Makeutusaine tagatoosi hyväksyttiin EU:n markkinoille

23.01.2006
Niukkakalorinen makeutusaine tagatoosi on hyväksytty EU:n markkinoille. Tämä
maidon laktoosista valmistettava makeutusaine luokitellaan EU:ssa
uuselintarvikkeeksi.Hammasystävällisenä ja prebiottisena markkinoidun
tagatoosin takana on saksalaisen Nordzuckerin ja tanskalaisen Arla Foodisn
yhteisyritys.

Tagatoosin käytölle ei asetettu hyväksymisen yhtydessä mitään rajoituksia.
WHO:n elintarvikelisäaineita arvioiva komitea JEFCA (Joint FAO/WHO Expert
Committee on Food Additives) on jo aiemmin todennut tagatoosin niin
turvalliseksi, ettei sopivan päiväsaannin arvoa, ADI:a (Acceptable Daily
Intake) koettu tarpeelliseksi määrittää. Koska makeutusaine imeytyy
ruuansulatuskanavasta hitaasti ja epätäydellisesti, sen runsas käyttö voi
kuitenkin aiheuttaa samanlaisia suolisto-oireita kuin esimerkiksi ksylitoli ja
muut sokerialkoholit. Runsaasti tagatoosia sisältäviin tuotteisiin on siksi
tehtävä merkintä oireiden mahdollisuudesta.

Tagatoosin käyttö elintarvikkeissa on jo aiemmin hyväsytty Yhdysvalloissa,
Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Koreassa ja Brasiliassa. Tagatoosilla
makeutetaan muun muassa juomia, maitopohjaisia jälkiruokia, leivonnaisia,
lisäravinteita ja purukumia. (Finfood)