Lähiruoka saattaa pienentää Suomessa tuotetun ruuan osuutta julkisissa keittiöissä

17.12.2014
Maakunnissa uskotaan lähiruuan suosion kasvuun julkisissa keittiöissä. Vuonna 2020 jo 20 prosenttia raaka-aineista aiotaan ostaa omasta maakunnasta. Samalla ulkomaisen ruuan osuuden arvellaan ammattikeittiöissä nousevan 25 prosenttiin, osoitti Lähiruoka-hankkeen loppuraportti.

Julkisten elintarvikehankintojen kotimaisuusaste siis voisi laskea.

Tulosten hyödyntäminen on nyt kuntapäättäjien käsissä, toteaa projektipäällikkö Leena Viitaharju Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista. Avainasemassa on miten hankinnan kriteerit on kunnassa määritelty. 

- Kun satsataan omalla alueella tuotettuun ruokaan, maakunnissa saadaan aikaan myönteisiä kerroinvaikutuksia, jotka näkyvät muun muassa työpaikkoina, Viitaharju sanoo.

Lue lisää siitä, mihin julkisen sektorin ruokaan käyttämät noin 440 miljoonaa euroa vuodessa menevät Tiedä mitä syöt -pikaoppaan artikkelista:
Ruoka luo työtä ja hyvinvointia: Lähiruoka voi syödä Suomessa tuotetun ruuan osuutta 

 

Muokattu 17.12.2014: Otsikossa paikallisesti tuotettu selkeytetty Suomessa tuotetuksi.