Kainuu

Kainuulaista ruokakulttuuria_kuva J P Laakio
Leipä eri muodossa on Kainuun ruokakulttuurin perusta ja ylpeys. Marjarönttöset, teokset ja avokukot kuuluvat halutuimpiin ja eksoottisimpiin kainuulaisiin herkkuihin.

Rönttösen synnystä kerrotaan erilaisia tarinoita. Yhden tarinan mukaan rönttösen synty liittyy pula-aikaan, jolloin kaivattiin makeaa. Emännät laittoivat perunasoseen joukkoon ruisjauhoja ja antoivat seoksen imeltyä. Imeltyneen massan joukkoon lisättiin puolukkasurvosta. Näin syntynyt täyte lusikoitiin ruiskuoriin ja paistettiin uunissa. 

Kainuun Rönttönen on saanut EU:n maantieteellisen merkinnän suojan (SMM) vuonna 2008. Tämä tarkoittaa, että maakunnan ulkopuolella valmistettuja rönttösiä ei saa kutsua Kainuun rönttösiksi.

Suomen marja-aitta

Metsä ja luonto ovat maakunnan rikkaus ja Kainuussa on aina nautittu myös runsain mitoin luonnon antimia: kalaa, riistaa ja marjoja. Norssi eli kuore on Kainuun maakuntakala. Kuivatusta norssista on varsinkin menneinä vuosina valmistettu kapakalakeittoa, mikä on myös Paltamon pitäjäruoka. Kala-ala on vuosien saatossa kehittynyt Kainuussa voimakkaasti. Tarjolla on laadukkaita kalatuotteita sekä luonnonkalasta että kasvatetusta kalasta.

Kainuun alueelta kerätään vuosittain valtaosa koko maan metsämarjasadosta.

Maakuntaa kutsutaan Suomen marja-aitaksi, koska juuri Kainuun alueelta kerätään vuosittain valtaosa koko maan metsämarjasadosta. Maakunnassa myös jalostetaan marjoja hilloiksi, mehuiksi, kastikkeiksi ja kuivatuiksi marjoiksi.

Ruokakeksintöjä tervasta ja nokkosesta

Viime vuosikymmeninä Kainuussa on kehitelty mielenkiintoisia tuotteita tervasta. "Minkä teet, tee se tervan kanssa" sanottiin ennen Kainuussa. Tervaperinne on edelleen osa Kainuuta. Tervaa on käytetty puupintojen tervaamisen lisäksi myös elintarvikkeiden valmistukseen. Tarjolla on esimerkiksi tervaleipää, -konvehteja, -siirappia ja -jäätelöä.

Tarjolla on esimerkiksi tervaleipää, -konvehteja, -siirappia ja -jäätelöä.

Nokkonen on 2000-luvun viljelykasvi Kainuussa. Puolangalla tuotetaan tällä hetkellä 70 % Suomessa viljellystä nokkosesta. Tämä nokkosviljelmä on myös yksi Euroopan suurimmista ja tuottaa noin kymmenen prosenttia koko Euroopan nokkostuotannosta.