Oikea luomu löytyy hakupalvelusta

04.04.2014
Luomuruokaa ostaessa voi tulla pohtineeksi pakkausmerkintöjen luotettavuutta. Onko tuote todella luomua? Asian voi nyt tarkistaa verkosta.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on avannut hakupalvelun luomutoimijoista. Hakupalvelu kattaa kaikki toimijat, jotka markkinoivat luomutuotteita Suomessa. Mukana ovat siis niin Suomessa luomuruokaa tuottavat yritykset kuin ulkomaisen luomun maahantuojatkin.

Toistaiseksi palvelusta puuttuvat Ahvenanmaan toimijat ja alkoholinvalmistajat.

Ruoka läpinäkyväksi

EU haluaa lisätä ruokaketjun läpinäkyvyyttä antamalla kuluttajille tietoa ruuan alkuperästä ja tuotantotavoista. Siksi se vaatii, että jokaisessa jäsenmaissa on oltava kuluttajille avoin luomutoimijoiden hakupalvelu.

Kuluttaja voi varmistua siitä, että yrityksen luomutoiminta on tarkastettu.

Hakupalvelun tiedot perustuvat Eviran luonnonmukaisen tuotannon rekisteriin. Hakemalla yritystä luomuelintarvikkeen kuluttajapakkauksen tietojen perusteella kuluttaja voi varmistua siitä, että kyseisen yrityksen luomuun liittyvä toiminta on tarkastettu ja hyväksytty.

Luomuviittauksia ja EU:n luomutunnusta saa käyttää merkinnöissä vain, jos toimija kuuluu valvontajärjestelmään.

Luomu kasvaa nyt maltilla

Luomuun on jo entuudestaan luotettu varsin hyvin, koska sitä ostetaan yhä enemmän. Luomun osuus Suomen ruokamarkkinoista on noin 1,6 prosenttia. Se on tullut jäädäkseen suomalaiseen ruokapöytään.

Pro Luomu arvioi maaliskuussa, että luomuelintarvikkeiden myynti vuonna 2013 nousi noin 215 miljoonaan euroon. Kasvua edellisvuoteen verrattuna oli noin kuusi prosenttia. Arvio perustuu päivittäistavarakaupan ryhmittymiltä kerättyihin lukuihin.

Luomu oli keskimääräistä reippaammalla kasvu-uralla.

Päivittäistavarakaupan keskimääräinen myynti lisääntyi viime vuonna 3,4 prosenttia, joten luomu oli keskimääräistä reippaammalla kasvu-uralla. Pro Luomun toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila totesi, että kasvuvauhdin tasaantuminen oli odotettavissa parin edellisvuoden hurjan nousun jälkeen. Esimerkiksi vuonna 2012 luomun myynti kasvoi arviolta 24 prosenttia.

Miedot panimojuomat ryöpsähtivät

Suomen suosituin luomutuote oli vuonna 2013 edellisvuosien malliin maito: noin joka kuudennella luomuun käytetyllä eurolla ostetaan maitoa tai muita nestemäisiä maitotuotteita. Muita suuria luomutuoteryhmiä ovat entiseen tapaan hedelmät ja vihannekset sekä tuoreet leipomotuotteet ja kananmunat.

Luomumyllytuotteiden, kuten jauhojen ja hiutaleiden, myynti lisääntyi selvästi.

Eri tuoteryhmistä eniten kasvoi luomuoluiden ja -siiderien myynti, joka lähes tuplaantui edellisvuoteen verrattuna. Isommissa tuoteryhmissä kasvua oli eniten luomuhedelmissä ja -vihanneksissa. Myös luomumyllytuotteiden, kuten jauhojen ja hiutaleiden, myynti lisääntyi selvästi viime vuonna. (Ruokatieto)