"Sillä sipuli - Kasviksia kasvaville" on Vuoden 2001 keittokirja

22.11.2001
Lasten Keskuksen kustantama "Sillä sipuli - Kasviksia kasvaville" on valittu
Vuoden 2001 keittokirjaksi. Kirjan tekijät ovat TUULA KOROLAINEN ja RIITTA
TULUSTO sekä piirroskuvituksen tehnyt LEENA LUMME. Kirjan tekoa on tukenut
lisäksi Kotimaiset Kasvikset ry. Valinta julkistettiin tänään avatuilla ELMA
Helsingin maaseutumessuilla Messukeskuksessa.
- Kirjan kohderyhmänä ovat nuoret ja lapset, joille ei tasokkaita kirjoja ole
liiemmälti nähty. Kirja on erittäin laadukas ja suomalaisin voimin tehty
kasvisreseptikirja lantusta munakoisoon ja tomaatista persiljaan, totesi
palkintoraadin puheenjohtaja ja Suomen Gastronomien Seuran puheenjohtaja EERO
MÄKELÄ.
- Hyvien reseptien lisäksi kirjassa on runoja ja tarinoita kasviksien kylvöstä
sadonkorjuujuhliin. Kirja on myös ansiokas tietokirja eri kasviksista ja
kasvisruuan terveellisyydestä. Teksti on kaunista, herkullista ja opettavaisen
viisasta. Piirroskuvitus on tehty taidolla ja sydämellä. Kirja tuo hymyn
huuleen ja houkuttelee niin lasta kuin aikuistakin reseptien kokeilemiseen,
Mäkelä sanoi.

Ruokakulttuuri- ja oliiviöljykirjalle kunniamaininnat

Suomen Messut järjesti Vuoden keittokirja kilpailun nyt neljännen kerran.
Palkinnosta kilpaili tänä vuonna 30 teosta. Raatiin kuuluivat Eero Mäkelän
ohella päätoimittaja LEENA KARO Kodin Kuvalehdestä, viestintäpäällikkö LEENA
PACKALÈN Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitosta ja ruokatuotannon lehtori
JAAKKO NUUTILA Haaga Instituutin Ammattikorkeakoulusta. Raati valitsi
voittajakirjan selkeän yksimielisesti..
Raati jakoi lisäksi kaksi kunniamainintaa. Järjestyksessä ensimmäinen
kunniamaininta annettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemalle
teokselle "Kulttuurihistoriallinen keittokirja", jonka ovat toimittaneet ULLA
AARTOMAA, KIRSTI GRÖNHOLM ja MARKETTA TAMMINEN. Kirja on hieno lahjakirja
suomalaisesta ruokakulttuurista kiinnostuneille, ja raadin mielestä erityisen
sopiva nykynuorisonkin luettavaksi. Toinen kunniamaininta annettiin Gummerus
Kustannus Oy:n julkaisemalle "Oliiviöljy - Extra virgin. Herkullisia ja
terveellisiä ruokaohjeita", jonka on suomentanut SIRKKA SALONEN. Kirja sai
kunniamaininnan onnistuneesta taitosta ja houkuttelevan kauniista valokuvista.
(Finfood)