Luomukalkkunan mahdollisuuksia pidetään Suomessa niukkoina

16.04.2013
Luomukalkkunalle ei tämän hetken tiedon valossa voi povata ruusuista tulevaisuutta Suomessa. Tutkija Kitty Schulman Evirasta arvioi, että luomutuotannossa on tautisuojauksen kannalta suuria haasteita tavanomaiseen kalkkunatuotantoon verrattuna.

- Kalkkunoiden terveys on vastustuskykyyn ja tautipaineeseen vaikuttavien tekijöiden summa. Juuri näissä asioissa on eroja tavanomaisen ja luomutuotannon välillä, Schulman totesi.

Sitä, ovatko luomutuotannon riskit ja uhat isommat kuin sen mahdollisuudet, selvitetään kehittämishankkeessa Luomukalkkunan tuotannon käynnistäminen, jota rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö. Schulman valotti luomukalkkunatuotantoon vaikuttavia seikkoja Eviran järjestämässä riskinarvioinnin seminaarissa Helsingissä maanantaina.

Tautien riskit ja kustannukset selviksi

Schulman tutkii luomukalkkunantuotantoa tautiriskejä yhdessä elintarviketurvallisuusviraston Eviran erikoistutkija Leena Sahlströmin ja MTT:n tutkija Jaakko Heikkilän kanssa.

Eviralaisten tavoite on tunnistaa kalkkunanlihan luomutuotannon ja tavanomaisen tuotannon välisiä eroja taudeilta suojaamisessa Suomen oloissa. MTT arvioi tutkimuksen tässä osassa tautisuojaukseen liittyviä kustannuksia. Koko hankkeen on määrä arvioida luomukalkkunatuotannon taloudellista merkitystä laajemminkin tuottajan ja yhteiskunnan näkökulmasta.

- Arvioimme tuotannon mahdollisuuksia luomukalkkunoiden terveyden näkökulmasta sekä sen mahdollisia riskejä muulle siipikarjatuotannolle ja kuluttajalle, Schulman sanoi.

Laiduntaminen ja ruokinta haastavat

Luomussäännöksissä on velvollisuus laiduntaa toukokuun alusta syyskuun loppuun.

Suurin osa luomukalkkunatuotannon tautiriskeistä ja haasteista liittyy eläinten ulkoiluun ja laiduntamiseen. Luomussäännöksissä on velvollisuus laiduntaa toukokuun alusta syyskuun loppuun.

- Tautisulku on hankala toteuttaa laitumella, siksi laiduntamiseen liittyy riskejä, Schulman summasi.

Riskien vähentämisessä auttaa muun muassa laidunkierto eli eläinryhmän siirto uudelle laitumelle kahden viikon välein. Se auttaa paitsi kalkkunoiden terveyden, myös laitumen kunnon vaalimisessa. Toinen keino on rokottaminen, Schulman kertoo testitilalla saatuihin kokemuksiin nojautuen.

- Olemme havainneet testitilallamme, miten tärkeä sikaruusurokotus on. Kalkkuna on sikaruusulle herkkä, ja sitä aiheuttavaa bakteeria esiintyy paljon ympäristössä.

Jyrsijät ja muut linnut karkotettava

Lisäksi luomutuotannossa on syytä kiinnittää huomiota haittaeläinten torjuntaan.  Linnut ja jyrsijät voivat tuoda tauteja, joista vaarallisimpia on lintuinfluenssa.

- Etenkin salmonella ja kampylobakteeri ovat mikrobeja, jotka eivät välttämättä aiheuta ongelmia linnuille, mutta joista voi olla suurta haittaa ihmisille, Schulman sanoi.

Lisäruokinnan välttäminen laitumella vähentää tautipainetta. Myös kalkkunoiden tuominen sisälle yöksi on keino ehkäistä tautien leviämistä.

Mistä kalkkunalle turvallista proteiinia

Ruokinta on ulkoilun ohella luomukalkkunatuotannon suurimpia haasteita. Kalkkunan suuren proteiinitarpeen turvaaminen on vaikeaa, kun luonnonmukainen kotimainen valkuaisrehutuotanto ei riitä.

Schulmanin esitystä seuranneessa vilkkaassa keskustelussa nousivat esiin ristiriidat käytännön ja kuluttajatoiveiden välillä. Se, että luomutuotannossa kaiken rehun on oltava luomua, tuo painetta.

- Luomurehua on tuotu Kiinasta, Romaniasta, Italiasta – maista, joissa salmonellariski on suurempi kuin mitä se olisi kotimaista perinteisesti tuotettua rehua syöttäen, kommentoi terveydenhuoltoeläinlääkäri Hannele Nauholz Eläintautien torjuntayhdistys ETT:stä.

"Kun kuluttaja ostaa luomuruokaa, hän kuvittelee saavansa lähellä tuotettua, lähirehulla syötettyä kalkkunaa, ei kiinalaisella soijarehulla syötettyä ranskalaista kalkkunanpoikaa."

Schulman totesi, että esimerkiksi koetilalla kalkkunoita ruokittiin kiinalaisella luomusoijalla. Tuontirehu panee miettimään sekä tauti- että luomunäkökulmaa. Tuotanto on virallisesti luomua, mutta vastaako se luomun henkeä?

- Kun kuluttaja ostaa luomuruokaa, hän kuvittelee saavansa lähellä tuotettua, lähirehulla syötettyä kalkkunaa, ei kiinalaisella soijarehulla syötettyä ranskalaista kalkkunanpoikaa, Nauholz sanoi.

Rehuhygienia: Ei elävälle ravinnolle

Ruokintaan liittyviä riskejä voidaan Schulmanin mukaan vähentää pitämällä huolta rehun hygieenisuudesta ja laidunten puhtaudesta sekä välttämällä lisäruokintaa laitumilla.

- Meillä on esimerkiksi Yhdysvalloista malli, jossa laiduntavia kalkkunoita ruokitaan elävillä toukilla. Siinä on suuri botuliini-myrkytyksen riski, eikä sellainen ole sallittua meillä. Sama riski on, jos laitumella on mätäneviä ruhoja, joihin kehittyy toukkia, Schulman huomautti.

Myös luonnonmukaisessa tuotannossa suositut kevytrakenteiset eläinsuojat voivat lisätä tautiriskejä, koska niihin voivat helpommin päästä niin haittaeläimet, taudinaiheuttajat kuin kuumuus, kylmyys ja kosteuskin. Hyvä suunnittelu ja sijainti ehkäisevät riskejä.

Eläinaineksen tuonti lisää riskejä

Schulman nosti esiin myös ensi vuonna päättyvät poikkeussäädökset, jotka koskevat sekä luomurehua että poikaskasvatusta. Luomusiipikarjalla voidaan vielä käyttää enintään viisi prosenttia tavanomaisesti tuotettua rehua, mutta myönnytyksen on määrä päättyä vuoden lopussa.

- Luomussa pitäisi suosia hitaasti kasvavia rotuja. Toistaiseksi on ollut sallittua ottaa luomutuotantoon nuorikoita tavanomaisesta tuotannosta. Jatkossa nuorikoiden on oltava peräisin luomuketjusta, mikä saattaa tuoda mukanaan isoja ongelmia, hän toteaa.

Tautiongelmat ovat mahdollisia aina, kun ei voida turvautua kotimaiseen tuotantoon, vaan ollaan ulkomaisen tuonnin varassa. Schulman korosti, että vastedeskin on syytä satsata luotettavista lähteistä hankittuihin nuorikoihin.

Parhaassa tapauksessa terveempiä

Summatessaan tutkimuksen tähänastista antia Schulman totesi, että luomukalkkunatuotanto voi pahimmillaan johtaa kalkkunatautien yleistymiseen.

Parhaassa tapauksessa kalkkunat ovat terveempiä ja voivat hyvin, koska ne pääsevät ulkoilemaan.

- Pahimmassa tapauksessa uudet vakavammat taudit voivat levitä yksittäiseltä tilalta ja vaarantaa koko siipikarjasektorin. Kontaktien välttäminen onkin tällä alalla erityisen tärkeää.

Pelkkää pessimismiä tulokset eivät kuuluta: parhaassa tapauksessa kalkkunat ovat terveempiä ja voivat hyvin, koska ne pääsevät ulkoilemaan.

Hyvinvointia edistävät lisääntynyt liikunta, hitaampi kasvuvauhti ja alempi eläintiheys. Väljempien olojen ansiosta tautipaine laskee ja ilman laatu pysyy parempana. Luomutuotannossa on siis paljon hyviä puolia, jotka voivat vähentää tavanomaiselle tuotannolle tyypillisiä tuotantosairauksia.

Ratkaisu free range –laidunkalkkunasta?

Schulmanin varovainen arvio on, että luomutuotannon haasteiden edessä Suomessa voisi olla viisasta keskittyä luomun sijaan niin sanottuun free range – eli laidunkasvatukseen. Siinä yhdistyisivät laiduntamisen hyödyt ja tavanomaisen rehun helppous.

Kun se mitä säädöksissä lukee, ja mitä kuluttajat uskovat luomun olevan, poikkeaa toisinaan paljonkin, voisi vapaasti laiduntava kalkkuna olla vastaus kysyntään.

- Voisiko mieluummin kasvattaa free rangea? Silloin voisi luvallisesti käyttää tavanomaista Suomessa tuotettua rehua ja Suomessa syntyneitä nuorikoita. Meillä on todennäköisesti tänä kesänä free range -koetila, jotta voimme selvittää eroja, Schulman paljasti.

Tällä hetkellä Suomessa ei kuitenkaan ole luomukalkkunan tuotantoa.

Aiemmassa luomutilakokeessa on tarkkailtu niin tilan toimintatapoja kuin luomutuotannon taloudellista puoltakin. Tällä hetkellä Suomessa ei kuitenkaan ole luomukalkkunan tuotantoa.

Tuottajajärjestö MTK:n eläinlääkäri Leena Suojala heitti lopuksi retorisen kysymyksen: Onko MMM:n hankkeen tavoite oikeastaan osoittaa, että luomutuotanto ei ole kannattavaa? Kuulijoille syntyi käsitys, että sen tavoite ei välttämättä ole ohjata luomukalkkunatuotannon suuntaan.

Kalkkuna-alan seminaarissa maaliskuussa Helsingissä niin tuottajat kuin lihatalotkin näkivät, että kalkkunanlihan suosio on vankasti kuluttajan päätäntävallassa. Lihan imagoa halutaan kohottaa samalla kun tuotantotapa pidetään nykyisenlaisena. (Ruokatieto – Mariaana Nelimarkka)