Ruuantuotannon taloudellinen merkitys

Etelä-Pohjanmaa - Ruokamaakunta

Ruokaketju on merkittävä tulonlähde valtiolle. Valtion kassaan kilahtaa verotuloja, joita ruoka-alan työntekijät maksavat palkastaan ja kuluttajat ostamastaan ruuasta.

Joka kymmenes ruokaketjussa töissä

Ruuantuotanto työllistää joko suoraan tai välillisesti valtavan määrän ihmisiä. Maatalouden alkutuotanto, elintarviketeollisuus sekä kauppa ja ravitsemispalvelut työllistävät yhteensä n. 300 000 ihmistä. Tämä tarkoittaa sitä, että noin joka kymmenes työikäisistä saa palkkansa elintarvikeketjuun liittyvästä työstä (ETL).

Ruoka vaikuttaa myös paikallisemmin esimerkiksi maakunnan talouteen. Voit katsoa oheisesta videosta, minkälainen merkitys ruuantuotannolla on Etelä-Pohjanmaan maakunnalle.

Ruokatieto, Jussi Ulkuniemi

Kotimaisella ruuantuotannolla on monenlaisia yhteiskunnallisia, paikallisia ja taloudellisia vaikutuksia.

Sinä voit kuluttajana omilla ostopäätöksilläsi vaikuttaa siihen, millaista ruokaa Suomessa syödään tulevaisuudessa. Jos jokainen suomalainen ostaa kuukausittain yhdellä lisäeurolla Suomessa valmistettuja elintarvikkeita, syntyy maahamme 1 500 uutta työpaikkaa vuodeksi.