Espoon oranssi menu oli Ruokavisan paras

07.11.2014
Ruokavisan tiukan loppukilpailun voitti Espoon yhteislyseon koulu Espoosta, Uudeltamaalta. Hyvin tasaväkinen kolmen koulun finaali kokattiin perjantaina Ruokatiedon näytöskeittiössä Elma-messuilla Helsingissä.

Espoolaisten suunnitteleman menun kustakin annoksesta löytyi oranssia: kurpitsa, porkkana ja lakat, sitomaan menu syksyiseksi kausiruuaksi. Kilpailun tuomaristoon kuulunut keittiömestari Sami Tallberg kehui espoolaisten suoritusta kunnianhimoiseksi, kauden mukaiseksi ja ulkonäöltään päräyttäväksi.

"Kauden mukainen ja ulkonäöltään päräyttävä."

Kunniamaininta Littoisiin

Loppukilpailussa oli mukana kolme parhaiten alkuerissä pärjännyttä oppilasryhmää.  Nelihenkiset edustusjoukkueet ottivat mittaa toisistaan käytännön työtaidoissa valmistamalla itse suunnittelemansa kolmen ruokalajin menun.

Voittajajoukkueessa Espoon yhteislyseon koulua edustivat Johanna Fagerström, Mathias Karhu, Minttu Lindgren ja Teo Rissanen.

Finaalissa kamppailivat myös Hakkalan koulu Lammilta, Kanta-Hämeestä ja Kotimäen koulu Littoisista, Varsinais-Suomesta. Kotimäen koulun joukkue sai tuomariston kunniamaininnan iloisesta tiimityöskentelystä, jota tuomaristo ihaili.

Opetusneuvos Marjaana Manninen tuomaristosta totesi kisan olleen äärimmäisen tiukka, sillä suoritukset olivat hyvin erilaisia, ja kaikilla joukkueilla oli omat, selkeät vahvuutensa.

”Esillepano jännitti” 

”Esillepano oli jännittävin ja haastavin hetki”, huokaisi Teo Rissanen kisan ratkettua. Myös tulosten julkistamisen odottaminen tuntui ytimissä.

"Jännitti hieman, miten vieraassa näytöskeittiössä esiintyminen sujuisi."

Joukkue oli sopinut tarkan työnjaon ja se toimi. Opettaja Anja Pouttu kertoi luottaneensa nuorten taitoihin. Häntä jännitti vain hieman, miten vieraassa näytöskeittiössä esiintyminen sujuisi, ja sehän sujui.  

Voitokkaassa menussa alkuruoka oli keittoa kurpitsasta, paistetut kurpitsansiemenet ja ruissipsit. Pääruokana oli vuohenjuustotäytteinen kuha, yrttiperunasose ja salviaporkkanat. Jälkiruokana saatiin vielä lakkauunijäätelöä, jonka jäätelönkin oppilaat valmistivat itse.

Kisaan oli valmistauduttu keittämällä menu kerran läpi viime viikkoisen taksvärkkipäivän aikana.

Kotimäen koulun joukkuetta tuomaristo arvosti maistuvasta ateriasta, joka syntyä siivitti yhteistyön ilo. Hakkalalaiset esittivät suuria, itsenäisiä työsuorituksia ja valmistivat teeman mukaan ravitsemuksellisesti tasapainoisen menun.

”Ilo nähdä aitoa innostusta”

Tallberg kertoi olleensa erittäin yllättynyt oppilaiden ruuanlaittotaidoista. Kirjallisten menuiden perusteella olisi luullut heidän tulevan ammattikorkeakouluista.

- Oli ilo nähdä aitoa innostusta. Joukkueet nauttivat ruuanlaitosta, eivät vain kilpailleet, Tallberg myhäili.

Hänestä kaudenmukaisuus oli huomioitu mainiosti. Espoon joukkueella oli kurpitsaa, kuhaa ja lakkaa. Kotimäen koulun menussa komeilivat suppilovahverot, täpläravut ja puolukkapuuro. Hakkalassa kausi näkyi porkkanoina alkuruuassa sekä hirvenä pääruuassa. 

"Porkkana ansaitsee enemmän huomiota"

Tallberg kiitteli Hakkalan oppilaita siitä, että he olivat uskaltaneet tehdä porkkanasta yhden ruokalajin tähden, sillä hänestä porkkana ansaitsee enemmän huomiota.

Hakkalan koulun menu alkoi aromikkaalla porkkanakeitolla ja hämäläisellä näkkileivällä, pääruokana oli kermainen hirvipata, hasselbackan perunat, uunipunajuuret ja salaatti sekä makeana loppuna valkosuklaa-pannacotta, karpalokiille ja kauralastut.

Kotimäen koulu valmisti alkuun rapuleivän, pääruuaksi lohta, perunamuusia, sienikastiketta ja uunijuureksia sekä jälkiruuaksi vispipuuroa.

Ensi vuonna villiruokalähettiläs toivoo kisakeittiössä nähtävän myös villiyrttejä. Jokaiseen annokseen löytyy makupari suomalaisesta luonnosta ja säilömällä niiden käyttöä voi jatkaa ympäri vuoden, Tallberg kannusti.

Ravitseva ateria ystäville

Verkossa käytyihin alkueriin osallistui 2 140 oppilasta seitsemästä maakunnasta: Kanta-Hämeestä, Päijät-Hämeestä, Etelä-Savosta, Pohjois-Savosta, Etelä-Pohjanmaalta, Varsinais-Suomesta ja Uudeltamaalta.

Loppukilpailuun päässeet oppilaat olivat valmistautuneet koitokseen suunnittelemalla kolmen ruokalajin menun, jonka voisi tarjota vaikkapa ystävälle. Ennakkotehtävänä oli myös perustella menu vastuullisuuden näkökulmasta. 

Ennakkotehtävänä oli perustella menu vastuullisuuden näkökulmasta.

Tänä vuonna teemana oli erityisesti ravitsemus. Tuomaristo kiinnitti arvioinnissaan huomiota muun muassa ennakkotehtäviin ja vastuullisuuden toteutumiseen, ruuanvalmistus- ja yhteistyötaitoihin sekä tietysti finaalissa valmistettujen aterioiden makuihin ja ulkonäköön. 

Tuomaristoon kuuluivat myös elintarvikeasiantuntija Annikka Marniemi Kuluttajaliitosta, toiminnanjohtaja Aira Kuvaja Kotitalousopettajien liitosta, tuoteasiantuntija Henriikka Mattila SOK:sta ja kotitalousopettaja Minttu Virkki Ruokatiedosta. 

Paikallisuus ja talous vuoden 2015 teemat

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu ruokakasvatuksen opetuskokonaisuus, jonka takana ovat Ruokatieto, tuottajajärjestö MTK ja Kotitalousopettajien liitto. Visan tavoitteena on tutustuttaa nuoret ruokaketjun vastuullisuuteen pellolta pöytään, lisätä arvostusta ruuantekijöitä kohtaan sekä vahvistaa nuorten osaamista vastuullisina kuluttajina.

Ruokavisa käytiin nyt kolmatta kertaa. Ensi keväänä Ruokavisa järjestetään ensimmäistä kertaa valtakunnallisena. Teemoina ovat silloin paikallinen hyvinvointi ja taloudellinen vastuu. (Ruokatieto – Laura Lounasheimo)