Normaali versio

Tuonti ja vienti

Suomesta viedään ruokaa ulkomaille, ja ulkomailta tuodaan ruokaa myös Suomeen.
ruokavisa, ruokatieto, kuva Scanstockphoto
 
Tuontituotteiden avulla voimme tutustua muiden maiden ja alueiden ruokakulttuuriin.  Viemällä omia tuotteitamme muualle maailmaan voivat muut vuorostaan tutustua Suomelle ominaisiin raaka-aineisiin ja elintarvikkeisiin. Tuonti on myös välttämätöntä silloin, kun oman maan tuotanto ei riitä kattamaan kysyntää. Vastaavasti vienti on järkevää silloin, kun omalla alueella on ylitarjontaa raaka-aineesta tai elintarvikkeesta. 
 
Suomeen tuodaan kuitenkin myös elintarvikkeita, joita pystyisi tuottamaan täällä. Tämä on valitettavaa, mutta johtuu usein siitä, että ruuan tuottaminen on halvempaa jossakin muualla. Ulkomailta tuodun ruuan tuotanto on vaatinut paljon peltoalaa ja kasteluvettä, mikä heikentää tuotantomaan luonnon monimuotoisuutta.
 

Taulukkoon on merkitty tärkeimmät tuonti- ja vientielintarvikkeet. Suomeen tuodaan enemmän elintarvikkeita kuin täältä viedään, mikä heikentää Suomen taloustilannetta.

Tuonti Suomeen Viisi suurinta ryhmää
Teolliset tuotteet

Maitotuotteet, viljat, rehut, alkoholijuomat, suklaa ja makeiset

Maataloustuotteet

Vihannekset ja kasvikset, tuore kala, kahvi, hedelmät ja erikoiskasvit

Vienti Suomesta Viisi suurinta ryhmää
Teolliset tuotteet

Alkoholijuomat, liha, maitovalmisteita, suklaa ja makeiset ja viljatuotteet

Maataloustuotteet

Viljat, kahvi, tuore kala, kananmunat

 
 

Paikallisuus lisää huoltovarmuutta

 
Rahtikuljetukset pitkien matkojen päähän rasittavat ympäristöä ja näkyvät tuotteen lopullisessa hinnassa. Mikäli valtaosa lähialueen ruuasta koostuu tuontituotteista, on alue myös hyvin riippuvainen muista.
Lähellä tuotettua paikallisruokaa kuluttamalla pystymme paremmin varmistamaan huoltovarmuuden. Samalla tuemme paikallisia yrittäjiä lisäämällä heidän tuotteidensa kysyntää, mikä antaa heidän työlleen jatkuvuutta.
 

Huoltovarmuus

Kertoo siitä, mitkä edellytykset valtiolla on täyttää aiemmin mainitut tarpeet ja tarjota ruokaa, sähköä jne. poikkeustilassa. Poikkeustila voi johtua esim. luonnonkatastrofista tai sodasta, jolloin niin oma tuotanto kuin vienti ja tuontikin vaarantuvat.