Huittisten Lihapojat päätyi konkurssiin

26.04.2001
Huittisten Lihapojat Oy on hakeutunut konkurssin. Pahasti velkaantuneella
yrityksellä on ollut taloudellisia ongelmia jo pitkään, ja selvitystilaan sen
ajoi lopulta alkuvuodesta tapahtunut raaka-ainekustannusten reipas nousu, jota
ei saatu siirrettyä tuotteiden hintoihin. Huittisten Lihapoikien toiminnalle
etsitään parhaillaan jatkajaa, ja konkurssipesän lukuun se toimii vielä ainakin
parin viikon ajan.

Vuonna 1948 aloittaneen yhtiön liikevaihto viime vuonna oli noin 170 miljoonaa
markkaa. Lihapoikien tuotantolaitos sijaitsee Huittisissa, ja työntekijöitä
yhtiöllä on noin 180. Huittisten Lihapojat satsasi muutama vuosi sitten
voimakkaasti terveysvaikutteisen Balanssi-tuoteperheen kehittämiseen, mutta
kolesterolia alentavien makkaroiden kysyntä osoittautui ennakoitua
vähäisemmäksi, ja valikoimaa jouduttiin supistamaan. Yhtiön muita tuotemerkkejä
ovat Gourmét, Prima Finlandia ja teineille suunnattu Jyrki-purilaisvalikoima.
(Finfood)