Karjatalous aiheuttaa lähes viidenneksen kasvihuonepäästöistä

11.09.2007
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n apulaisjohtajan ALEXANDER
MÜLLERIN mukaan maatalous on sekä syyllinen että uhri ilmastonmuutokselle.
FAO:n laskelmien mukaan karjan kasvatus aiheuttaa jopa 18 prosenttia maailman
kasvihuonekaasuista ja kylmälaitteet muodostavat toiset 18 prosenttia
globaaleista hiilidioksidipäästöistä.

FAO:n mukaan maatalouden kehittämisellä ja metsien hoitamisella pystyttäisiin
vaikuttamaan merkittävästi maatalouden aiheuttamiin kasvihuonepäästöihin.
Tärkeää olisi pystyä pitämään hiili sitoutuneena maa-ainekseen.

Riisintuotanto on toinen suuri kasvihuonekaasujen aiheuttaja. Riisi on
todennäköisesti suurin metaanipäästöjen aiheuttaja 130 miljoonan hehtaarin
viljelysalallaan. Samaan aikaan riisi on yksi herkimmistä viljelykasveista
ilmaston lämpenemiselle. Ilmastonmuutokset ja rajut sääilmiöt vahingoittavat
riisiviljelmiä maailman laajuisesti. Riisi on perusravintoa puolelle maailman
väestöstä. FAO on testannut uusia ilmastonmuutokselle vahvempia riisilajikkeita
Aasiaa vuonna 2004 ravistelleilla tsunamialueilla, Müller kertoi Roomassa
maanantaina. (Finfood)