Normaali versio

Kuluttajana vaikutat lähelle ja kauas

Kuluttajana meidän kaikkien tulee kantaa vastuumme yhteisestä hyvinvoinnista. Pienillä teoilla on suuri merkitys. On hyvä pitää mielessä, että omilla valinnoilla ja omalla käytöksellä voi vaikuttaa lähellä olevien ihmisten elämään, mutta myös kaukana elävien ihmisten elämään.

Ruokavisa, Ruokatieto, Kuvaaja Anna Hiltunen
 

Naiset myyvät villimangoja torilla.

Ruokaostoksilla käyminen saattaa herättää runsaasti erilaisia kysymyksiä. Sinua voi kiinnostaa esimerkiksi se missä ja minkälaisissa olosuhteissa ruokasi on tuotettu, ehkä sekin, kuka ruokasi on tuottanut tai valmistanut? Minkälaisen kuormituksen ympäristölle ruokasi aiheuttaa? Kiinnitätkö huomiota ravitsemukselliseen laatuun, tai ehkä hintaan?

Ruuan ostaminen ei siis ole aivan yksinkertainen asia. Sinun tehtäväksesi kuluttajana jää ratkaista se, mitä asioita ruuan hankinnassa painotat. Hyvänä lähtökohtana voi pitää sitä, että valitsee ostoskoriinsa sellaista ruokaa, joka ei aiheuta vaaraa tai vahinkoa itsellesi, ruokasi tuottajalle tai ympäristölle. Tällaisen ruuan löytäminen voi olla kuitenkin toisinaan haasteellista. Näiltä sivuilta löydät apua siihen, minkälaisia asioita ruuan hankinnassa voi pohtia.