Ympäristö

Ruuantuotanto kuormittaa luontoa. Ihminen tarvitsee ruokaa elääkseen, ja se on tärkeä osa kulttuuriamme. Ruuan valinnassa kannattaa kuitenkin ottaa ympäristönäkökohdat huomioon.

Koko maailman mittakaavassa kaikesta ihmisen aiheuttamasta ympäristökuormituksesta noin kolmannes syntyy ruuan tuotannosta ja kulutuksesta. Ruuan tuotannon osuus kasvihuonepäästöistä on samaa luokkaa. Vesistöjen tilaan ruuankulutuksella on vieläkin suurempi vaikutus: ruuan tuotanto vastaa puolta ihmisen toiminnan aiheuttamista ravinnepäästöistä. Myös vesistöjen kalakannat hupenevat kestämättömän kalastuksen seurauksena. Ravinto on kuitenkin ihmisen perustarve ja elämän ehto.

Ruuantuotanto kuormittaa luontoa, mutta tuotantomenetelmiä kehittämällä kuormitusta pienennetään jatkuvasti. Pohjoinen sijaintimme tuo erityisiä haasteita maatalouteen, mutta myös mahdollisuuksia. Suomi on pohjaveden osalta omavarainen, ilman laatu on hyvä ja pohjoisen pitkät valoisat yöt tuovat mahdollisuuksia viljelyyn. 

Ruuantuotannolla voidaan nähdä olevan myös positiivisia ympäristövaikutuksia. Maataaloustuotanto on lisännyt esimerkiksi luonnon monimuotoisuutta edistämällä sellaisten lajien elämää, jotka eivät muuten menestyisi suomalaisessa metsä- ja suoluonnossa. Ruuantuotanto muovaakin metsistä ja ryteiköistä peltoja ja niittyjä, jotka ovat osa maalaismaisemaa. 

Ympäristönäkökohtia on hyvä pohtia ja ottaa ne huomioon omia ruokavalintoja tehtäessä. Tässä luvussa tarkastellaan ruuan tuotannon ja kulutuksen ympäristönäkökohtia.

Ruokavisa, Ympäristö, kuva Marko Myllyaho