Ravitsemustieteen opetus ehtinyt Suomessa 60 vuoden ikään

19.09.2007
Suomessa on opetettu ravitsemustiedettä Helsingin yliopistossa jo 60 vuotta. Alan akateemisen opetuksen antajana Helsingin yliopisto on Euroopan ensimmäisiä.
Suomessa on opetettu ravitsemustiedettä Helsingin yliopistossa jo 60 vuotta,
minkä aikana yli 700 opiskelijaa on suorittanut maisterin tutkinnon
ravitsemustiede pääaineena. Alan akateemisen opetuksen antajana Helsingin
yliopisto on Euroopan ensimmäisiä.

- Meillä on toiseksi vanhin alan oppituoli Englannin jälkeen, ravitsemustieteen
vastuuprofessori MARJA MUTANEN kertoi ravitsemustieteen syntymäpäiväjuhlilla.

Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori PIRJO PIETINEN puolestaan totesi
tervehdyksessään, että hyvin harvassa maassa on väkilukuun suhteutettuna yhtä
paljon ravitsemustieteilijöitä, esimerkiksi tohtoreita, kuin Suomessa.

Tiedekunnan dekaani, professori JUKKA KOLA sanoi olevansa ilahtunut myös siitä,
että ravitsemustieteen osastolla on otettu yhä enemmän huomioon myös
kansainvälinen aspekti ja kehitysmaat.

Valio luovutti syntymäpäiväjuhlilla ravitsemustieteen osastolle 500 euron
lahjakortin annettavaksi valio-opiskelijalle, jonka opiskelijat voivat itse
valita keskuudestaan. Valion tutkimusjohtaja, dosentti RIITTA KORPELA myös
ehdotti ideointia ravitsemustieteilijöiden yhteistyön ja turvaverkon
tiivistämisestä.

Ravitsemustiede oli aluksi ravintokemiaa

Ravitsemustieteen opetus aloitettiin maatalous-metsätieteellisessä
tiedekunnassa ravintokemia-nimikkeellä vuonna 1947, kun biokemian tohtori PAAVO
ROINE nimitettiin oppiaineen ensimmäiseksi professoriksi.

Ravitsemustieteeksi oppiaineen nimi muuttui vuonna 1973. Roineen jälkeen
ravitsemustieteen professoriksi nimitettiin ANTTI AHLSTRÖM ja hänen jälkeensä
Mutanen.

- Ravitsemustiede on tieteenala, joka edellyttää jatkuvaa aktiivisuutta.
Ihanteellinen ravitsemustieteilijä ei valmistu koskaan, vaan opiskelee omalla
tavallaan ikuisesti, Ahlström totesi juhlapuheessaan.

Osasto on laatinut 60-vuotiaan ravitsemustieteen opetuksen kunniaksi julkaisun,
johon on koottu tieteellisessä ajattelussa käänteentekeviä tutkimuksia
ravitsemustieteen historian varrelta. Julkaisussa on myös asiantuntijoiden
kirjoittamat johdantotekstit kullekin artikkelille. (Finfood)