Nurmiheinät ja -palkokasvit

Nurmialasta säilörehuksi ja kuivaksi heinäksi käytetään lähes saman verran, noin 40 % kumpaakin. Laitumien osuus nurmista on vajaa 20 %.

Nurmiviljely on alkanut Suomessa vasta 1800-luvun lopulla. Siihen saakka karjan rehut koottiin luonnonniityiltä. Aluksi nurmien sato kuivattiin, myöhemmin yleistyivät myös laiduntaminen ja säilörehun valmistus. Nurmialan osuus viljelyalasta oli suurimmillaan puolet. Satojen parantuessa ja toisaalta kotieläinten määrän vähentyessä nurmikasvien viljelyala on pienentynyt.

Nurmiheiniä ja nurmipalkokasveja

Nurmikasveja ovat nurmiheinät ja nurmipalkokasvit. Nurmikasveja viljellään yleensä useamman eri lajin seoksina.

Nurmikasvien tärkeitä ominaisuuksia ovat satoisuus, rehun laatu sekä talvenkestävyys ja jälkikasvu. Jälkikasvukyky tarkoittaa sitä, että nurmi lähtee ripeästi uuteen kasvuun niiton jälkeen.

Timotei on yleisin

Nurmiheinät ovat viljojen sukulaisia. Niidenkin varsi on nimeltään korsi ja kukintona on tähkä tai röyhy.

Timotein kukinto on tähkä.

Nurminadan kukinto on röyhy.

Timotei talvehtii hyvin, joten sitä voidaan viljellä koko Suomessa. Tämän vuoksi se on eniten viljelty nurmikasvimme. Timotei on vaatimaton kasvi, mutta silti maittava rehu. Timotei on nopeasti kasvava ja se on siten kahden niiton kasvi eli satoa saadaan kahdesti kesän aikana. Timotein juuret ovat melko lyhyet, joten kuumina kesinä timotei saattaa kärsiä kuivuudesta.

Muita nurmiheiniämme ovat erityisesti säilörehu- ja laidunnurmille soveltuva nurminata. Se menestyy koko maassa. Nurminata kestää timoteitä paremmin kuivuutta ja tauteja. Koiranheinää voidaan viljellä vain viljelyvyöhykkeillä
1 - 3. Se on savi- ja hiesumaiden nurmikasvi, joka on hyvin talven- ja poudankestävä. Englanninraiheinää viljellään vain Etelä-Suomessa.

Nurmipalkokasvit ovat arvokkaita, mutta vaativia

Palkokasvit pystyvät yhteistyössä bakteerien kanssa sitomaan ilmakehän typpeä kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Tämän vuoksi ne eivät tarvitse typpilannoitusta. Ne jättävät maahan typpeä seuraavaakin kasvia varten ja niiden voimakas juuristo myös parantaa maan rakennetta.

Nurmipalkokasvit ovat ristisiittoisia ja hyönteispölytteisiä ja täten hyviä mesikasveja mehiläisille. Ne ovat myös vaativia ja tarvitsevat heinäkasveja paremman kasvualustan ja korkeamman pH:n. Lisäksi ne usein talvehtivat heikommin kuin nurmiheinät.

Puna-apila on tärkein nurmipalkokasvimme

Tärkein nurmipalkokasvimme on puna-apila. Eniten puna-apilaa on viljelty 1950-luvulla, jolloin sen osuus nurmialasta oli 30 %. Nykyään puna-apilan osuus on muutama prosentti. Puna-apilan osuus nurmialasta on kuitenkin kasvussa, koska puna-apila sopii erittäin hyvin luonnonmukaiseen viljelyyn viherlannoitteeksi. Sitä viljellään yleensä seoksena timotein kanssa. Puna-apilasta saa maittavaa säilörehua. Puna-apilalla on pitkät juuret, joten se kestää hyvin poutasäitä.

Muita nurmipalkokasveja

Muita nurmipalkokasveja ovat alsikeapila, valkoapila, sinimailanen ja vuohenherne. Niiden merkitys Suomessa on hyvin vähäinen, vaikka sinimailanen on koko maailman tärkeimpiä nurmikasveja.

Rehujen viljelyn osuudet