Suomi on ravun luontaista levinneisyysaluetta ja siten viljelyyn sopivinta aluetta. Eniten rapuja viljellään Hämeessä, sekä Lounais- ja Etelä-Suomessa. Viljelyn mahdollisuudet heikkenevät sitä mukaa, mitä pohjoisemmaksi mennään. Pohjois-Suomen ja jopa Keski-Suomen Etelä-Suomea alemmat kesän keskilämpötilat ja lyhyempi kasvukausi hidastavat rapujen kasvua ja lisääntymistä. Mädin lämpöhaudonnalla kasvukauden pituutta voidaan jatkaa, mutta yhtä hyviä olosuhteita kuin Etelä-Suomessa ei silti saavuteta.

Tarkkaa maantieteellistä pohjoisrajaa ravunviljelylle on vaikea asettaa. Todennäköisesti ainakaan Oulujoen vesistöaluetta pohjoisempana ei ole edellytyksiä kannattavaan rapujen tai täplärapujen viljelyyn. Mädin ja vastakuoriutuneiden poikasten tuotantoa voidaan harjoittaa pohjoisempana kuin poikas- tai jatkokasvatusta.