Kaali kieri Suomeen 500 vuotta sitten

13.09.2000
Kaaliperheen kantaisänä pidetään villikaalia, joka kasvaa kaikkialla Euroopassa
meren rannoilla. Kaaleja on arvostettu arvokkaina ravintokasveina jo antiikin
ajoilta asti. Suomessa ensimmäiset maininnat kaalitarhoista ovat 1500-luvulta,
jolloin tavan mukaan uutta kasvitulokasta viljeltiin aluksi luostareissa. Ajan
myötä keräkaali kieri kansalaisten patoihin ja 1600-luvun lopulla se oli
monille tuttu vihannes. Nykyisin maailmassa yleisimmin kasvavat kaalilajikkeet
ovat kukka- ja keräkaalit.

Suomessa perunan yleistyttyä kaali sai pitkälti itäisen luonteen ja
uskomuksetkin vihanneksesta asustivat parhaiten Karjalassa. Esimerkiksi
ortodoksialueilla kaalin istuttajan oli nostetava helmansa tai riisuunnuttava
kokonaan alasti. Ideana oli, että sukupuolielimistä tarttuisi taimiin
eräänlainen suojeleva kuva, joka estäisi pilaantumisen. Taika tuntuu
nykyihmisestä koomiselta, mutta Karjalassa se koettiin kunniatehtäväksi, joka
lankesi usein talon vanhimmalle emännälle. Kaali kuului kaiken kaikkiaan
naisten maailmaan eivätkä miehet saanet tietyillä paikkakunnilla puuttua sen
viljelykseen lainkaan.

Talvisaikaan hyvä C-vitamiinin lähde

Kaikki muistanevat kuinka keripukkia torjuttiin laivoilla ennen vanhaan
keräkaalin voimin. Kaalinkupu sisältääkin runsaasti C-vitamiinia ja karoteenia,
joka on A-vitamiinin esiaste. Lisäksi kaalissa on arvokkaita kivennäis- ja
hivenaineita. Runsaan kaalin syönnin arvellaan olevan avuksi muun muassa
paksusuolen syövän ehkäisyssä.

Erityisesti talvisaikaan keräkaali on tärkeimpiä vihanneksia, koska sitä on
helppo varastoida. Vähäkalorisena ja edullisena raaka-aineena siitä saa monia
erinomaisia ruokia. Finfoodin keittokirjassakin on muun muassa maukkaan
kaalisalaatin valmistusohje.

Hajujen torjuntaan leipää ja persiljaa

Monen mielestä kiehuva ja kypsyvä kaali tuoksuu epämiellyttävälle ja se saattaa
olla yksi syy karttaa kaaliruokia. Vanhan kansan keino torjua hajua on
tipauttaa kuivahtanut leipäviipale tai pari persiljanoksaa keitinveteen.
Kaaleille ominainen voimakas maku ja haju johtuu sinappiöljystä, jolla on
todettu olevan antibioottisia vaikutuksia, tosin ei ihmisiin. (Finfood)