Kehitysvaiheita

Pohjoinen sijaintimme idän ja lännen välissä on vaikuttanut ja vaikuttaa yhä ruokakulttuurin kehitykseen Suomessa.

Suomi on maailman pohjoisin maatalousmaa. Lyhyt kesä ja alhainen lämpötila rajoittavat viljeltävien kasvien määrää. Luonnonolot näkyvät selvimmin satotasossa, mikä on noin puolet Keski-Euroopan tasosta. Kesähallat, liika kuivuus tai ylenpalttinen sade tuovat omat haasteensa maatalouden harjoittamiseen.

Sijaintimme tuo kuitenkin monia etuja. Pitkät valoisat kesäpäivät ja -yöt tuottavat kasviksiin aromia ja väriä. Muutamat kasvit hyödyntävät kesäöiden lämmön ja valon kasvamalla myös öisin! Kylmä talvi auttaa pitämään maaperää puhtaana, sillä talven kovat pakkaset pitävät huolen kasvituholaisten torjunnasta.

Lyhyt kesä on haastanut kehittämään tuotantotapoja.

Pohjoisuus on haastanut suomalaisia kehittämään ruuan tuotantotapoja. Pelloilla kasvava lajikkeisto on jalostunut ja jalostettu luontomme olosuhteisiin. Yhä kehittyvä kasvihuonetuotanto on laajentanut tuoreiden vihannesten tarjontaa. Eläinten suojat on rakennettu ilmaston vaatimalla tavalla.

Metsistä ja vesiltä itse pyytäen

Itse poimituista metsän antimista nauttiminen on pohjoisen erikoisuus; jokamiehen oikeuden suomat mahdollisuudet tuovat luonnon herkut jokaisen ulottuville. Tällä  on juurensa pitkällä Suomen asutushistoriassa, joilloin uudisasukaat ottivat maata viljelläkseen sekä kalastivat ja metsästivät haluamallaan tavalla.

Nykyinen jokamiehenoikeus on pitkän historian tulos.

Tuhansissa järvissämme ja meressä elää monipuolinen valikoima kaloja. Silakka on tärkein saaliskalamme, mutta lähes kaikissa vesistöissämme elävä ahven on Suomen kansalliskala. Erikoisimmista veden elävistä nahkiainen on vanhaa perua, mutta ravustusperinne ulottuu vain muutamien satojen vuosien taakse.

viljasta leipää

Viljan viljely alkoi Suomessa 2500–2000 eaa. Pronssikaudella viljeltiin ohraa ja vehnää, rautakaudella myös ruista ja kauraa. Alkuaan vilja syötiin puurona.

Paistettu, nostattamaton leipä tunnettiin jo kivikaudella, ja tunnetaan myös Kalevalassa. Leivän hapatus alkoi rautakaudella (500–1200 eaa.). Samalta ajalta ovat peräisin käsikivet, joilla jauhettiin viljaa 1800-luvulle asti.

Paistettu, nostattamaton leipä tunnettiin jo kivikaudella.

Vanhinta leipää meillä on kivillä paistettu ohut ohraleipä, jota voi onnistua saamaan alkuperäisenä enää Lapista ja Pohjois-Pohjanmaalta. Ruisleipä syrjäytti ohraleivän 1700-luvulla.

Lännessä leipää paistettiin pari kertaa vuodessa, idässä joka viikko. Syynä tähän oli tupien rakennustyyli. Lännessä tehtiin erillisiä leivintupia. Idässä taloissa oli iso keskusmuuri, jossa ruoka valmistettiin ja leivät paistettiin - ja talo lämpeni.

Suomessa, toisin kuin muualla Euroopassa, kotileivonta säilyi yleisenä hyvin pitkään. Kaupallisia leipomoita meille tuli vasta 1800-luvulla.

 

Kuva: Valtioneuvoston kuvapankki, Sren ruokakuva