Kartanot 1700-luvulla

Kustavilaisuus toi tapakulttuurin

1700-luvun loppupuolta kutsutaan Suomessa ja Ruotsissa yleisesti kustavilaiseksi ajaksi. Nimi juontaa juurensa silloiseen Ruotsi-Suomen hallitsijaan Kustaa III:een (1746-92). Kustaa kopioi hovietiketin Ranskasta, joka oli johtava sivistysvaltio.

Ranskalaisuuden ihannointi johti siihen, että tavat hienostuivat, ensin emämaassa Ruotsissa ja pienellä viiveellä myös Suomessa. Tapakulttuuri levisi kartanoiden kautta muualle Suomeen.

Herraskartanossa elettiin yltäkylläisyydessä

Viaporin linnoitusupseeri Anders de Bruce, myöhemmin Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherra, hankki 1750-luvulla itselleen Johannisbergin rusthollin Tuusulan Ruotsinkylästä.

Yksityiskohtaisen kuvan kartanon taloudesta saa sen säilyneestä talouskirjasta. Kartano tuotti itse merkittäviä määriä raaka-aineita, toisaalta siirtomaatavarat olivat suosiossa. Lihalla, linnuilla ja kalalla oli hallitseva asema. Niitä valmistettiin monissa eri muodoissa; savustettua lihaa, kuten lammasta, sianlihaa, vasikanlihaa ja teertä.

Lihalla, linnuilla ja kalalla oli hallitseva asema.

Pöytään tuotiin kananpoikia, kananmunia, voita ja juustoa. Tavallisen viljan - ruis, ohra, kaura, herneet - lisäksi käytettiin naurista, kaalia ja lanttua. Kalaa oli saatavilla runsaasti: silliä, silakkaa ja siikaa, kuivattuja haukia, seitiä, kapakalaa ja cabiliouta (lipeäkalaa), lahnaa, turskaa, säynävää, suolattuja ahvenia sekä lohta. Myös savusilakkaa, muikunmätiä ja hollantilaista silliä syötiin - sekä vuosittain noin 300 rapua.

Pöydälle katettiin oluen, paloviinan ja tupakan lisäksi - olihan talossa oma krouvikin - ranskalaista ja portugalilaista viiniä, muskattiviiniä, oliiviöljyä ja etikkaa. Kustaa III:n hovissa jokaisella aterialla tarjoiltiin sampanjaa, mutta kuningas itse käytti alkoholia hyvin maltillisesti.

Maustekaapissa myös erikoisuuksia

Viaporin maustekaapissa oli purkit täynnä sokeria, sahramia, kanelia, anista, pippuria, inkivääriä, manteleita, muskottikukkaa ja kardemummaa, lisäksi siirappia, laakerinlehtiä, valkosipulia ja sitruunoita. Siirtomaatavaroihin kuului myös kuivattuja luumuja, teetä, kahvia, vuonna 1774 hieman kaakaotakin, helmisuurimoita, vehnäjauhoja, väskynöitä, riisiryynejä ja rusinoita.

Mausteita, kasviksia ja hedelmiä kului taloudessa paljon. 

Mausteita, kasviksia ja hedelmiä kului taloudessa paljon. Osa niistä saatiin kartanon puutarhasta, missä viljeltiin etenkin humalaa, piparjuurta ja punasipulia. Juureksille rakennettiin kellari.

Kartanon puutarha oli laajalti tunnettu Uudellamaalla ja hedelmäpuut levisivät myös torppiin. Hevosten, nautakarjan ja espanjalaisten lampaiden lisäksi pidettiin hanhia. Torppien velvollisuuksiin kuului tuoda kartanoon puolukoita ja metsämansikoita, mikä tapa oli jäljellä vielä 1900-luvulle tultaessa.

Hienostunut kattaus

Kartanonomistaja perheineen söi posliinilautasilta, muu väki puulautasilta. Posliiniastiat yleistyivät talonpoikien käytössä vasta 1800-luvun loppupuolella. Kartanoissa posliinilautaset saivat rinnalleen kristallilasit ja pöydät peitettiin hienoilla liinoilla. Haarukan käyttö yleistyi vasta 1700-luvulla, vaikka kuningatar Katariina Jagellonica oli tuonut tavan mukanaan kotimaastaan Puolasta jo 1500-luvulla.

Posliinilautaset saivat rinnalleen kristallilasit ja pöydät peitettiin hienoilla liinoilla.

1700-luku ei ollut vain puutarhanhoidon vaan myös puistojen vuosisata. Kun puistosta huvi- ja lehtimajoineen tuli eräänlainen päärakennuksen huonetilojen jatke, voitiin ateriatkin kauniilla säällä siirtää ulos. Eväsretkestä, ateriasta luonnon helmassa, tuli suosittu lisä arkipäivän rituaaleihin.

Herraskartano muotoutuu kodiksi

Suomalainen herraskartano muuttui 1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla enemmän kodin suuntaan. Huoneet oli tarkoitettu perhe-elämään ja seuraelämään ystävien parissa. Seurustelu keskittyi ylempään kerrokseen, kun taas keittiö, muut taloushuoneet ja talon julkiset tilat jäivät alempaan kerrokseen.

Herraskartanoiden arkipäivä oli huomattavasti yksinkertaisempi kuin loisteliaat juhla-ateriat. Vuodenaikojen mukaiset vaihtelut ruokataloudessa olivat tärkeitä tapahtumia; esimerkiksi kotona tehdyn metvurstin ensiviipaleet, papujen leikkuu, metsä- tai puutarhamarjojen poiminta, puhdistus ja syönti, nauriiden tai omenoiden korjuu.

Herraskartanoiden arkipäivä oli huomattavasti yksinkertaisempi kuin loisteliaat juhla-ateriat.

Ruokaa sesongin mukaan

Monet ruoka-aineet olivat niin kausiluonteisia, että niiden ensimmäinen esiintyminen pantiin merkille lähes rituaalina, näin esimerkiksi kun heinäkuussa syötiin ensimmäisen kerran metsämansikoita ja herneenpalkoja, elokuussa puolestaan herneenpalkoja voisulan kera tai kun rapukausi aloitettiin onkimalla syöttikalat tai katseltiin ravunpyyntiä. 

Melko yksipuolista ruokaa, joka koostui esimerkiksi suolatusta lahnasta, paistetusta leivästä, perunakeitosta, voista ja maidosta, monipuolistettiin eri herkuilla; melonilla syyskuussa, verimakkaralla marraskuussa, vesipuolukoilla siirapin kanssa ja joululeivonaisilla joulukuussa.

Häihin ja hautajaisiin tehtiin sokerikakkuja, leivoksia ja karamelleja. Laskiaistiistaina syötiin laskiaispullia kuuman maidon kanssa ja pääsiäisenä munia ja mämmiä. Välipalana herrasväki söi toisinaan "väen herneruokaa".

Turkuun ensimmäiset kahvilat

Kahvinjuonti kuului jokapäiväisiin tapoihin, vaikka oli ollut aikoja, jolloin kahvinjuonti oli lailla kiellettyä. Vielä 1720-luvulla kahvi oli ylellisyystarvike, jota juotiin ainoastaan sunnuntaisin. Turkuun perustettiin 1700-luvun lopulla Suomen ensimmäiset kahvilat, joista tunnetuin oli Tammelin's kaffehus. 1800-luvun alussa kahviloita kutsuttiin joko nimellä cafe tai sveitsiläisittäin schwitzerra. Moni Suomeen kahvilan perustanut oli lähtöisin Sveitsistä, niin myös Karl Fazerin vanhemmat.

Moni Suomeen kahvilan perustanut oli lähtöisin Sveitsistä.

Häälahjoiksi saadut astiastot otettiin esiin suurilla päivällisillä, kahvikalustot erityyppisillä kahvikutsuilla ja vaakunakoristeiset lautaset ripustettiin vähitellen seinille.